Kaupunginhallitus, kokous 7.12.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 511 Talousarvio 2022

MliDno-2021-2570

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tiia Tamlander, vt. talousjohtaja, tiia.tamlander@mikkeli.fi
Janne Skott, vs. taloussuunnittelupäällikkö, janne.skott@mikkeli.fi

Kuvaus

Kuntalain 110 § mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.

Kaupunginhallitus vahvisti 21.6.2021 § 277 talousarvioraamin vuodelle 2022 ja valtuutti talouspalvelut laatimaan lautakunnille ja johtokunnille talousarvion valmisteluohjeet. Talouspalvelut antoi palvelualueille ohjeistuksen talousarvion laatimisesta 22.6.2021.

Kaupunginjohtajan esitys vuoden 2022 talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi vuosiksi 2022–2025 on liitteenä. Henkilöstösuunnitelma käsitellään erikseen.

Kaupunginvaltuusto vahvisti 8.11.2021 § 167 vuoden 2022 veroprosentit seuraavasti:

  • Tuloveroprosentti 22,00 %
  • Yleinen kiinteistöveroprosentti 1,37 %
  • Vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti 0,62 %
  • Muun kuin vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti 1,50 %
  • Voimalaitosrakennusten kiinteistöveroprosentti 3,10 %
  • Yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöveroprosentti 0,00 %
  • Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti 4,00 %


Kaupunginjohtajalle talousarvion johdosta annettavat valtuutukset talousarviolainojen nostamiseen, lainojen suojaamiseen ja investointiohjelman mukaisten osakesijoitusten hankintapäätöksiin sekä kaupunginhallitukselle annettava valtuutus konsernilainojen myöntämiseen käsitellään teknisesti erillisenä päätöspykälänä.

Hallintosäännön 44 §:n mukaan aluejohtokunnat antavat lausunnon kaupunkistrategian sekä talousarvion ja -suunnitelman valmistelusta sekä asioista, joiden ratkaisulla voi olla huomattava vaikutus kunnan asukkaiden ja palvelun käyttäjien elinympäristöön, työntekoon tai muihin oloihin. Aluejohtokuntien antamat lausunnot ovat liitteenä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus käsittelee esityksen vuoden 2022 talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi vuosiksi 2022–2025 erillisen käsittelyjärjestyksen mukaisesti.

Lisäksi kaupunginhallitus valtuuttaa talouspalvelut tekemään talousarviokirjaan teknisiä muutoksia sekä merkitsee tiedoksi liitteenä olevan koko kaupunkiorganisaation riskirekisteridokumentin.

Päätös

Kaupunginhallitus aloitti vuoden 2022 talousarvion ja taloussuunnitelman 2023- 2025 käsittelyn kaupunginjohtaja Timo Halosen aloituspuheenvuorolla. Sen jälkeen puheenvuoroja pitivät HR-päällikkö Sari Häkkinen, hallintojohtaja Ari Liikanen, maankäyttöjohtaja Topiantti Äikäs ja sivistysjohtaja Virpi Siekkinen. 

Asian käsittelyä jatketaan kaupunginhallituksen kokouksessa tiistaina 30.11.2021 klo 14.00.

Merkitään, että pykälät 495-498 käsiteltiin samanaikaisesti.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastettiin kokouksessa.

Merkitään, että vs. taloussuunittelupäällikkö Janne Skott ja HR-päällikkö Sari Häkkinen saapuivat kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana. 

Merkitään, että Petri Pekonen saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana ja samaan aikaan hänen varajäsenensä Katriina Noponen poistui kokouksesta.

Merkitään, että Eero Aho poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana ja samaan aikaan hänen varajäsenensä Juha Ropponen saapui kokoukseen. 

Merkitään, että kokouksessa pidettiin tauko klo 12.00-13.00.

