Kaupunkiympäristölautakunta, kokous 12.10.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 151 Talousarvio vuonna 2022, kaupunkiympäristölautakunta

MliDno-2021-2570

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tiia Tamlander, vt. talousjohtaja, tiia.tamlander@mikkeli.fi

Kuvaus

Talouden tilanteesta yleisesti

Valtiovarainministeriö (VM) arvioi bruttokansantuotteen kasvuksi kevään 2021 taloudellisessa katsauksessaan 2,6 % vuonna 2021, kun vuonna 2020 BKT laski kansantalouden tilinpidon ennakkotietojen mukaan koronan vaikutuksesta 2,8 %. Vuoden 2021 kasvuennusteen taustaoletuksena on, että koronatapausten ilmaantuvuus saadaan painettua alhaiselle tasolle kesään mennessä, jolloin rajoitusten lieventäminen ja purkaminen olisi mahdollista. Vuonna 2022 VM arvio bruttokansantuotteen kasvuksi 2,5 % ja 1,5 % vuonna 2023.

Valtiovarainministeriön toukokuussa 2021 julkaiseman kuntatalousohjelman mukaan vuosi 2020 oli kuntatalouden näkökulmasta poikkeuksellinen koronapandemian vuoksi. Korona vaikutti niin tulo- kuin menokehitykseenkin, mutta vaikutukset jäivät pelättyä pienemmiksi. Valtio osoitti kunnille mittavia tukitoimia peruspalveluiden turvaamiseksi, ja lukuisten kuntien tilinpäätökset päätyivätkin ylijäämäisiksi juuri koronatukien ansiosta. Voidaan siis todeta, että koronakriisin väistyessä ja tukitoimien päättyessä jo aiemminkin olemassa olleet rakenteelliset ongelmat nousevat uudelleen esiin. Kuntien vuonna 2020 tilapäisesti vahvistuneen taloustilanteen rinnalla on syytä huomata kuntayhtymien talouden heikenneen; tilikauden tulos oli negatiivinen 40 kuntayhtymällä. Heikkenemisen taustalla on ennen kaikkea sairaanhoitopiirien heikentynyt tulostaso.

VM toteaa kuntatalouden menojen kasvavan jälleen tuloja nopeammin sekä vuosina 2021 että 2022. Vuoden 2021 aikana kuntatalouden kehitykseen vaikuttaa pitkittynyt epidemiatilanne rajoitustoimineen. Kuntien menoja taas kasvattavat voimakkaasti väestön ikääntymisen aiheuttama sote-menojen kasvu sekä hallitusohjelman mukaiset kuntien tehtävä- ja vastuulaajennukset. Kokonaisuutena VM arvioi kuntatalouden toimintakatteen heikkenevän noin 1,3 prosentilla vuoden 2021 aikana.

Vuonna 2022 toimintamenojen kasvun arvioidaan hidastuvan hieman, kun koronaepidemian hoidosta aiheutunut suurin menopaine poistuu, mutta tässä vaiheessa kustannuksia alkaa toisaalta kasvattamaan koronan johdosta syntyneen hoito- ja palveluvelan purkaminen. Samalla tulojen arvellaan laskevan kokonaisuutena noin 8 prosentilla mm. korona-avustusten päättymisen johdosta. Kustannuksia kasvattavat myös hallitusohjelman mukaiset lisävastuut. Hallitusohjelmassa on sitouduttu kompensoimaan laajenevat tehtävät kunta-valtio-suhteessa täysimääräisesti valtionosuuksien lisäyksinä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kustannukset selvitettäisiin ja korvattaisiin aitojen, toteutuneiden kulujen mukaan kuntakohtaisesti; monen kunnan kohdalla todellisuus on, että uusien velvoitteiden aiheuttamat todelliset kustannukset ovat huomattavasti niitä kompensoimaan tarkoitettuja valtionosuuslisäyksiä korkeammat.

Kuntien yhteisöveron tuoton jako-osuutta korotettiin koronaviruksen tukitoimena määräaikaisesti 10 prosenttiyksiköllä verovuosina 2020 ja 2021. Myös tämä tuki poistuu vuodesta 2022 lukien.

VM arvioi kuntatalouden toiminnan ja investointien rahavirran pysyttelevän negatiivisena koko kuntatalousohjelman kattaman ajanjakson eli 2022–2025, vaikka arvioissa on jo huomioitu sote-uudistuksen vaikutukset vuodesta 2023 eteenpäin.

