Kaupunginhallitus, kokous 30.11.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 390 Päätös kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen myöntämisestä

MliDno-2020-1578

Valmistelija

  • Tiia Tamlander, vt. talousjohtaja, tiia.tamlander@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunginhallitus päätti 11.8.2020 § 240 hakea harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta. Valtioneuvosto on päättänyt VM:n esityksestä myöntää Mikkelin kaupungille harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta 2,3 miljoonaa euroa, päätös on liitteenä.

Valtiovarainministeriö asettaa päätöksessään korotuksen käytölle seuraavat ehdot:

  1. Harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen myöntämisen ehtona on, että arviointimenettelyssä mukana ollut kunta toteuttaa sitä koskevan kutnalain 118 §:n mukaisen arviointiryhmän esityksen mukaiset toimenpiteet palveluiden edellytysten turvaamiseksi.
     
  2. Harkinnanvarainen valtionosuuden korotus ei saa aiheuttaa vastaavan suuruista kunnan omassa päätäntävallassa olevien menojen lisäystä. Tämä koskee sekä käyttö- että investointimenoja. Korotus on tarkoitettu osaksi kunnan omia talouden tervehdyttämistoimenpiteitä, joihin kunnan on syytä varautua korotuksesta riippumatta.
     
  3. Harkinnanvarainen valtionosuuden korotus on tarkoitettu varautumiseen niihin talouden tervehdyttämistarpeisiin, jotka ovat syntyneet kunnan talouden aikaisemman kehityksen johdosta. Tällaisia tarpeita ovat varautuminen velanhoitokustannuksiin, alijäämien kattamiseen ja tiedossa oleviin tuloperusteiden jo tapahtuneisiin muutoksiin kuten valtionosuusuudistuksen siirtymätasauksen päättymiseen.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi päätöksen harkinnanvaraisen valtionosuuden myöntämisestä.

Päätös

Merkittiin.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.