Valmistelija

Tiia Tamlander, vt. talousjohtaja, tiia.tamlander@mikkeli.fi
Janne Skott, vs. taloussuunnittelupäällikkö, janne.skott@mikkeli.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus käsittelee esityksen vuoden 2022 talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi vuosiksi 2022–2025 erillisen käsittelyjärjestyksen mukaisesti.

Lisäksi kaupunginhallitus valtuuttaa talouspalvelut tekemään talousarviokirjaan teknisiä muutoksia sekä merkitsee tiedoksi liitteenä olevan koko kaupunkiorganisaation riskirekisteridokumentin.

Päätös

Asian käsittelyä jatketaan tiistaina 7.12.2021 pidettävässä kaupunginhallituksen kokouksessa.

Merkitään,​ että pykälät 502-​505 käsiteltiin samanaikaisesti.

Merkitään, että Tanja Hartonen saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana ja samaan aikaan hänen varajäsenensä Jaana Strandman poistui kokouksesta.

Merkitään, että HR-päällikkö Sari Häkkinen oli poissa kokouksesta tämän pykälän aikana klo 16.00 - 16.40.

Merkitään, että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Oskari Valtola saapui kokoukseen tämän pykälän aikana ja myös poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana.

Merkitään, että Pirkko Valtola poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana ja hänen tilalleen pöytäkirjantarkastajaksi kokouksen loppuajaksi valittiin Tanja Hartonen.

Valmistelija

  • Tiia Tamlander, vt. talousjohtaja, tiia.tamlander@mikkeli.fi
  • Janne Skott, vs. taloussuunnittelupäällikkö, janne.skott@mikkeli.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää

  1. hyväksyä liitteen mukaisen esityksen Mikkelin kaupungin vuoden 2022 talousarvioksi ja taloussuunnitelman ohjeellisena vuosille 2022-2025
     
  2. hyväksyä talousarvion määrärahojen, tuloarvioiden sekä toiminnallisten tavoitteiden sitovuuden esitetyn mukaisesti.


Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana esittelijä täydensi päätösesitystään seuraavilla lisäyksillä:

"Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se

  • asettaa kaupungille sitovan velvoitteen ja tavoitteen vuodelle 2022 ylijäämäisen tilinpäätöksen saavuttamiseksi,
  • edellyttää kaupungin johtoa valmistelemaan 31.3.2022 mennessä leikkaavan lisätalousarvion, jossa on kuvattu ne toimenpiteet, joilla ylijäämäinen tulos saavutetaan sekä
  • asettaa sitovat velvoitteet myös vuosille 2023-2025, joiden tulee olla kunkin vuoden osalta tulokseltaan positiivisia, ilman meneillään olevaa isoa omaisuuden järjestelyä."


Lisäksi esittelijä esitti talousarviokirjaan seuraavat muutokset:

