Kaupunginhallitus, kokous 14.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 127 Valtuustoaloite: Hankintastrategian ja hankintaosaamisen kehittäminen

MliDno-2021-3818

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Valtuutettu Jaana Strandman ym. esittivät 4.10.2021 valtuustoaloitteenaan otsikkoasiasta seuraavaa:

"Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Mikkelin kaupungin tulee keskittyä hankintaosaamisen ja hankintojen toteuttamisen kehittämiseen yhtenä osana talouden kuntoon saattamista. Hankintojen merkittävyys tulee tunnistaa ja tunnustaa strategiseksi menestystekijäksi koko alueelle. Hankinnat ovat keino toteuttaa kaupungin strategisia tavoitteita ja juuri siksi se vaatii tekijöiltä vahvaa hankintaosaamista ja näkemystä.

Hankinnoilla voidaan edistää alueen elinvoimaa huomioimalla aluetalousvaikutukset, paikalliset yritykset ja elinkeinoelämä. Vuoropuhelu alueen yritysten kanssa on erittäin tärkeää, samoin kuin ennakoiva yritysten saaminen kaupunkiin ja sitä kautta työpaikkojen luominen. Kilpailutusten pisteytykset tulee laatia tukemaan paikallisuutta. Konsernin yhteisiä kilpailutuksia ja konserniyhtiöiden sisäistä osaamista tulee hyödyntää hankinnoissa.

Hankintalain tuntemus ja ohjeistus, dokumentointi, kilpailutus ja sisäinen valvonta tulee olla jatkossa hallinnassa koko organisaatiossa. Hankintoja koskevat käytännöt ja hankintaohjeistukset tulee olla ajantasalla ja niitä tulee noudattaa. Hankintoja tulee johtaa ja kaikki erilaiset hankinnat tulee olla tiedossa yhteisesti, jotta kokonaisuus on hallinnassa ja eri hankintojen välille on mahdollista luoda synergiaa. Kaupunkimme tulee luoda hankinta-alusta, joka mahdollistaa hankintojen paremman strategisen johtamisen.

Mikkelissä 4.10.2021
Jaana Strandman

Sami Järvinen, Pertti Karhunen, Tanja Hartonen,
Sami Nalli, Jussi Marttinen, Jani Sensio,
Tomi Sikanen, Pirkko Valtola, Armi Salo-Oksa,
Juha Ropponen, Kati Häkkinen, Jukka Härkönen,
Anna Reponen, Liisa Ahonen, Raimo Heinänen,
Jenni Oksanen, Jatta Juhola"

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen konserni- ja elinvoimapalveluiden palvelualueen valmisteltavaksi.

Edelleen kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään helmikuussa 2022.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Marja-Terttu Koivula, hankintapäällikkö, marja-terttu.koivula@mikkeli.fi

Kuvaus

Osaamisen edistäminen hankinnoissa on jatkuva prosessi, jonka kehittämisestä Mikkelin kaupunkikonsernin hankintasäännön mukaisesti vastaa kaupungin hankintapalvelut. Hankintapalveluiden vastuisiin kuuluvat myös hankintaan liittyvien koulutusten ja asiantuntijapalveluiden järjestäminen ja hankinta. Omasta roolistaan hankintatoiminnan kehittämiseen osallistuu Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, joka tarjoaa hankinta-asiantuntijapalvelua ja tukea hankintoja valmisteleville ja toteuttaville asiantuntijoille sekä toteuttaa aktiivista hankintojen kehittämistyötä yhdessä kaupungin hankintapalveluiden kanssa. 

Perusperiaatteet kaupunkikonsernin palvelu- ja materiaalihankinnoissa ovat suunnitelmallisuus ja järjestelmällisyys, millä eliminoidaan päällekkäinen ja sääntöjen vastainen hankinta ja kilpailuttaminen. Näiden periaatteiden toteuttamista edistävät ja valvovat säännöllisesti kokoontuvat kaupungin hankintatiimi ja kaupunkikonsernin hankintatiimi. Hankintatiimien keskeisiä tehtäviä ovat hankintaohjeen ja -säännön ylläpitäminen, hankintatoiminnan koulutustarpeiden kartoittaminen, hankintatiimin jäsenten hankintaosaamisen kehittäminen sekä hankintatoiminnan ja hankintatoimintaa ohjaavien säädöksien noudattamisen seuranta ja valvonta.