Valtionosuuksien kohdalla kustannustenjaon tarkistusta ei huomioida vuonna 2022 vuoden 2020 suuriin koronatukiin vedoten. Täysimääräinen tarkistus olisi ollut suuruudeltaan 562 miljoonaa euroa kuntien hyväksi. Peruspalveluiden valtionosuuksien tasoa korotetaan kuitenkin noin 246 miljoonalla eurolla vuonna 2022; tämä tarkoittaa käytännössä yli 300 miljoonan euron leikkausta kuntien peruspalveluiden valtionosuuteen. Kuntien valtionosuuksia leikataan myös ns. kiky-vähennyksellä, joka jätettiin pysyväksi leikkaukseksi itse kiky-sopimuksen päättymisen jälkeen, vaikka sopimuksen mukainen työajan pidennys onkin jo päättynyt. Se pienentää peruspalveluiden valtionosuuksia vuonna 2022 noin 234 miljoonalla eurolla. Leikkausten yhteismäärä vuonna 2022 on noin puoli miljardia euroa eli noin sata euroa asukasta kohden. Ne pudottavat valtionosuusprosentin nykytasosta (25,67) selvästi alemmalle tasolle. Kokonaisuutena valtionosuudet kasvavat 5,2 % mm. hallitusohjelman mukaisten tehtävälaajennusten vuoksi, eli kasvu ei vaikuta kuntien taloustilannetta parantavasti.

Tulevaisuudennäkymässä vuodesta 2023 on tulossa hyvin poikkeuksellinen kuntatalouden kannalta, kun sote-uudisuksen myötä kuntien käyttötalousmenoista poistuu noin puolet. Luonnollisesti myös menoja vastaava tulorahoituksen osuus poistuu kunnilta. Viimeksi toukokuussa 2021 päivitettyjen laskelmien perusteella kunnallisveroprosenttia alennettaisiin kaikissa kunnissa 12,39 %. Myös kuntien osuutta yhteisöveron tuotosta pienennetään. Valtionosuuksia ja verotulomenetysten korvauksia on tämänhetkisten laskelmien perusteella siirtymässä hyvinvointialueille 7,2 miljardia euroa.

Kuntatalousohjelmaan voi tutustua tarkemmin osoitteessa https://vm.fi/-/kuntatalousohjelma-vuosille-2022-2025-on-julkaistu. Soteuudistukseen liittyviä laskelmia päivitetään verkkosivulle https://soteuudistus.fi/rahoituslaskelmat.

Talousarvion 2022 valmistelun lähtökohdat ja suunnitelmakauden näkymät

Mikkelin kaupungin taseessa on vuoden 2020 ylijäämäisen tuloksen jälkeen kumulatiivista alijäämää noin 32,7 miljoonaa euroa. Kuluva vuosi 2021 on muodostumassa alijäämäiseksi, jolloin kumulatiivisen alijäämän määrä tulee jälleen kasvamaan vuoden 2021 tilinpäätöksessä. Ns. kriisikuntakriteereitä koskevan sääntelyn (kuntalaki 110.3 §) mukaan Mikkelin kaupungin on kyettävä kattamaan taseeseen kertyneet alijäämät vuoden 2023 loppuun mennessä.

Kaupunginvaltuusto on päättänyt kaupungin talouden tasapainotustoimenpiteistä kaupunkirakenneselvityksessä (18.6.2018 § 71) ja palvelusuunnitelmassa (18.3.2019 § 35). Lisäksi kaupunginhallitukselle esitettävään talousarvioraamiin on sisällytetty talous- ja tulevaisuusohjelmassa tehdyt, vuoteen 2022 kohdistuvat säästölinjaukset (KH 22.6.2020 § 231). Kaupunkirakenneselvityksen osalta on huomattava, että merkittäviä säästötavoitteita sisältävät aluekouluihin kytkeytyvien kouluverkkoratkaisujen viivästyessä myös niistä tavoiteltavat säästöt realisoituvat vasta uusien koulujen valmistuessa. Edellä mainittujen ohjelmien tasapainotustoimenpiteet on huomioitu talousarvioraamin valmistelussa. Lisäksi raamissa on huomioitu tavoiteorganisaatiotyössä ja 16.12.2019 päättyneissä yhteistoimintaneuvotteluissa lakkaavaksi päätetyt (KH 20.1.2020 § 19) tehtävät.

Talous- ja tulevaisuusohjelman toimenpiteiden osalta on huomioitava, että jokaisesta palvelurakenteeseen vaikuttavasta muutoksesta on tehtävä toimivaltaisten toimielinten erilliset hallinnolliset päätökset kuntalain ja hallintosäännön edellyttämällä tavalla sekä toteutettava päätösten valmistelujen yhteydessä asiaankuuluvat kuulemiskierrokset ja tarvittavat arvioinnit.

