Kaupunginhallitus, kokous 30.11.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 396 Talousarvio vuonna 2021

MliDno-2020-1587

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tiia Tamlander, vt. talousjohtaja, tiia.tamlander@mikkeli.fi
Janne Skott, vs. taloussuunnittelupäällikkö, janne.skott@mikkeli.fi

Kuvaus

Kuntalain 110 § mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.

Kaupunginhallitus vahvisti 11.8.2020 § 241 talousarvioraamin vuodelle 2021 ja valtuutti talouspalvelut laatimaan lautakunnille ja johtokunnille talousarvion valmisteluohjeet. Talouspalvelut antoi palvelualueille ohjeistuksen talousarvion laatimisesta 13.8.2020.

Kaupunginjohtajan esitys vuoden 2021 talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi vuosiksi 2021–2024 on liitteenä. Henkilöstösuunnitelma käsitellään erikseen.

Kaupunginvaltuusto vahvisti 9.11.2020 § 93 vuoden 2021 veroprosentit seuraavasti:

  • Tuloveroprosentti 22,00 %
  • Yleinen kiinteistöveroprosentti 1,37 %
  • Vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti 0,62 %
  • Muun kuin vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti 1,50 %
  • Voimalaitosrakennusten kiinteistöveroprosentti 3,10 %
  • Yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöveroprosentti 0,00 %
  • Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti 4,00 %

 

Kaupunginjohtajalle talousarvion johdosta annettavat valtuutukset talousarviolainojen nostamiseen, lainojen suojaamiseen ja investointiohjelman mukaisten osakesijoitusten hankintapäätöksiin sekä kaupunginhallitukselle annettava valtuutus konsernilainojen myöntämiseen käsitellään teknisesti erillisenä päätöspykälänä.

Hallintosäännön 44 §:n mukaan aluejohtokunnat antavat lausunnon kaupunkistrategian sekä talousarvion ja -suunnitelman valmistelusta sekä asioista, joiden ratkaisulla voi olla huomattava vaikutus kunnan asukkaiden ja palvelun käyttäjien elinympäristöön, työntekoon tai muihin oloihin. Aluejohtokuntien antamat lausunnot ovat liitteenä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus käsittelee esityksen vuoden 2021 talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi vuosiksi 2021–2024 erillisen käsittelyjärjestyksen mukaisesti.

Lisäksi kaupunginhallitus valtuuttaa talouspalvelut tekemään talousarviokirjaan teknisiä muutoksia sekä merkitsee tiedoksi liitteenä olevan koko kaupunkiorganisaation riskirekisteridokumentin.

Päätös

Kaupunginhallitus aloitti vuoden 2021 talousarvion ja taloussuunnitelman 2021- 2024 käsittelyn kaupunginjohtaja Timo Halosen aloituspuheenvuorolla. Sen jälkeen puheenvuoroja pitivät henkilöstöjohtaja Maria Närhinen, hallintojohtaja Ari Liikanen, strategia- ja kehityspäällikkö Aki Kauranen, tekninen johtaja Jouni Riihelä, kiinteistöjohtaja Jarkko Hyttinen ja sivistysjohtaja Virpi Siekkinen. 

Asian käsittelyä jatketaan kaupunginhallituksen kokouksessa tiistaina 24.11.2020 klo 14.00 pidettävässä kokouksessa.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastettiin kokouksessa.

Merkitään, että kokouksessa pidettiin tauko klo 14.35-14.45 ja klo 18.00-18.20

Merkitään, että vs. talousjohtaja Janne Skott saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana. 

Merkitään, että Armi Salo-Oksa poistui kokouksesta ja palasi takaisin kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana. Hänen tilallaan kokouksessa oli varajäsen Olli Miettinen.

Merkitään, että strategia- ja kehityspäällikkö Aki Kauranen ja kiinteistöjohtaja Jarkko Hyttinen olivat paikalla tämän pykälän käsittelyn aikana.

Merkitään, että kaupunginjohtaja Timo Halonen poistui kokouksesta ja palasi takaisin kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana. Esittelijänä kokouksessa toimi tuon ajan hallintojohtaja Ari Liikanen,

Valmistelija

Tiia Tamlander, vt. talousjohtaja, tiia.tamlander@mikkeli.fi
Janne Skott, vs. taloussuunnittelupäällikkö, janne.skott@mikkeli.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus käsittelee esityksen vuoden 2021 talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi vuosiksi 2021–2024 erillisen käsittelyjärjestyksen mukaisesti.

Lisäksi kaupunginhallitus valtuuttaa talouspalvelut tekemään talousarviokirjaan teknisiä muutoksia sekä merkitsee tiedoksi liitteenä olevan koko kaupunkiorganisaation riskirekisteridokumentin.

