Kaupunkikehityslautakunta, kokous 22.2.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 31 Ristiinan kirjaston tarjousten hyväksyminen ja aloituslupa

MliDno-2020-1218

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jarkko Hyttinen, kiinteistöjohtaja, jarkko.hyttinen@mikkeli.fi

Kuvaus

Ristiinan koulukeskuksen tiloihin on tarkoituksena remontoida tilat kirjaston käyttöön vuoden 2021 loppuun mennessä. Kirjasto sijoittuu rakennuksen A-osan pohjoispäätyyn esiopetuksen viereen. Opinahjon puoleisen sisäänkäynnin kulmaukseen rakennetaan kirjastolle oma katoksellinen sisäänkäynti, invapysäköintipaikka ja -luiska. Kirjaston rakennusurakkaan kuuluvat myös rakenteilla olevan nuorisotilan ulkopuoliset rakennustyöt kuten mopojen paikoitusalue ja koripallokenttä. Näiden osuus rakennusurakasta on noin 20 000 euroa.

Talonrakennuspalvelut on pyytänyt tarjoukset Ristiinan kirjaston rakennus-, LVI- ja sähköteknisistä töistä Tarjouspalvelun ja Mikkelin kaupungin pienhankintapalvelun kautta 30.6.2021 päivätyillä tarjouspyynnöillä. Rakennusurakan osalta hankintamenettely oli avoin ja hankinta ylittää kansallisen kynnysarvon, mutta ei EU-kynnysarvoa. LVI- ja sähköurakoiden osalta hankinnoissa käytettiin rajoitettua pienhankintamenettelyä. Määräaikaan 9.8.2021 mennessä saatiin rakennusurakkaan kolme (3) tarjousta, LVI-urakkaan kaksi (2) tarjousta ja sähköurakkaan kolme (3) tarjousta.

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 8.2.2021 § 56 hyväksynyt projektin hankesuunnitelman toteutusvaihtoehdon 2 mukaisesti. Kirjaston tilojen kustannusarvio on ollut 300 000 euroa alv 0 %.

Määräaikaan 9.8.2021 mennessä urakkatarjouksen antoivat seuraavat toimijat:

Rakennusurakka: Rakennusliike V. Mättölä Oy, Talonrakennus Pitkänen Ky, Rakennustoimisto Aripe Oy,

LVI-urakka: Caverion Suomi Oy, Suomen Talotekniikka Mikkeli Oy,

Sähköurakka: Mikkelin Sähköasennus Oy.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Tarjousten perusteella päivitetty kustannusarvio hankkeelle on noin 520 000 euroa.

Urakkaohjelman kohdan 15.1 mukaan tilaaja pidättää oikeuden perustellusta syystä hyväksyä tai hylätä tarjoukset. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan hankintayksikkö voi hylätä kaikki tarjoukset, mikäli ne ylittävät määrärahat tai ovat sen arvion mukaan liian kalliita.

Kaupunkiympäristölautakunta hylkää Ristiinan kirjaston urakkatarjoukset perustuen myönnetyn määrärahan ylitykseen.

Kirjaston suunnitelmista etsitään kustannussäästöjä ja se kilpailutetaan myöhempään ajankohtaan uudestaan.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että kiinteistöjohtaja Jarkko Hyttinen selosti asiaa kokouksessa.

Valmistelija

  • Jarkko Hyttinen, kiinteistöjohtaja, jarkko.hyttinen@mikkeli.fi

Kuvaus

Ristiinan koulukeskuksen tiloihin on tarkoitus remontoida tilat kirjaston käyttöön kesäkuun 2022 loppuun mennessä. Kirjasto sijoittuu rakennuksen A-osan pohjoispäätyyn esiopetuksen viereen. Opinahjon puoleisen sisäänkäynnin kulmaukseen rakennetaan kirjastolle oma katoksellinen sisäänkäynti sekä invapysäköintipaikka ja -luiska.

Talonrakennuspalvelut on pyytänyt tarjoukset Ristiinan kirjaston rakennus-, LVI- ja sähköteknisistä töistä Tarjouspalvelun ja Mikkelin kaupungin pienhankintapalvelun kautta 20.1.2022 päivätyillä tarjouspyynnöillä. Rakennusurakan osalta hankintamenettely oli avoin ja hankinta ylittää kansallisen kynnysarvon. LVI- ja sähköurakoiden osalta hankinnoissa käytettiin rajoitettua pienhankintamenettelyä. Määräaikaan 10.2.2022 mennessä saatiin rakennusurakkaan kolme (3) tarjousta, LVI-urakkaan neljä (4) tarjousta ja sähköurakkaan kaksi (2) tarjousta.

Hankinnalle on varattu talousarvion investointiohjelmassa määrärahaa 450 000 euroa alv 0 % vuodelle 2022.

Tarjousten valintaperusteena on halvin hinta. Laatutekijät on asetettu vähimmäisvaatimuksena tarjoavan yrityksen sekä käytettävän työnjohdon osalta.

Rakennusurakan tarjouksen vertailuhinta sisältää mahdolliset tuntityönä tehtävät lisä- ja muutostyöt laskennallisilla tuntimäärillä (30 h/yksikköhinta). Laskennallinen tuntimäärä ei sido tilaajaa rakennusurakan toteutuksessa, mutta niillä on vaikutus tarjousten kokonaisvertailuhintaan. Urakkasopimus tehdään annetulla 286.800,00 € (alv 0 %) rakennusurakkahinnalla. Tarjottuja tuntiveloitushintoja käytetään myös mahdollisiin hyvityksiin.