Vuoden 2022 talousarvioraami vahvistaa näkymää siitä, että kaupunki ei kykene kattamaan kumulatiivisia alijäämiä kriisikuntasääntelyn mukaiseen aikarajaan mennessä ilman taseomaisuusjärjestelyistä saatavaa merkittävää tuloutusta, jota tavoitellaan valmistelussa olevilla energiaomaisuusjärjestelyillä.

Toimintakatteen ja tuloksen muodostuminen

Talousarvioraami vuodelle 2022 on tehty ulkoisten ja sisäisten tuottojen ja kulujen pohjalta. Sisäisiä eriä tarkennetaan talousarvioon syksyn aikana, mutta ne eivät luonteensa vuoksi aiheuta muutosta kaupungin toimintakatteeseen. Talousarvioraamin valmistelun lähtökohtana on ollut vuoden 2020 tilinpäätös, vuoden 2021 toteutumaennuste, tiedossa olevat toiminnalliset muutokset sekä vuoden 2022 arvioidut verotulot ja valtionosuudet, joiden pohjalta on määritelty koko kaupungin kulutaso.

Keskeisimpänä kustannusmuutoksena talousarvioraamissa 2021 on varauduttu Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essoten kuntalaskutuksen nousuun. Essoten talousarvioraamiin perustuva arvio vuoden 2022 kuntalaskutuksesta on noin 226,32 miljoonaa euroa, kun tilinpäätöksessä 2020 toteutunut laskutusosuus oli noin 210,58 miljoonaa euroa. Kasvu vuoden 2020 tilinpäätöslukuun on 15,74 miljoonaa euroa eli noin 7,5 %. Vuoden 2021 talousarviossa Essoten kuntalaskutukseen on budjetoitu 214,84 miljoonaa euroa, johon verrattuna vuoden 2022 laskutusarvion kasvu on noin 11,48 miljoonaa euroa eli 5,34 %. Essoten kuntalaskutuksen kasvusta noin 3,46 miljoonaa euroa aiheutuu lakisääteisistä muutoksista, joita kompensoidaan kaupungille valtionosuuksissa.

Palkkojen osalta on varauduttu 1,6 prosentin korotuksiin; sopimuskausi kunta-alan sopimuksissa on 1.4.2020–28.2.2022.

Talousarvioraami 2022 osoittaa -355,6 miljoonan euron toimintakatetta, joka on noin 11,6 miljoonaa euroa enemmän kuin vuoden 2021 talousarviossa (-344,0 miljoonaa euroa). Toimintakulujen nousu on noin 14,8 miljoonaa euroa eli 3,4 % talousarvioon 2021 verrattuna. Kustannusten noususta noin 11,48 miljoonaa euroa eli 77,5 % johtuu Essoten kuntalaskutuksen kasvusta. Toimintatuottojen kasvu on noin 3,2 miljoonaa euroa eli 2,94 % talousarvioon 2021 verrattuna.

Kuntaliiton 5/2021 ennakollisen valtionosuuslaskelman mukaan Mikkelin kaupungin valtionosuudet vuonna 2022 ovat yhteensä 132,24 miljoonaa euroa. Valtionosuuksien ennustelaskelmat tarkentuvat syksyn aikana ja muutokset huomioidaan talousarviovalmistelun edetessä. Mikkelin verotulot vuodelle 2022 ovat Kuntaliiton 5/2021 ennusteen mukaan 234,85 miljoonaa euroa, joka on noin 0,7 % vuoden 2021 talousarviota enemmän. Verotuloennustetta päivitetään vielä syksyn aikana, ja päivitykset huomioidaan talousarviovalmistelussa. Verotulojen hidasta kehitystä vuonna 2022 selittää osaltaan vuosina 2020 ja 2021 korona-tukitoimena toteutetun yhteisöveron jako-osuuden 10 prosenttiyksikön korotuksen päättyminen, joka aiheuttaa vuodelle 2022 ennustettavan yhteisöveron tuoton tason laskun aiempaan vuoteen verrattuna.

Aiempien vuosien tapaan kaupungin talouden suurin haaste on tulokehitystä voimakkaampi kustannusten kasvu. Esimerkiksi kunnallisverotulojen osalta voidaan todeta, että ilman toteutettuja veronkorotuksia kunnallisveron tuotto olisi kuluvana vuonna karkeasti arvioiden edelleen lähellä vuoden 2015 tasoa. Ennen kaikkea sote-kustannusten kasvu huomattavasti kokonaistulojen kasvua suurempaa, eikä kaupungin omasta toiminnasta ole ollut löydettävissä riittävästi säästökohteita ylijäämäisen tai nollatuloksen saavuttamiseksi säästöohjelmista ja tavoiteorganisaatiotyöstä huolimatta. Raamin osoittamaa tulosta paremman tuloksen tavoittelu edellyttää lisätulojen hakemista ja/tai kustannustason laskua joko kaupungin palveluverkkoa leikkaamalla taikka edellyttämällä Essotelta kuntalaskutustasoa alentavaa toiminnan tehostamista ja säästötoimia.