  • Kappaleen 4.4 loppuun lisätään teksti "Palvelut ja tulevaisuus -ohjelmalla tavoitellaan 7,5 miljoonan euron vuositason käyttötaloussäästöä, vuoden 2022 osalta tavoite on 3,7 miljoonaa euroa." sekä viimeisen kappaleen loppuun "Näillä tavoitellaan 1 miljoonan euron säästöä talousarviovuodelle 2022."
  • Sivulle 30-31 Henkiöstötoimenteet, toisen kappalen loppuun lisätään teksti "Tavoiteorganisaatiorakenne ja henkilöstövähennykset tulevat tarkentumaan alkuvuodesta 2022 laadittavassa palvelut ja tulevaisuus -ohjelmassa."
  • Etelä-Savon Energia Oy:n osinkotavoitteeksi asetetaan 2,8 miljoonaa euroa.
  • Otavan palvelupisteen siirto Otaviasta poistetaan lisäsäästötoimenpiteistä (sivu 6), mutta määräraha otetaan palvelualueen sisältä (kaupunginhallituksen avustukset). 
  • Kohdasta perusopetus: Poistetaan lause ”Kolmosluokkalaisten ympäristöopin tunti esitetään leikattavaksi osana säästötoimenpiteitä.” sekä sen euromäärä (25 000) vuosilta 2022 ja 2023. (lisäsäästölista, s. 10)
  • Kohdasta varhaiskasvatus: Poistetaan lause taulukosta kohta Vaka: erityisvarhaiskasvatuksen avustajien määrän tarkastelu” ja sitä vastaavat summat 120 000 e. (lisäsäästölista, s. 10)
  • Kohdasta lukio: Muutetaan lukiota koskeva lause muotoon “Lukiokoulutukselle osoitetut säästöt muodostuvat yhdistämällä Etä- ja aikuislukio Otavian Nettilukioon sekä syventämällä Mikkelin lukion ja nettilukion yhteistyötä” ja sitä koskeva euromäärä 60 000 euroksi. (teksti sivulla 75, euromäärä lisäsäästölista-liitteessä s. 10)
  • Suomenniemen koulua ei lakkauteta.
  • Teatterin, Musiikkiopiston, Mikaeli Oy:n leikkausta yhteensä 160.000 euroa ei toteuteta.
  • Kirjaston aineisto- ja henkilöstösäästöä ei toteuteta (40.000 euroa).
  • Yksityistieavustusten leikkausta ei toteuteta (100.000 euroa). 
  • Verotuloennustetta korotetaan 1 miljoonalla eurolla.

 
Puheenjohtaja tiedusteli voidaanko esittelijän esitykset hyväksyä yksimielisesti. Hyväksyttiin. 

Jarno Strengell esitti, että sivulle 69 konserni- ja elinvoimajaoston toimintaan budjetoidaan vuodelle 2022 nolla euroa ja jaoston toiminta yhdistetään hallintosäännössä kaupunginhallitukseen. Iso osa jaoston asioista käsitellään jossain muodossa kaupunginhallituksessa, kuten kaupungin strategiaan, elinvoimaan ja omistajapolitiikkaan liittyvät asiat. Mikkelin elinvoimaa hoitaa myös Kehitysyhtiö Miksei. Syksyn 2021 aikana konserni- ja elinvoimajaoston on kokoontunut kerran kuukaudessa yhteensä noin 11 tuntia. Yhdistämällä jaosto kaupunginhallitukseen, kasvaisi kaupunginhallituksen kokousten kesto noin tunnilla jos sitäkään, sillä osittain samoja keskusteluja ei tarvitsisi käydä sekä jaostossa että kaupunginhallituksessa. Lakkauttamalla konserni- ja elinvoimajaosto, säästyy kokouspalkkiot, ansiomenetyskorvaukset, kilometrikorvaukset, kahvitukset, kirjanpidot sekä ihmisten aika, kun kaupunginhallituksen viiden jäsenen, kolmen kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ja noin kymmenen virkamiehen kokousten määrä vähenisi. Koska kukaan ei kannattanut esitystä, se raukesi.

Merkitään, että Jarno Strengell jätti asiasta eriävän mielipiteen, joka on samansisältöinen kuin hänen esityksensä. 

Tanja Hartonen esitti, että kaupunginorkesteri lakkautetaan säästösyistä. Koska kukaan ei kannattanut esitystä, se raukesi.

Merkitään, että Tanja Hartonen jätti asiasta eriävän mielipiteen, joka on samansisältöinen kuin hänen esityksensä.

Edelleen esittelijä esitti investointiohjelmaan seuraavat muutokset: 