Määräaikaan 10.2.2022 mennessä urakkatarjouksen antoivat seuraavat toimijat:

Rakennusurakka: Rakennusliike HL Oy, Talonrakennus Pitkänen Oy ja Rakennustoimisto Aripe Oy.

LVI-urakka: Teknocon Oy, Suomen Talotekniikka Mikkeli Oy, Caverion Suomi Oy ja JP Yhtiöt Oy.

Sähköurakka: Mikkelin Sähköasennus Oy ja Caverion Suomi Oy.

Hankkeen päivitetty kustannusarvio on tarjousten saapumisen jälkeen 450 000 euroa. Kustannusarviossa ei ole mukana vuodelle 2021 kirjautuneita suunnittelukustannuksia, jotka toteutuivat samaan aikaan nuorisotilojen suunnittelun kanssa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkikehityslautakunta hyväksyy Ristiinan kirjaston kokonaishinnaltaan edullisimmat tarjoukset:

Rakennusurakka: Rakennusliike HL Oy 286.800,00 € (alv 0 %) (vertailuhinta 290.550,00 €, alv 0 %)

LVI-urakka: Teknocon Oy 39.000,00 € (alv 0 %)

Sähköurakka: Mikkelin Sähköasennus 79.198,00 € (alv 0 %)

sekä myöntää hankkeelle aloitusluvan ja oikeuttaa talonrakennuspalvelut solmimaan urakkasopimukset edellä hyväksyttyjen urakoitsijoiden kanssa normaalein sopimusehdoin. Hankintayksikkö on selvittänyt tarjoajilta tarjouspyyntöjen mukaisuuden sekä tarjousten sisällöt. Tarjoajien kanssa pidetyissä selonotoissa todettiin, että tarjoajilla on tekniset ja taloudelliset mahdollisuudet suorittaa urakat annetuilla tarjoushinnoilla. 

Tarjousten hyväksymisestä tehty päätös ei vielä muodosta sopimusta, vaan sopimus syntyy vasta sopimusasiakirjan allekirjoittamisella.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana Jouko Kervinen esitti, että asia pannaan pöydälle kaupunkikehityslautakunnan seuraavaan kokoukseen. Pertti Karhunen kannatti Jouko Kervisen esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu esitys asian pöydälle panosta ja esitti asian ratkaistavaksi äänestyksellä siten, että ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista tässä kokouksessa äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat Jouko Kervisen esitystä pöydälle panosta äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 8 jaa ääntä (Kerttu Hakala, Marita Hokkanen, Hannu Tullinen, Anni Panula-Ontto-Suuronen, Katariina Asikainen, Perttu Noponen, Jaakko Väänänen, Jaana Vartiainen) ja 5 ei ääntä (Pertti Karhunen, Jouko Kervinen, Jukka Härkönen, Katriina Noponen, Mali Soininen).
Puheenjohtaja totesi, että asian käsittelyä jatketaan tässä kokouksessa.

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän päätösehdotus on tullut kaupunkikehityslautakunnan päätökseksi.

Tiedoksi

Tarjoajat, talonrakennuspalvelut/Miia Havukainen

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.

Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) mukaan hakea muutosta vaatimalla hankintayksiköltä oikaisua (hankintaoikaisu). Asia voidaan myös saattaa valituksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi.

1 OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Oikaisuvaatimusoikeus

Hankintaoikaisua voi vaatia hankintayksiköltä kirjallisesti tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Oikaisuvaatimusaika
Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua. Hankintaoikaisuvaatimuksen vireille tulo ja käsittely eivät vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosainen voi hankintalain nojalla hakea muutosta valittamalla markkinaoikeuteen.

Asianosaisen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Mikkelin kaupunki/Kaupunkikehityslautakunta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla:

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu,
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi,
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.


Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksen tekijän on allekirjoitettava oikaisuvaatimus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian käsittelemiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.

2 VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE

Valitusoikeus

Tarjoaja, osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) voi saattaa asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi tekemällä valituksen.

Valitusaika
Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, jos hankintayksikkö on tehnyt hankinta- tai käyttöoikeussopimuksen julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 130 §:n 1 tai 3 kohdan nojalla noudattamatta odotusaikaa. Odotusaikaa ei tarvitse noudattaa, jos sopimus koskee puitejärjestelyn perusteella tehtävää hankintaa tai sopimus koskee dynaamisen hankintajärjestelmän sisällä tehtävää hankintaa.

Valitus on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa hankintapäätöksen tekemisestä siinä tapauksessa, että asianosainen on saanut hankintapäätöksen tiedoksi ja hankintapäätös tai valitusosoitus on ollut olennaisesti puutteellinen.

Valituksen tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen markkinaoikeuden virka-ajan päättymistä.

Hankintaoikaisun vireille tulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.

Asianosaisen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen
Valitus tehdään markkinaoikeudelle.

Osoite: Sörnäistenkatu 1, 00580 Helsinki
Sähköpostiosoite: markkinaoikeus@oikeus.fi
Faksinumero: 029 56 43314
Puhelinnumero: 029 56 43300
Markkinaoikeuden asiakaspalvelu on avoinna arkisin 8.00­­–16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava: 

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimuksen perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.


Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä markkinaoikeudelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi markkinatuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksen tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.


Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle
Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.

Ilmoitus on toimitettava osoitteeseen:

Mikkelin kaupunki/Kaupunkikehityslautakunta
Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikeudenkäyntimaksu
Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu, mikä on määrätty mainitun lain 2 §:ssä. Saman lain 5 §:ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.