Tilikauden 2022 tulos muodostuu talousarvioraamin mukaan seuraavasti (tuhansina euroina):

  • Toimintakate                                -355 603          
  • Verot                                               234 852
  • Valtionosuudet                              132 240           
  • Rahoitustuotot ja -kulut, netto        1 700     
  • Vuosikate                                         13 189
  • Poistot                                             -22 000
  • Varaukset ja poistoero                            0    
  • Tilikauden tulos                             -  8 811

 

Talousarvioraamin 2022 mukainen vuosikate on noin 13,2 miljoonaa euroa, kun investointien rahoittamiseksi olisi tavoiteltava vähintään 30 miljoonan euron vuosikatetasoa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy talousarvioraamin vuodelle 2022. Kaupunginhallitus velvoittaa johtoryhmän valmistelemaan syksyn talousarviokäsittelyyn toimenpide-esityksiä, joilla tavoitellaan vähintään kaksi (2) miljoonaa euroa pienempää alijäämää raamin osoittamaan tulokseen verrattuna.

Kaupunginhallitus valtuuttaa talouspalvelut antamaan lautakunnille ja johtokunnille talousarvion valmisteluohjeet.

Päätös

Asiassa käydyn keskustelun aikana esittelijä täydensi esitystään seuraavasti:

Kaupunginhallitus esittää Essotelle, että se toteuttaa omat kehittämisohjelmat nopeutetussa aikataulussa merkittävien kustannussäästöjen aikaansaamiseksi ja Essote järjestää kuntakokouksen asiasta elokuun 2021 aikana. 

Asiasta käydyn keskustelun aikana  Armi Salo-Oksa esitti Mali Soinisen ja Jyrki Koivikon kannattamana, että esitettyä 8,8 miljoonaa euroa alijäämäistä talousarvioraamia ei hyväksytä. Lisäksi talousarvioraamissa 2022 Konserni- ja elinvoimapalveluiden kuluja leikataan 8 miljoonaa euroa ja leikkaus kohdistetaan Essoten laskutukseen, joka hyväksytään raamissa 218,317 M€ suuruisena. Lisäksi kaupunginhallitus velvoittaa alkuperäisen esityksen mukaan johtoryhmän valmistelemaan syksyn talousarviokäsittelyyn toimenpide-esityksiä, joilla tavoitellaan vähintään kaksi (2) miljoonaa euroa parempaa tulosta raamin osoittamaan tulokseen verrattuna.

Kaupungin taloustilanne on erittäin vaikea. 32 miljoonan alijäämä tulee kasvamaan tämän vuoden tuloksen perusteella. Talousarvioraami on valmistelttu 8,8 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Suurin osa kasvusta tulee Essoten voimakkaasti kasvavasta vuoden 2022 kuntalaskutuksesta. Tämän vuoden arvioitu kuntalaskutus Mikkelin osalta tulee olemaan viimeisimmän arvion perusteella jopa 226 miljoonaa euroa. Talousarvio raamissa Essoten laskutus vuodelle 2022 on avioitu 226,3 miljoonaa euroa. Tilanne on Essoten suurimman omistajan Mikkelin kaupungin näkökulmasta taloudellisesti täysin kestämätön.

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu esitys ja esitti asian ratkaistavaksi äänestyksellä siten, että ne, jotka kannattavat esittellijän esitystä, äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat Armi Salo-Oksan esitystä, äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 7 jaa ääntä (Soile Kuitunen, Petri Pekonen, Pekka Pöyry, Arto Seppälä, Kirsi Olkkonen, Minna Pöntinen, Jarno Strengell),  3 ei ääntä (Mali Soininen, Armi Salo-Oksa, Jyrki Koivikko) ja yksi tyhjä (Jukka Pöyry). 

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän esitys on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.

Lisäksi Jukka Pöyry esitti, että vuoden 2022 talousarvioraamin tavoitteen tulee olla vähintään 0-tulos. Talousarvion laadinnassa tulee huomioida kaikki tulot, menot ja investoinnit. Koska kukaan ei kannattanut Jukka Pöyryn esitystä, se raukesi. 