  • Lisähuomautuksena tähdellä merkitään hankkeeseen ”Ladun siirto ja ensilumenladun sijoittaminen Kalevankankaalle”, että ladun asiasta päätetään selvityksen valmistuttua.
  • Sähköautolataus (3/2x35 kW) lisätään tuloja 20.
  • Osakkeet ja osuudet, As Oy Partinkartano, suunnitteluvuodelta 2023 tulot kohdasta luku -600 korjataan luvuksi +600.
  • Maaseudun nopeat tietoliikenneyhteydet, varataan 150.000 euroa.
  • Jalkaväkimuseon katto, varataan 200.000 euroa, siirretään seuraavalle vuodelle 200.000.
  • Kaupungin virastotalo, varataan 150.000 euroa.
  • Sotekiinteistöt, varataan 100.000 euroa.
  • Pyöräilyn ja kävelyn edistäminen, varataan 100.000 euroa, siirretään 300.000 euroa seuraavalle vuodelle.
  • Puistot ja leikkipaikat, varataan 250.000 euroa.
  • Sivistyksen palvelualue, kasvatus varataan 190.000 euroa, hyvos varataan 170.000 euroa.
  • Asumisen ja toimintaympäristön palvelualue, varataan 75.000 euroa.


Puheenjohtaja tiedusteli, että voidaanko esittelijän muutosesitykset hyväksyä yksimielisesti. Hyväksyttiin. 

Jarno Strengell esitti, että 

  • Ristiinan päiväkoti kohdasta poistetaan ”Ihastjärven entisen koulurakennuksen siirto” eli Ristiinan päiväkoti korvataan uudisrakennuksella sekä muutetaan vuoden 2022 kohdalta 1,5 miljoonaa euroa 2,2 miljoonaan euroon. Ihastjärven 2011 rakennetulle koulurakennukselle etsitään kaupungin sisäistä tai ulkoista toimijaa eli rakennus myydään tai vuokrataan, jolloin rakennus voi mahdollisesti jäädä osittain myös kyläyhteisön käyttöön. Ihastjärven koulua ei nykyaikainen siirtokoulu eikä sitä voi siirtää kokonaisuuksina, vaan se pitää purkaa ja siirtää yksittäisinä elementteinä. Lisäksi Ihastjärven koulun muuttaminen Ristiinan päiväkodiksi, vaatii rakennukseen tehtäviä muutostöitä.
  • Poistetaan seuraava lause ”Päämajankoulun muutokset Rouhialan koulua varten” eli nykyinen noin 100 oppilaan 1 .- 2 luokan Rouhialan koulu jatkaa vuoden 2024 jälkeenkin. Koska kukaan ei kannattanut esitystä, se raukesi.


Merkitään, että Jarno Strengell jätti asiasta eriävän mielipiteen, joka on samansisältöinen kuin hänen esityksensä. 

Edelleen esittelijä täydensi päätösesitystään siten, että kaupunginhallitus päättää merkitä tiedoksi koko kaupunginorganisaation riskirekisterin. Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko esittelijän täydennysesitys hyväksyä yksimielisesti. Hyväksyttiin. 

Merkitään, että kaupunkikehitysjohtaja Jouni Riihelä selosti investointiohjelmaa kaupunginhallitukselle ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana.

Merkitään, että Minna Pöntinen ilmoitti olevansa investointiohjelman/As Oy Partinkartanon osalta esteellinen (isännöinti) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Ilmoitus hyväksyttiin. 

Merkitään, että Armi Salo-Oksa ilmoitti olevansa esteellinen Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n osalta (hallituksen jäsen) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Ilmoitus hyväksyttiin.

Merkitään, että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Oskari Valtola saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana.

Merkitään, että kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Laura Hämäläinen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana.

Merkitään, että Pekka Pöyry poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana ja hänen tilalleen kokoukseen saapui varajäsenensä Antti Pakarinen.

Merkitään, että Eero Aho poistui kokouksesta tämän pykälän käsittleyn aikana ja hänen tilalleen kokoukseen saapui varajäsenensä Juha Ropponen.

Merkitään, että Eero Ahon poistuttua kokouksesta pöytäkirjantarkastajaksi kokouksen loppuajaksi valittiin Heli Kauppinen. 

Merkitään, että vs. taloussuunnittelupäällikkö Janne Skott poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen.

Merkitään, että kokouksessa pidettiin tauko klo 11.50-12.45, klo 14.55-15.40 ja klo 17.25-17.45


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.