Kaupunginhallitus, kokous 7.12.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 520 Hankintapäätös, työllisyydenhoidon kehittämiskumppanuussopimus

MliDno-2021-3343

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Pekka Patama, palvelupäällikkö, Pekka.Patama@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin kaupunki on hankkinut oman työllisyydenhoitonsa tueksi ja pitkäaikaistyöttömyydestä aiheutuvien kustannusten vähentämiseksi palvelukokonaisuuden. Tuottajana on toiminut tähän saakka Mikkelin Toimintakeskus ry.

Tavoitteena on ollut edistää pitkäaikaistyöttömien työllistymisedellytyksiä ja selkiyttää kuntoutus- ja koulutustarvetta. Palvelukokonaisuuteen on olennaisesti liittynyt työ- ja yksilövalmennus. Palvelukokonaisuudella on ollut merkittävä osa työmarkkinatuen kuntaosuuden vähentämisessä. Tämän lisäksi valmennukseen liittyvä työpanos on edistänyt alueen kiertotaloutta ja kestävää kehitystä.

Hankinnalla haetaan työllisyydenhoitoa palvelevaa yhtä tarjousta tai useammasta osatarjouksesta muodostuvaa kokonaisuutta. Kuntouttava työtoiminta on nyt hankittavan palvelukokonaisuuden yksi pääsisältö, joten tätä tuotantomahdollisuutta tullaan edellyttämään palvelun tarjoajilta. Yksittäiseltä osakokonaisuuden tarjoajalta tätä ei edellytetä, mikäli kuntouttavan työtoiminnan asiakastyö tulee muuten huomioitua.

Mikkelin kaupungin työllisyydenhoidon näkökulmasta edellä kuvattua palvelukokonaisuutta tarvitaan edelleen vuosille 2022 ja 2023. Tuleva työvoimapalvelujen paikallistaminen, hyvinvointialueiden käynnistyminen sekä pitkäaikaistyöttömyyteen liittyvän rahoitusmallin uudistaminen tulevat muuttamaan palvelukokonaisuuden tarpeen sisältöä 2024.

Palvelukokonaisuuden hankkimiseksi Mikkelin kaupunki tekee tietopyynnön Hilmaan. Tietopyyntö käynnistää hankintalain mukaisen hankintamenettelyn, jonka tavoitteena on saada työllisyydenhoitoa tukeva palvelukokonaisuus vuosille 2022 ja 2023. Hankintakokonaisuus tuodaan kaupunginhallituksen käsittelyyn hankintaprosessiin liittyvän markkinavuoropuhelun jälkeen.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy tietopyynnön jättämisen hankintapalvelu Hilmaan työllisyydenhoidon palvelukokonaisuuden hankkimiseksi ja sen tuottamiseen liittyvien ilmoittautujien etsimiseksi.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että Armi Salo-Oksa ilmoitti olevansa esteellnen (Mikkelin toimintakeskus ry:n hallituksen puheenjohtaja) ja poistui kokouksesta. Ilmoitus hyväksyttiin. 

Valmistelija

Marja-Terttu Koivula, hankintapäällikkö, marja-terttu.koivula@mikkeli.fi
Pekka Patama, palvelupäällikkö, Pekka.Patama@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin kaupungin työllisyydenhoidon kokonaispalvelu- ja kehittämiskumppanuushankintaan liittyvä markkinavuoropuhelu on käyty. Markkinavuoropuheluun ilmoittautui alunperin seitsemän organisaatiota, joista kuusi osallistui vuoropuheluun. Keskusteluista saatiin niille asetettujen tavoitteiden mukaisesti hyödyllistä tietoa palvelun tarjonnasta ja alalla toimivista organisaatioista. 

Hankinta on etenemässä varsinaiseen tarjouspyyntövaiheeseen, joka toteutetaan EU-kynnysarvon ylittävänä avoimena ns. ranskalaisena menettelynä. Ensimmäisen vaiheen hankinnassa haetaan kokonaispalveluntuottajaa palkkatukityöllistämiseen, työhön ja koulutukseen suuntaavaan kuntouttavaan työtoimintaan, toimintakykyä edistävään työtoimintaan sekä avoimille työmarkkinoille kiinnittävään toimintaan. Tarjoukset pisteytetään laadullisesti toimintakuvauksen ja tarjoajan resurssien perusteella. Kilpailutus kohdennetaan työkeskuksille, joilla on mahdollisuus tarjota kaikkiin osa-alueisiin. Yhteistyösopimus tehdään ajalle 1.1.2022 - 31.12.2023.

Tarjouspyyntö- ja sopimusluonnokset ovat esityslistan liitteenä. 

Toisessa vaiheessa järjestetään kilpailutus yrityksille työmarkkinoille kiinnittävästä toiminnasta. Kilpailutus tullaan järjestämään tulosperusteisen toimintamallin mukaisesti. 

Palvelupäällikkö Pekka Patama ja hankintapäällikkö Marja-Terttu Koivula selostavat asiaa kokouksessa.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus merkitsee tarjouspyynnön liitteineen tiedoksi ja valtuuttaa hallintojohtajan tekemään tarvittavia vähäisiä muutoksia tarjouspyyntöön sekä hankintapalvelut julkaisemaan kilpailutuksen.

Pöytäkirja tarkistetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. 

Päätös

Keskustelun aikana esittelijä muutti esityksen muotoon:

"Kaupunginhallitus hyväksyy tarjouspyynnön liitteineen tiedoksi ja valtuuttaa hallintojohtajan tekemään tarvittavia vähäisiä muutoksia tarjouspyyntöön sekä hankintapalvelut julkaisemaan kilpailutuksen."