Merkitään, että vs. talousjohtaja Tiia Tamlander selosti asiaa kaupunginhallitukselle.

Valmistelija

Sari Häkkinen, HR-päällikkö, sari.hakkinen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunginhallitus hyväksyi 21.6.2021 § 277 talousarvioraamin vuodelle 2022. Kaupunginhallitus velvoitti päätöksessään johtoryhmän valmistelemaan syksyn talousarviokäsittelyyn toimenpide-esityksiä, joilla tavoitellaan vähintään kaksi (2) miljoonaa euroa pienempää alijäämää raamin osoittamaan tulokseen verrattuna.

Hallintojohtaja, kaupunkikehitysjohtaja ja sivistysjohtaja esittelevät talousarvion valmistelutilannetta.

Päätösehdotus

Esittelijä

Maria Närhinen, henkilöstöjohtaja, Maria.Narhinen@mikkeli.fi

Merkitään tiedoksi

Päätös

Merkittiin tiedoksi. Merkitään, että palvelualuejohtajat esitteleivät talousarvio 2022 valmisteluvaihetta. TA 2022 valmistelu etenee siten, että kaupunginahallitus kokouksessaan 20.9.2021 ottaa kantaa esitettyihin asioihin ja päättävät mitkä nyt esitetyistä esityksistä mahdollisesti etenevät tarkempaan valmisteluun.

Valmistelija

  • Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi
  • Mari Komulainen, controller, mari.komulainen@mikkeli.fi

Kuvaus

Talousarvio ja - suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Kaupunginvaltuusto hyväksyy vuoden loppuun mennessä seuraavan kalenterivuoden talousarvion ottaen huomioon kuntakonsernin toiminnan ja talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvio ja -suunnitelma sitovat toimielimiä sekä henkilöstöä ja ovat samalla näiden ohjauksen ja valvonnan välineitä. Talousarvioon tehtävistä muutoksista päättää kaupunginvaltuusto. Määrärahat ovat lupa käyttää myönnettyä rahaa. Tulot ovat sitovia velvoitteita kerätä rahaa. Talousarvion määrärahat voi alittaa, jos asetettu tavoite saavutetaan ja tuloja voi kerryttää talousarviota enemmän. 

Talousarvioraami on lautakuntatasolla sitova valmistelupohja. Kaupunginhallitus on hyväksynyt raamin 21.6.2021 § 277. 

Palkkakehitys perustuu voimassa oleviin sopimuksiin. Vuoden 2022 sopimuskorotukset on otettu huomioon. 

Henkilöstösuunnittelu pohjautuu strategiaan, strategisiin kehitysohjelmiin, kevään 2018 kaupunkirakenneselvitykseen, syksyn 2019 YT-prosessiin ja kevään 2020 TATU valmistelua ohjaaviin päätöksiin. Henkilöstösuunnitelmalla ohjataan strategian ja palvelujen tuottamisen vaatimaa henkilöstöresurssia ja osaamista. Henkilöstösuunnittelu0n tulee olla ennakoivaa toimenpiteiden suunnittelua ja varautumista toiminnan edellyttämiin henkilöstöä koskeviin muutoksiin. Hyvällä henkilöstösuunnittelulla varmistetaan palvelutuotannon kannalta optimaaliset henkilöstö- rakenteet ja - mitoitukset. 

Talousarvioraami on lautakuntatasolla sitova valmistelupohja. 

Asumisen ja toimintaympäristön palvelualueen raami (1 000 euroa):  

Tulot 

 47 566 euroa 

Kulut 

 48 756 euroa

Tkate 

 -1 190 euroa  

 

Kaupunginhallitus edellytti lisäsäästöjä aiemmin päätetyyn raamiin, joista ASTOn osuus oli 600 000 euroa.  

Syksyn 2021 lisäsäästötoimenpiteet 

Lentokentän palveluiden lopettaminen tarkoittaa lentoliikenteen lakkaamista ja infran siirtämistä “kylmänä” varastotilaan. Kentän uudelleen avaaminen tasolla, jossa ollaan keväällä 2021 ei ole taloudellisesti tai ilmailulainsäädännön työmäärän näkökulmasta reaalista. 

Avustusten taso (kumulatiivisesti hyväksyttyjen periaatteiden mukaisesti vuosittain jaettavissa oleva rahamäärä) kauttaaltaan pienenee sekä varaus konsulttipalkkioista pienenee, joilla ostetaan esim. kaavoituksen liikennesuunnittelupalveluita, luontoselvityksiä ja muita kaavaprosessin läpimenossa tarvittavia ja hankittavia selvityksiä. Satamien kunnossapidosta leikataan. 

