Kaupunginhallitus, kokous 14.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 113 Asemakaavan muutos 60. kaupunginosa (Ristiina) / Ristiinan kunnantalo

MliDno-2021-1685

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Ville Nykänen, kaavoitusinsinööri, ville.nykanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunkisuunnittelu lähettää otsikossa mainitun 21. päivänä tammikuuta 2022 päivätyn asemakaavanmuutosehdotuksen kaupunkiympäristölautakunnan käsiteltäväksi.

Kaavamuutos koskee 60. kaupunginosan (Ristiinan) korttelin 85 osaa, urheilu- ja virkistyspalvelualuetta ja lähivirkistysaluetta.

Suunnittelualue sijoittuu Ristiinan kirkonkylän asemakaavoitetulle alueelle Linnantien varteen. Alueella sijaitsee entinen Ristiinan kunnantalo, sen talousrakennus, entinen Ristiinan tekninen virasto sekä Osulan rakennus. Kaava-alueen pinta-ala on 7326m2. Alue on osin kaupungin omistuksessa.

Kaupungilla ei ole tarvetta hallintorakennusten korttelialueelle Ristiinassa, joten suunnittelualueen kiinteistöt ovat olleet myynnissä. Aluetta pyritään kehittämään suuntaan, joka houkuttaisi alueelle uusia toimijoita ja kaupunki mahdollisesti saisi myytyä kiinteistöt näille uusille toimijoille. Eteläosa (Osula ja entinen tekninen virasto) on jo myyty yksityiselle toimijalle 2020. Aluetta pyritään kaavatyöllä kehittämään siten, että kaava sallisi monipuolisesti erilaista toimintaa alueen erityisolot huomioiden.

Alueen voimassaoleva asemakaava on vuodelta 1977 ja osittain vuodelta 1998. Alue on kaavoissa hallintorakennusten korttelialuetta (YH), urheilu- ja virkistyspalvelualuetta (VU) sekä lähivirkistysaluetta (VL). Voimassaolevassa kaavassa alueen rakennusoikeus on tehokkuusluvulla e=0.4 muodostuva 2460 k-m2.

Asemakaavan muutos

Kaava-alueen käyttötarkoitus muutetaan asuin- ja liikerakennusten korttelialueeksi (AL). Korttelialuemääräykseen lisätään lisäindeksi (-1), joka sallii ajoneuvokorjaamotoiminnan sijoittumisen. Alue sijoittuu Ristiinan vanhan kuntakeskuksen RKY-alueeseen. Kaavan määräyksissä otetaan kantaa kulttuuriarvojen säilyttämiseen. Määräys kieltää kulttuuriarvojen turmelemisen ja velvoittaa kuulemaan kaupunkisuunnittelua ja vastuullista aluemuseota aluetta muokkaavista toimenpiteistä sekä uusista hankkeista ja toiminnoista. Kaavassa kaksi rakennusta on suojeltu määräyksellä sr-1 ja kunnantalon piharakennus määräyksellä sr-2.

Pysäköinti sijoitetaan tontille.

Kaava-alueen rakennusoikeuden määrä ei lisääntyy. Rakennusoikeus suunnittelualueella on 2460 k-m², joka on jaettu rakennusoikeuslukuina kullekin tontille.

Kaavamuutos on tullut vireille 19.5.2021 ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) sekä kaavahahmotelma on ollut nähtävillä 19.5.2021 alkaen.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saatiin neljä lausuntoa ja yksi mielipide. Lausunnon antaneilla Savonlinnan maakuntamuseo, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja Telialla Finland Oyj:llä ei ollut merkittävää huomioitavaa kaavan OAS:n johdosta. Mielipiteeseen vastattiin ja tarkemmat vastineet lausuntoihin ja mielipiteeseen ovat luettavissa asemakaavan selostuksen liitteessä 5.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkikehityslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se alustavasti hyväksyy 60. kaupunginosan (Ristiina) korttelin 85 osaa (tontit 1 ja 2) koskevan asemakaavan muutosehdotuksen, asettaa sen julkisesti nähtäville sekä pyytää siitä viranomaislausunnot seuraavilta tahoilta: Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (alueidenkäyttö ja kaavoitus), Pohjois-Savon liikenne-, elinkeino- ja ympäristökeskus ELY (liikenne), Etelä-Savon maakuntaliitto, Museovirasto, Riihisaari- Savonlinnan museo, Etelä-Savon Energia Oy Suur-Savon Sähkö Oyj ja teleoperaattorit sekä kaupungin seuraavilta yksiköíltä: Mikkelin kaupungin museot, Etelä-Savon pelastuslaitos, Mikkelin vesilaitos, Mikkelin seudun ympäristöpalvelut, Infra-aluepalvelut sekä rakennusvalvonta- ja jätehuoltopalvelut.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että johtava rakennustarkastaja Sari Valjakka poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen.

Valmistelija

  • Ville Nykänen, kaavoitusinsinööri, ville.nykanen@mikkeli.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy alustavasti 60. kaupunginosan (Ristiina) korttelin 85 osaa (tontit 1 ja 2) koskevan asemakaavan muutosehdotuksen,​ asettaa sen julkisesti nähtäville sekä pyytää siitä viranomaislausunnot seuraavilta tahoilta: Etelä-​Savon elinkeino-​,​ liikenne-​ ja ympäristökeskus (alueidenkäyttö ja kaavoitus),​ Pohjois-​Savon liikenne-​,​ elinkeino-​ ja ympäristökeskus ELY (liikenne),​ Etelä-​Savon maakuntaliitto,​ Museovirasto,​ Riihisaari-​Savonlinnan museo,​ Etelä-​Savon Energia Oy Suur-​Savon Sähkö Oyj ja teleoperaattorit sekä kaupungin seuraavilta yksiköíltä: Mikkelin kaupungin museot,​ Etelä-​Savon pelastuslaitos,​ Mikkelin vesilaitos,​ Mikkelin seudun ympäristöpalvelut,​ Infra-​aluepalvelut sekä rakennusvalvonta-​ ja jätehuoltopalvelut.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Maankäyttö- ja kaupunkirakenne/Ville Nykänen, Kirsi Avelin

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.