Asiasta käydun keskustelun aikana Raimo Heinänen esitti Tanja Hartosen kannattamana, että hankintaan osoitetaaan määrärahaksi 1.400.000 euroa. Puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän esityksestä poikkeava, kannatettu esitys ja esitti asian ratkaistavaksi äänestyksellä siten, että ne, jotka kannattavat esittelijän esitystä, äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat Raimo Heinäsen esitystä, äänestävät ei. Äänestys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 7 jaa ääntä (Petri Pekonen, Pirkko Valtola, Pekka Pöyry, Pirjo Siiskonen, Heli Kauppinen, Eero Aho, Jarno Strengell) ja 2 ei ääntä (Raimo Heinänen, Tanja Hartonen) sekä 1 tyhjä ääni (Satu Taavitsainen). Puheenjohtaja totesi, että esittelijän esitys on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

Merkitään, että Armi Salo-Oksa ilmoitti olevansa esteellinen (Toimintakeskus ry;n hallituksen jäsen) ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Ilmoitus hyväksyttiin.

Merkitään, että palvelupäällikkö Pekka Patama ja hankintapäällikkö Marja-Terttu Koivula selostivat asiaa kaupunginhallitukselle.

 

Valmistelija

  • Marja-Terttu Koivula, hankintapäällikkö, marja-terttu.koivula@mikkeli.fi
  • Pekka Patama, palvelupäällikkö, Pekka.Patama@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin kaupungin työllisyydenhoitoon liittyvän palvelukokonaisuuden ensimmäisen vaiheen kilpailutus on tehty. Ensimmäisen vaiheen tarjouspyyntö julkaistiin EU-hankintailmoituksena 21.10.2021 menettelytapana ranskalainen eli käänteinen kilpailutus. Hankinnan kohteena oli työllisyydenhoitoon liittyvä kokonaisvaltainen palvelu. Tarjouspyynnön ehdot täyttävän kokonaispalvelun korvaus on palveluntuottajalle enintään 1 500 000 eur/vuosi (alv 0 %). Sopimus tehdään vahvistetun talousarvion mukaiselle summalle. Palvelusopimuksen lopullinen sisältö neuvotellaan vahvistetun summan mukaisesti. 

Tarjouspyynnössä esitetyn varauksen mukaisesti se osuus hankinnasta, joka on sosiaalihuoltolain alaista toimintaa, siirtyy hyvinvointialueen vastattavaksi vuoden 2023 alusta lukien. Kyseessä on kuntouttava työtoiminta, jonka osuus palvelukokonaisuuden asiakaspaikkavolyymistä on noin 43 %. Tähän toimintaan liittyvät kustannukset siirtyvät hyvinvointialueelle, mikä huomioidaan tehtävässä sopimuksessa erikseen. 

Määräaikaan mennessä saatiin kaksi tarjousta: Mikkelin Toimintakeskus ry:ltä ja ViaDia Mikkeli ry:ltä. Tarjoukset on pisteytetty laadullisesti tarjoajan esittämän toimintasuunnitelman ja tarjoajan henkilöstöresurssien perusteella.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää, että pisteytyksen perusteella kumppanuussopimus tehdään Toimintakeskus ry:n kanssa. 

Tehty päätös ei muodosta vielä sopimusta, vaan se syntyy erillisen sopimusasiakirjan hyväksymisellä. 

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että Armi Salo-Oksa ilmoitti olevansa esteellinen (Toimintakeskus ry:n hallituksen jäsen) ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Ilmoitus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Työllisyyspalvelut, Toimintakeskus ry, talouspalvelut, hankintapalvelut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.

Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) mukaan hakea muutosta vaatimalla hankintayksiköltä oikaisua (hankintaoikaisu). Asia voidaan myös saattaa valituksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi.

1 OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Oikaisuvaatimusoikeus
Hankintaoikaisua voi vaatia hankintayksiköltä kirjallisesti tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Oikaisuvaatimusaika
Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua. Hankintaoikaisuvaatimuksen vireille tulo ja käsittely eivät vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosainen voi hankintalain nojalla hakea muutosta valittamalla markkinaoikeuteen.

Asianosaisen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla:

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu,
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi,
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.


Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksen tekijän on allekirjoitettava oikaisuvaatimus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian käsittelemiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.

2 VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE

Valitusoikeus

Tarjoaja, osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) voi saattaa asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi tekemällä valituksen.

Valitusaika
Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, jos hankintayksikkö on tehnyt hankinta- tai käyttöoikeussopimuksen julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 130 §:n 1 tai 3 kohdan nojalla noudattamatta odotusaikaa. Odotusaikaa ei tarvitse noudattaa, jos sopimus koskee puitejärjestelyn perusteella tehtävää hankintaa tai sopimus koskee dynaamisen hankintajärjestelmän sisällä tehtävää hankintaa.

Valitus on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa hankintapäätöksen tekemisestä siinä tapauksessa, että asianosainen on saanut hankintapäätöksen tiedoksi ja hankintapäätös tai valitusosoitus on ollut olennaisesti puutteellinen.

Valituksen tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen markkinaoikeuden virka-ajan päättymistä.

Hankintaoikaisun vireille tulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.

Asianosaisen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen
Valitus tehdään markkinaoikeudelle.

Osoite: Sörnäistenkatu 1, 00580 Helsinki
Sähköpostiosoite: markkinaoikeus@oikeus.fi
Faksinumero: 029 56 43314
Puhelinnumero: 029 56 43300
Markkinaoikeuden asiakaspalvelu on avoinna arkisin 8.00­­–16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava: 

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimuksen perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.


Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä markkinaoikeudelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi markkinatuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksen tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.


Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle
Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.

Ilmoitus on toimitettava osoitteeseen:

Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus
Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikeudenkäyntimaksu
Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu, mikä on määrätty mainitun lain 2 §:ssä. Saman lain 5 §:ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.