Kiinteistöistä luopuminen poistaa kiinteistöistä syntyvät ylläpidon ja hallinnon kustannukset. 

 

2022 

2023 

Yhteensä 

Lentokentän palveluiden lopetus. Jakautuu kahdelle vuodelle. 

100000 

100000 

200000 

Yksityistieavustusten leikkaus 10 % 

100000 

 

100000 

Maaseudun kehittämisen avustusleikkaus 10 % 

10000 

 

10000 

Hissiavustusten leikkaus 

50000 

 

50000 

Katujen uusintapäällystys 

100000 

 

100000 

Satamien ylläpito 

20000 

 

20000 

Paikallisvalvojan tehtävä 

25000 

25000 

50000 

Katusulatusjärjestelmän korjausinvestoinnin säästövaikutus (inv. summa 40 teur) 

40000 

 

40000 

Haukivuori-talon myynti tai purku. Säästö kiinteistön kuluista. (v. 22 säästö 0, jos joudutaan purkamaan) 

 

20000 

20000 

Metsätähden myynti, säästö kiinteistön kuluista 

15000 

15000 

30000 

Kisakaaren myynti, säästö kiinteistön kuluista 

25000 

25000 

50000 

Matkailutoimisto virastotalolle, lisätulo kaupungille 

50000 

 

50000 

Leikkaus konsulttipalkkioista 10 %, asto-palvelualueen yhteinen 

80000 

 

80000 

Sisäisiä vuokria ei koroteta ja ulkoisia vuokria korotetaan 1 %. Kaupunki päättää vuokrien korotuksesta myöhemmin. 

Hulevesimaksuja ei ole kohdistettu emokaupungin omistamiin kiinteistöihin. Laskutusta päätettiin ison lukumäärän ja käyttöönoton vuoksi porrastaa. Kevään jälkeen on päätetty, että kaupungin kiinteistöt siirtyvät vasta vuonna 2023 laskutuksen piiriin. Tästä aiheutuu n 300 000 euron tulojen väheneminen palvelualueelle. 

Kaupunki on vähentänyt kiinteistöomistustaan ja sopeuttanut kouluverkkoaan merkittävästi mikä luo vuokrien tulokehitykselle negatiivisen näkymän. Väistötilojen tarve ja kustannukset luovat riskin talousarvion toteutumiselle. Väistötilojen määrä laskee merkittävästi eteläisen aluekoulun valmistuessa. 

Maksuttoman joukkoliikenteen laajennus ei sisälly annettuun talousarvioesitykseen. 

Kaupunki on ulkoistanut tilaaja-tuottajamallin mukaisesti ajallisesti pitkäkestoisiin palvelusopimuksiin mm. alueurakat ja kiinteistöhoidon. Pitkäkestoisilla palvelusopimuksilla haetaan yritysten sitoutumista ja kohteiden parempaa sisäistämistä, työssä tarvittavan kaluston kohtuullista kustannuspainetta sopimushintaan ja palvelualueen toiminnallisuuksien taloudellista ennustettavuutta.  

Maaseutu- ja lomitustoimen tulosalueella maataloustilojen väheneminen vähentää edelleen lomituspalveluiden kysynnän tasoa ja määräaikaisten lomittajien palkkausta.  

Mikkelin kaupunki on ollut ja on maatalousyrittäjien lomituspalveluita MELAn mandaatilla järjestävä isäntäkunta. Vastuualue on laajentunut vuoden 2021 alusta seitsemästä kunnasta kahteentoista kuntaan. Vuoden 2022 alusta vastuualue laajentuu edelleen 21 kunnan suuruiseksi alueeksi, jonka yhteydessä alueen lomituspäivämääräsumma on noin 35 000 vuorokautta. Lomituspalveluissa oleva henkilöstön määrä kasvaa vastaavasti ja nousee seuraavasti: v. 2020 n. 45 henkilöä, v. 2021 n. 80 henkilöä ja vuosi 2022 n. 160 henkilöä. Tämä näkyy palvelualueen henkilömääräluvuissa ja tulee huomioida vuosia ja kehitystä vertailtaessa. 