Päätös

Asian käsittelyä jatketaan maanantaina 30.11.2020 pidettävässä kaupunginhallituksen kokouksessa.

Merkitään, että palvelupäällikkö Helena Skopa selosti työllisyyden kuntakokeilun valmistelutilannetta kaupunginhallitukselle. 

Merkitään, että Mali Soininen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana ja varajäsen Juha Vuori saapui hänen tilalleen kokoukseen. 

Merkitään, että Oskari Valtola saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana.

Valmistelija

  • Tiia Tamlander, vt. talousjohtaja, tiia.tamlander@mikkeli.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää

  1. hyväksyä liitteen mukaisen esityksen Mikkelin kaupungin vuoden 2021 talousarvioksi ja taloussuunnitelman ohjeellisena vuosille 2021-2024
     
  2. hyväksyä talousarvion määrärahojen, tuloarvioiden sekä toiminnallisten tavoitteiden sitovuuden esitetyn mukaisesti.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana

  • Jukka Pöyry esitti, että talousarvio palautetaan alijäämäisyyden ja ESE:n myyntiaikeiden takia uudelleen valmisteluun. Koska kukaan ei kannattanut Jukka Pöyryn esitystä, se raukesi.
    Merkitään, että Jukka Pöyry jätti eriävän mielipiteen. 
     
  • Arto Seppälä esitti, että sivulta120 poistetaan 300.000 euron talousarviovaraus vuodelta 2021.
    Perustelut:
    • Mikkelin kaupungin tämänhetkisessä taloudellisessa tilanteessa, ei ole syytä tehdä määrärahavarausta. Tällä hankkeella ei ole Mikkelille ja seutukunnalle elinvoimaa lisäävää vaikutusta.
    • Lahti-Mikkeli oikoratavaihtoehdon karsiminen pois 2020 itärataselvityksestä, vaikka se oli paremmuusjärjestyksessä sijoittunut Väylävirasto 28.2.2019 teettämässä1. selvityksessä uusista oikoradoista yhteiskuntataloudellisesti parhaimmaksi ”nykyratojen parantamisen” jälkeen.
    • Voimassa olevassa ratalaissa ja siihen liittyvässä LVM:n asetuksessa sekä alueiden käyttötavoitteita koskevassa valtioneuvoston päätöksessä kantavana periaatteena on, että edistetään valtakunnallisen liikennejärjestelmän toimivuutta ja taloudellisuutta kehittämällä ensisijaisesti olemassa olevia liikenneyhteyksiä.
    • Uudessa ratalaissa 2018 todetaan mm. ” Uusi rautatie voidaan rakentaa, jos olemassa oleva rataverkko ei enää tätä liikenteen tai alueidenkäytön tarpeita eikä rataosuuden parantamisella tai muutoin liikennejärjestelmää kehittämällä voida tarkoituksenmukaisesti tyydyttää näitä tarpeita taikka poistaa tai riittävästi vähentää liikenteestä aiheutuvia haittoja”.
       

             Koska kukaan ei kannattanut Arto Seppälän esitystä, se raukesi. 

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän esitys on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.

Eriävä mielipide

  • Jukka Pöyryn eriävä mielipide:

    Yleisenä arviona totean, että tämä alijäämäinen vuoden 2021 talousarvioesitys ja kaupungin talouden nykyinen tila on kestämätön.

    Kun viisi vuotta sitten lähdimme uuden kaupunginjohtajan johdolla kaupunkia kehittämään, niin kyllä meidän kaikkien olisi pitänyt tietää ja ymmärtää kaupungin erittäin huono talouden tila ja suunta, sekä lähteä sitä vahvalla otteella korjaamaan. Tätä ei tapahtunut, joten kaupunki ja konserni ovat velkaantuneet erittäin pahasti. Kaupungin talous on kriisissä.

    Minä silloin uskoin, että talouden velkaantumisen huono suunta voidaan vielä korjata mutta tämäkin talousarvio näyttää sen, että nykyinen esittelijä- ja päättäjäjoukko ei ole siihen pystynyt.

    Tämä valtuusto on jatkanut edeltäjiensä alijäämäisten talousarvioiden ja tilinpäätösten historiaa.

    Nyt esitetään ESE:n myyntiä talouden oikaisemiseen. Kokemuksesta tiedetään, että monopolina toimivan energiayhtiön myynti olisi kuntalaisia kohtaan erittäin huono asia ja kohtalokas virhe.

    Esitän, että talousarvio palautetaan alijäämäisyyden ja ESE:n myyntiaikeiden takia uudelleen valmisteluun.

     

Liitteet


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.