Kaupunkikehityslautakunta, kokous 25.1.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 18 Maankäytön eräiden saatavien poistaminen kirjanpidosta

MliDno-2022-425

Valmistelija

  • Juha Ruuth, hallintopäällikkö, juha.ruuth@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin kaupungilla on Asunto Oy Mikkelin Alakukkaronpuisto -nimiseltä yhtiöltä 14.658,72 euron suuruinen saatava. Saatava perustuu maankäyttömaksuun, josta oli sovittu, kun kaupunki teki kaavamuutoksen rakentamisen mahdollistamiseksi kyseisen ja kahden muun asunto-osakeyhtiön omistamalle kiinteistölle.

Kyseinen yhtiö on varaton ja sen toiminta on loppunut samoin kuin sen perustaneen rakennusliikkeen. Asunto-osakeyhtiöllä ei ollut muuta omaisuutta kuin määräosa Lähemäellä sijaitsevasta tontista, johon oli suunniteltu rivitalojen rakentamista. Rakennuslupa oli myönnetty, mutta rakennustöitä ei aloitettu lainkaan.

Kyseinen tontti on myyty pakkohuutokaupassa, mutta myynnistä saatu kauppahinta ei riittänyt kattamaan kuin osan yhtiöiden veloista. Myös Mikkelin kaupunki sai myyntihinnasta oman jako-osuutensa, mutta saatavaa kyseiseltä yhtiöltä jäi sen jälkeen vielä 14.658,72 euroa. Tämä saatava tulee poistaa kaupungin kirjanpidosta.

Toimivalta päättää poistamisesta on kaupunkikehityslautakunnalla.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkikehityslautakunta päättää, että Asunto Oy Mikkelin Alakukkaronpuisto -nimiseltä yhtiöltä oleva 14.658,72 euron suuruinen saatava poistetaan kaupungin kirjanpidosta.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Talouspalvelut, Meidän IT ja talous Oy/kirjanpito

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.