Kaupunkikehityslautakunta, kokous 25.1.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 17 Valtuustoaloite: Viitostien valaistuksen parantaminen

MliDno-2021-4578

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Valtuutettu Jarno Strengell esitti 13.12.2021 valtuustoaloitteenaan otsikkoasiasta seuraavaa:

"ASIA: 
Me allekirjoittaneet esitämme, että Mikkelin ja Kuopion välinen sekä Mikkelin ja Lahden välinen 5- tien valaistuksen parantaminen otetaan nykyistä paremmin huomioon Mikkelin kaupungin edunvalvonta – asioissa. 

Valaistuksen parantaminen lisää ajomukavuutta ja tieturvallisuutta sekä lisää 5- tien käyttöä, lisäten esimerkiksi Mikkelin alueen palveluiden ja yritysten myyntiä. 

PERUSTELU: 
Kuopiosta 5- tietä pitkin Mikkeliin tultaessa, on ensimmäiset 100 kilometriä valaistua tieosuutta. Mikkelistä Kuopioon päin mentäessä on 65 kilometrin matkalla vain joitakin risteysalueita valaistu. 

Varsinkin syksyisin, tavisin ja keväisin pimeään aikaan ja sateisina aikoina ilman tievalaistusta ajettaessa lyhyvien ja pitkien valojen edestakainen vaihtaminen tuo haasteita 80 – 100 kilometrin tuntivauhdissa ajamiselle, ajovirheille ja tien yli menevien riistaeläinten huomioimiselle. 

Muun muassa Itä – Suomen liikenneturvallisuussuunnitelma päivitetään 2022 ja väyläviraston investointiohjelma tehdään 2022 - 2029, joissa edellä oleva asia tulisi ottaa Mikkelin edunvalvonta-asiaksi.

Jarno Strengell"

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen asumisen ja toimintaympäristön palvelualueen valmisteltavaksi.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään huhtikuussa 2022.

Päätös

Hyväksyttiin.

Kuvaus

Valtuustoaloitteessa esitetään, että Mikkelin ja Kuopion välinen sekä Mikkelin ja Lahden välinen 5- tien valaistukseen parantaminen otetaan nykyistä paremmin huomioon Mikkelin kaupungin edunvalvonta-asioissa.

Valtatie 5 on valmistunut osittain uudelle tielinjaukselle Mikkelin ja Juvan välillä syksyllä 2021. Tie on nelikaistainen keskikaiteellinen sekaliikennetie. Tien eritasoliittymät on valaistu, mutta tiellä ei ole muuta tievalaistusta. Myös Mikkelin eteläpuolella on valaisemattomia tieosuuksia. Väylävirasto huolehtii valtion tieverkon ylläpidosta ja kehittämisestä yhdessä alueellisten ELY-keskusten kanssa

Mikkelin kaupunki ottaa omassa edunvalvonnassa (mm. vuosittainen ELY-keskuksen kanssa järjestettävässä tapaaminen) tievalaistusasian esille valtion tieviranomaisten kanssa. Aloite toimitetaan jo sellaisenaaan valtion tienpitäjän tietoon.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkikehityslautakunta antaa kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle edellä olevan vastauksen tehtyyn valtuustoaloitteeseen.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kaupunginhallitus, asumisen ja toimintaympäristön palvelualue/Pekka Kammonen

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.