Kaupunginhallitus, kokous 7.12.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 513 Mikkelin kaupungin orkesterin ja lentokentän yhteistoimintaneuvottelujen päättäminen ja neuvottelutuloksen hyväksyminen

MliDno-2021-2570

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Maria Närhinen, henkilöstöjohtaja, Maria.Narhinen@mikkeli.fi
Sari Häkkinen, HR-päällikkö, sari.hakkinen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kokouksessa esitellään orkesterin ja lentokentän vaihtoehtojen rahoitusmallit, työtehtävien uudelleen järjestelyjä, työn osa-aikaistaminen. Lisäksi esitellään taloudelliset vaihtoehdot sekä mahdollisten toteutettavien vaihtoehtojen vaikutus valtionosuuksiin.

Päätösehdotus

Esittelijä

Maria Närhinen, henkilöstöjohtaja, Maria.Narhinen@mikkeli.fi

Käydään keskustelu esitytetyistä vaihtoehdoista toimintojen lakkauttamiselle.

Lisäksi YT-neuvottelukunta lähettää tiedoksi kaupunginhallitukselle YT- neuvottelukunnan näkemyksen vaihtoehtoisista toimenpiteistä sekä toteaa että lain työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa 4 § yhteistoiminnassa käsiteltävät asiat kohdan 4 mukaiset taloudellisista tai tuotannollisista syistä toimeenpantavaa osa-aikaistamista, lomauttamista tai irtisanomista neuvottelut voidaan päättää.

Päätös

Merkitään, että intendentti Jaakko Antila ja lentokenttäpäällikkö Sami Kahilakoski esittivät vaihtoehtoiset toimenpiteet irtisanomisiin, osa-aikaistamiseksi sekä lomautusten osalta.

Mikkelin kaupunginorkesteri saa valtionosuutta vuonna 2022 enemmän kuin vuonna 2021. Valtionosuus on noin 80.000 euroa enemmän. Näin ollen kaupungin maksamaan osuuteen tulee vähennystä tältä osin. Lisäksi valtionosuuden edellytyksenä on, että toiminnasta vastaava organisaatio, joka valtionosuuden saa, vastaa omalta osaltaan toiminnan rahoituksesta. Rahoituksen pitää olla merkittävästi isompi.

Muusikoiden liiton laskelmien mukaan ostopalveluina ostettu keikkamuusikon kustannukset ovat 1000 euroa viikossa. Tämä selvitys liittyy siihen, voisiko orkesterin kokoonpanoa pienentää. Kustannussäästöä ei ei ostopalvelulla saada aikaiseksi. Lisäksi laaduntaso tulee laskemaan, koska orkesteri ei harjoittele samanaikaisesti tai se on vaikeampi järjestää.

Orkesterin työntekijöiden yhteiskäyttö opetuksessa ei ole mahdollista, koska orkesterin jäsenillä ei ole aineenopettajan kelpoisuutta, vaikka instrumenttipätevyys toki työntekijöillä on. Myöskään virkaehtosopimus ei mahdollista orkesterin henkilöstön käyttämistä opetuksessa. Vertailuna Savonlinnan ratkaisuun orkesterin osalta on todettava, että Savonlinnassa on kvartetti ja soittajat ovat opetusvelvollisuustyöajassa ja opettavat samalla. Samanlainen ongelma on mikäli orkesterin työntekijät olisivat musiikkiopiston palveluksessa. Musiikkiopisto on kannatusyhdistyksen ylläpitämä organisaatio.

Orkesterin osalta hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta on päättänyt, että tuloja lisätään. Tuloja lisätään korottamalla lipun hintaa, mutta myös lisäämällä tuotantoa. Tästä syystä ei orkesterin työntekijöiden työpanosta voi käyttää muuhun työhön. Mikkelin orkesterin työpanos on täysin sidottu käytössä olevaan työaikaan. Orkesteri käy myös kouluissa, päiväkodeissa ja muissa kaupungin järjestämissä kohteissa.

Talousvaateeksi on hyväksytty 200.000 euroa. Tämä saavutetaan, mikäli orkesteri saa ulkopuolista hankerahoitusta, kannatusyhdistys joukkorahoitusta ja mahdollisesti muuta ulkoista rahoitusta. Nettokustannukset jäävät neuvotteluissa esitetyillä esityksillä alle 500.000 euroa.

Lisäksi YT-neuvottelukunta vaatii selvitystä orkesterin maksamista vuokrista Mikael oy:lle ja kaupungin vuokra-avustuksen määrää tulee selvittää tammikuun 2022 loppuun mennessä osana sopeutustoimia. Lisäksi selvitetään yhteistyö musiikkiopiston kanssa, voiko musiikkiopisto ostaa orkesterin henkilöstön työpanosta. Tämäkin tuodaan YT-neuvottelukunnalle selvityksenä tammikuun 2022 loppuun mennessä.

Lentokentän osalta voidaan toimintaa tehostaa omalla työllä ja vähentämällä ostopalvelua. Lisäksi kentän henkilöstön osaamista voidaan mahdollisuuksien mukaan myydä ulkopuolisille toimijoille vaarantamatta kentän omaa toimintaa. Näillä toiminnoilla voidaan saada lisätuloja 30 000 euroa.  Lentokentän henkilöstön työtehtävien kehittäminen lentokentän tarpeisiin voidaan kuluja pienentää ja saada  noin 60 000 euron tulot.  Nettona mahdollisuus tulojen lisäykseen ja menojen pienentämiseen voisi tarkoittaa noin 90 000- 138 000 euron säästöä.