Mikkelin kaupunki ja sen kehitysyhtiö Miksei Oy osallistuvat hankintatoiminnan kehittämiseen muun muassa KEINO-osaamiskeskuksen toiminnan ja CityLoops2020 hankkeen toteuttamisen kautta. Kehittämistyön tuloksia tuodaan osaksi hankintakoulutusten sisältöä vuoden 2022 ja 2023 aikana. Koulutusohjelman painopiste on kaupungin strategian ja ilmasto-ohjelman mukaisten tavoitteiden ja vaatimusten toteutuminen käytännön hankintatoiminnassa. Keskeisiä aiheita sähköisen kilpailutusjärjestelmän käytön hallinnan lisäksi tulevana vuotena ovat:

  • kestävän kehityksen ja kiertotalouden edistäminen hankintatoiminnan avulla
  • sosiaalinen, taloudellinen ja ekologinen vastuu hankinnoissa (Hankinta-Suomi strategian painopisteet)
  • innovatiivisten hankintojen määrän lisääminen
     

Koulutussisältöjä vuoden 2022 aikana tulevat olemaan:

  • hiilidioksidipäästöjen vähentäminen hankintatoiminnan avulla
  • jätteiden lajittelun, keräämisen ja hyödyntämisen edistäminen (orgaaninen jäte ja rakennus- ja purkujäte)
  • materiaalien ja ainesten uudelleenkäytön lisääminen hankintatoiminnan avulla
     

Koulutussisältöjä vuoden 2023 aikana tulevat olemaan:

  • elinkaarikustannusten laskeminen, arviointi ja huomiointi hankintatoiminnassa
  • hiilijalanjäljen laskeminen, arviointi ja huomiointi hankintatoiminnassa
  • kierrätyksen lisääminen hankintatoiminnan avulla
  • jätteen määrän vähentäminen hankintatoiminnan avulla


Hankintoihin liittyvät strategiset linjaukset noudattelevat kestävien ja vastuullisten hankintojen periaatteita ja Mikkelin tuoreen ilmasto-ohjelman vaatimuksia. Hankintojen erityispiirteiden tunnistamisen tehostetulla prosessilla havaitaan hankinnoilla saavutettavat potentiaaliset vaikutukset mm. hiilijalanjälkeen, kiertotalouteen, yrityksiin, työllistämiseen ja aluetalouteen. Tunnistamisen työkalulla tavoitellaan sitä, että kunkin hankinnan vaikutukset havaitaan jo suunnitteluvaiheessa, jolloin ne voidaan huomioida määriteltäessä hankinnalle kriteerejä ja soveltuvuusvaatimuksia.

Vuoropuhelua yritysten kanssa järjestetään säännönmukaisesti hankintailloilla ja markkinavuoropuheluilla. Hankintailtojen tarkoituksena on jakaa tietoa kaupunkikonsernin hankinnoista ja toisaalta hankkia tietoa yritysten mahdollisuuksista ja tarjonnasta. Markkinavuoropuhelut on tunnistettu hyödylliseksi keinoksi lisätä markkinatuntemusta ja ehkäistä virheitä kilpailutuksen ja tarjouspyynnön suunnittelussa.

Haasteena tehokkaiden hankintojen valmistelussa on henkilöresurssien vähäisyys ja niiden priorisointi. Nykyisen toimintamallin mukaan päävastuu hankintojen toteuttamisesta on toimialoilla, minkä johdosta syvällistä ja kattavaa hankintaosaamista tarvitaan kohtuullisen suurelle joukolle. Panostaminen hankintaosaamiseen maksaa itsensä takaisin, sillä käytännössä koetusti viisaasti tehdyillä ja kilpailutetuilla hankinnoilla saadaan merkittäviä taloudellisia säästöjä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi konserni- ja elinvoimapalveluiden palvelualueen hankintapalveluiden vastauksen valtuutettu Jaana Strandmanin ym. valtuustoaloitteeseen ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi. 

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa. 

Päätös

Hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.