Asumisen ja toimintaympäristön palvelualueen talousarvioesitys (1 000 euroa):  

Tulot 

50 295 euroa 

Kulut 

51 070 euroa 

Tkate

  -775 euroa 

 

Asumisen ja toimintaympäristön palvelualueen talousarvioesitys jakaantuu tulosalueille: 

TULOSALUE 

TULOT  MENOT

T-KATE

Lautakunta, lupa-ja valvontajaosto ja johtaminen 

100000  2874700 

-2774700

Kaupunkikehitys 

36783300 12753100

24030200

Kaupunkiympäristö 

2462600 24021300

-21558700 

Rakennusvalvonta 1006500 1386100 -379600
Maaseututoimi 9942400 10035100 -92700
Yhteensä 50294800 51070300

-775500

Investoinnit 

Investointiohjelmaesityksen tausta-aineistoina ovat jo aikaisemmin tehdyt päätökset mm. kouluista, päiväkodeista, liikenneinvestoinneista, liikuntapaikkarakentamisesta, jätevedenpuhdistuslaitoksesta, liikenneverkosta sekä kaupungin taloudellisen kyvyn kehittyminen investoida. 

Investoinnit päiväkoteihin ja kouluihin ovat erittäin merkittävät talousarviovuodelle ja taloussuunnitteluvuosille. Eteläinen aluekoulu on hankinnan (kilpailullinen neuvottelumenettely) päätösvaiheessa syksyllä 2021. Itäisen alueen päiväkoti- ja kouluverkko on päätöksenteon kohteena syksyn 2021 aikana (huomaa ko kohteissa oleva merkintä investointiohjelmassa).  

Korjausvelan oleelliseksi vähentämiseksi investointiesitys ei ole riittävä. Elinvoimaisuuteen mm. Strategiset kehittämisalustat osoitetaan edelleen investointeja. 

Kaupunki osallistuu Hki Vantaa lentoasema – Porvoo – Kouvola ratayhteyden muodostamiseen. Tominta organisoidaan yhtiömuotoiseksi.  Mikkelin arvioitu osuus on 2,7 miljoonaa euroa, joka jakautuu 5-10 vuoden aikajaksolle. Kaupunki on tehnyt periaatepäätöksen osallistua yhtiön perustamiseen. 

Kaupunki investoi poistotasoa enemmän. Kaupungin laskennallinen poistojen taso on n. 23,5 milj. euroa. 

Taloussuunnitelmavuosille 2023-25 ja erityisesti ns. horisonttihankkeet (nostetaan hyvissä ajoin poliittiseen keskusteluun) esitetyt investoinnit ovat ohjeellisia ja niiden toteutus sopeutetaan vuosittain kaupungin taloudelliseen tilanteeseen talousarviokäsittelyn yhteydessä. 

Keskeisimmät talousarvion sitovat investoinnit (vuoden 2022 osuus investoinnista): 

  • Rakennusvalvonnan arkiston digitalisointi ja paikkatietoalustan uudistaminen maankäytön- ja rakennusvalvonnan prosessien nopeuttamiseksi (0,9 milj. euroa) 

  • Maan ja kiinteistöjen myynti (tulo 2 milj. euroa). 
    Tulojen hankkiminen edellyttää erityisesti kerrostalotonttien ja yritystoiminnalle varattujen tonttien myynnin onnistumista. 

  • Itäisen alueen päiväkoti - ja kouluratkaisu on kaupunkitasoisesti ratkaisematta. Investointilistalla on yksittäiset hankkeiden kustannukset tiedossa olevilla parametreillä. Yksittäiset kohteet aikataulutuksineen korjataan kokonaisratkaisun jälkeen. 

  • Eteläinen aluekoulu (12 milj. euroa) ratkaistaan kilpailullisen neuvottelumenettelyn ratkaisuaikataulun yhteydessä. Tarvittaessa luvut korjataan. 

  • Rantakylän uimahallin kloorikone uudistetaan (0,15 milj. euroa) 

  • Kalevankankaalla siirretään rakentamisen alta olemassa olevaa hiihtolatuverkostoa, jonka työn yhtyedessä rakennetaan ensilumenladun pohja (0,25 milj. euroa) 

  • Jalkaväkimuseon katto (siirtyy vuodelta 2021) ja esteettömyyttä korjataan (0,4 milj. euroa) 

  • Naisvuoren näkötorni kunnostetaan, ettei rakenteista putoavat osat muodosta vaaraa (1,65 milj. euroa) 

  • Strategisten kehittämisalustojen kyky tuottaa elinvoimaa varmistetaan. Erityisesti Satamanlahden kehityspolku. (1,1 milj. euroa) 

  • Hulevesiohjelman kohteisiin (mm. Urpola) investoidaan (0,5 milj. euroa) 

  • Etelä-Savon pelastuslaitoksen investoinnit näkyvät listalla viimeistä kertaa (netto 0,415 milj. euroa).
     