Lentokentän kuljettajan tehtäviin sovelletaan kunnallista tuntipalkkaisten (TTES) sopimusta ja mahdollisuus sopimusalan vaihtoa Kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimukseen (TS) selvitetään tammikuun 2022 loppuun mennessä.

Merkitään, että esitetyt vaihtoehdot orkesterin ja lentokentän osalta ovat hyväksyttävissä olevia vaihtoehtoja irtisanomisille, osa-aikaistamiselle ja lomautuksille. Tavoitteet eurojen osalta eivät toteudu.

Merkitään, että YT-neuvottelukunta toteaa, että lain työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa 4 § yhteistoiminnassa käsiteltävät asiat kohdan 4 mukaiset taloudellisista tai tuotannollisista syistä toimeenpantavaa osa-aikaistamista, lomauttamista tai irtisanomista koskevat neuvottelut voidaan päättää. Todetaan yhteistoimintaneuvottelut käydyksi ajalla 13.10. – 24.11.2021 ja loppuun saatetuksi.

Valmistelija

  • Maria Närhinen, henkilöstöjohtaja, Maria.Narhinen@mikkeli.fi
  • Sari Häkkinen, HR-päällikkö, sari.hakkinen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 27.9.2021 § 392 käynnistää tuotannollisin ja taloudellisin perustein työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain (449/2007) 4 § mukaiset neuvottelut orkesterin ja lentokentän palvelutoiminnan lakkauttamiseen. Neuvotteluissa käsitellään em. lain 4 §:n 1 momentin kohtien 1 - 4 mukaisia asioita. Neuvotteluilla tavoitellaan ensi sijassa pysyviä säästöjä ja tarvittaessa niitä tukevia kertaluontoisia säästöjä.  Mikäli on todennäköistä, että säästötavoite ei muutoin toteudu, vaihtoehtona on henkilöstön irtisanominen. Yhteistoimintaneuvotteluita käytiin ajalla 13.10. - 24.11.2021.

Yhteistoimintaneuvotteluissa käsiteltiin työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta annetun lain (449/2007) 4 §:n mukaisia, työnantajan suunnittelemia henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavia muutoksia työn organisoinnissa ja kaupungin palvelurakenteessa.

Työnantaja on neuvotellut lain työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun § 5 mukaisesti valmisteilla olevien toimenpiteiden perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista. 

Neuvottelujen alkaessa työnantaja teki ilmoituksen TE-toimistolle yhteistoimintamenettelyn aloittamisesta yhteistoiminnasta kunnissa annetuin lain § 8 mukaisesti. Lisäksi neuvotteluissa käsiteltiin yhteistoiminnasta kunnissa annetuin lain § 8 mukainen työllistämistä edistävä suunnitelma.

Neuvotteluissa on löydetty vaihtoehtoja toimintojen lakkauttamiselle. Esitetyt vaihtoehdot orkesterin ja lentokentän osalta ovat hyväksyttävissä olevia vaihtoehtoja irtisanomisille, osa-aikaistamiselle ja lomautuksille. Tavoitteet eurojen osalta eivät toteudu. Mikkelin kaupunginorkesteri saa valtionosuutta vuonna 2022 enemmän kuin vuonna 2021. Valtionosuus on noin 80.000 euroa suurempi. Orkesterin nettosäästövaatimukseksi hyväksytään 200.000 euroa. Tämä saavutetaan, mikäli orkesteri saa ulkopuolista hankerahoitusta, kannatusyhdistys joukkorahoitusta ja mahdollisesti muuta ulkoista rahoitusta. Orkesterin nettokustannukset jäävät neuvotteluissa esitetyillä esityksillä alle 500.000 euroa. Orkesterin maksamista vuokrista Mikael oy:lle ja kaupungin vuokra-avustuksen määrää tulee selvittää tammikuun 2022 loppuun mennessä osana sopeutustoimia.

Lentokentän osalta voidaan toimintaa tehostaa omalla työllä ja vähentämällä ostopalvelua. Lisäksi kentän henkilöstön osaamista voidaan mahdollisuuksien mukaan myydä ulkopuolisille toimijoille vaarantamatta kentän omaa toimintaa. Näillä toiminnoilla voidaan saada lisätuloja 30 000 euroa.  Lentokentän henkilöstön työtehtävien kehittämisellä lentokentän tarpeisiin voidaan kuluja pienentää ja saada noin 60 000 euron tulot.  Nettona mahdollisuus tulojen lisäykseen ja menojen pienentämiseen voisi tarkoittaa noin 90 000 - 138 000 euron säästöä. Lentokentän kuljettajan tehtäviin sovelletaan kunnallista tuntipalkkaisten (TTES) sopimusta ja mahdollisuus sopimusalan vaihtoon Kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimukseen (TS) selvitetään tammikuun 2022 loppuun mennessä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus toteaa, että työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnista annetun lain mukaiset yhteistoimintaneuvottelut on käyty ajalla 13.10. - 24.11.2021 ja saatu päätökseen ja hyväksyy neuvottelutuloksen toimeenpantavaksi.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana Tanja Hartonen esitti, ettei neuvottelutulosta hväksytä orkestin osalta. Koska kukaan ei kannattanut esitystä, se raukesi.

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän esitys on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.

Merkitään, että Tanja Hartonen jätti asiasta eriävän mielipiteen, joka on samansisältöinen kuin hänen esityksensä.

Tiedoksi

Mikkelin kaupungin orkesteri/ Jaakko Antila, Mikkelin lentokenttä/ Sami Kahilakoski, TE toimisto Eija Ellonen, henkilöstöpalvelut

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.