Investointiesitys vuodelle 2022 (1000 euroa): 

Tulot

2 775 euroa

Menot

29 393 euroa 

Netto 

26 618 euroa

 

Lautakunta saa kokouksessa yksityiskohtaisen selvityksen investointiohjelmasta, sen sisältämistä hankkeista ja projekteista. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyy esityksen ja esittää lautakunnan talousarvion vuodelle 2022 ja taloussuunnitelman vuosille 2023–2025 kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle. 

Lisäksi kaupunkiympäristölautakunta päättää pyytää lausunnot kaikilta aluejohtokunnilta ja nuorisovaltuustolta talousarviosta 2022 ja taloussuunnitelmasta 2023–2025. Lausunnot pyydetään toimittamaan suoraan kaupunginhallitukselle 12.11.2021 mennessä. 

Päätös

Käyttötalous

Asiasta käydyn keskustelun aikana Jouko Kervinen esitti, että lentokentän palvelut säilytettäisiin. Näin ollen toimintakuluihin tulee 100 000 euroa lisäys. Vastaavasti palvelujen ostosta vähennetään 100 000 euroa. Näin ollen palvelualueen toimintakate pysyy ennallaan. Pertti Karhunen kannatti Jouko Kervisen esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu esitys ja esitti asian ratkaistavaksi äänestyksellä siten, että ne, jotka kannattavat esittelijän esitystä äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat Jouko Kervisen esitystä äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 9 ei ääntä (Jouko Kervinen, Pertti Karhunen, Katariina Asikainen, Jukka Härkönen, Saara Isoaho, Katriina Noponen, Perttu Noponen, Anni Panula-Ontto-Suuronen, Jaakko Väänänen) ja 4 jaa ääntä (Kerttu Hakala, Marita Hokkanen, Jaana Vartiainen, Reijo Nykänen). Puheenjohtaja totesi, että Jouko Kervisen esitys on tullut kaupunkiympäristölautakunnan päätökseksi.

Lisäksi asiasta käydyn keskustelun aikana Jaakko Väänänen esitti, että avustukset kohdan summaa korotetaan 100 000 eurolla. Näin ollen toimintakate muuttuisi -875 500 euroon, eikä pysyttäisi esittelijän esittelemässä toimintakatteessa. Koska kukaan ei kannattanut Jaakko Väänäsen esitystä, se raukesi.

Merkitään, että kokouksessa pidettiin tauko klo 20.14 - 20.22.

Investoinnit

Asiasta käydyn keskustelun aikana Jaakko Väänänen teki seuraavat esitykset, että Satamalahden kehittäminen investoinnista vuodelta 2022 puolet eli 250 000 euroa siirretään Pökkäänlahden vierasvenesataman kunnostamiseen. Ristiinan kirjaston siirto selvitetään, että voisiko kirjasto toimia edelleen entisissä tiloissa. Näin Ristiinan yhtenäiskoulun investointiohjelmassa oleva 450 000 raha siirretään seuraavalle vuodelle ja selvitetään voisiko varhaiskasvatus siirtyä koulukeskuksen vapaaksi jääviin tiloihin. Pyöräilyn ja kävelyn edistämisestä säästetään 200 000 euroa, joista 200 000 siirretään kohtaan kadut eli siellä olisi kokonaisuudessaan 1 400 000 euroa. Koska kukaan ei kannattanut Jaakko Väänäsen esityksiä, ne raukesi.

Lisäksi asiasta käydyn keskustelun aikana Jouko Kervinen esitti, että esittelijän esitys hyväksytään lisättynä Jouko Kervisen jatkovalmistelun pohjaksi esittämällä ponnella. Pertti Karhunen kannatti Jouko Kervisen esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu esitys ja esitti asian ratkaistavaksi äänestyksellä siten, että ne, jotka kannattavat puheenjohtaja Jouko Kervisen esitystä äänestävät jaa ja ne jotka kannattavat esittelijän esitystä äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 10 jaa ääntä (Jouko Kervinen, Pertti Karhunen, Katariina Asikainen, Jukka Härkönen, Saara Isoaho, Katriina Noponen, Perttu Noponen, Anni Panula-Ontto-Suuronen, Jaakko Väänänen, Reijo Nykänen) ja 1 ei ääntä (Kerttu Hakala) ja 2 tyhjää (Marita Hokkanen, Jaana Vartiainen). Puheenjohtaja totesi, että Jouko Kervisen esitys on tullut kaupunkiympäristölautakunnan päätökseksi.

Jouko Kervisen ponsi:

"Kaupunkiympäristölautakunta 12.10.2021, § 151

Kaupunkiympäristölautakunta esittää vuoden 2022 talousarvion ja vuosien 2023-2025 taloussuunnitelman kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle päätettäväksi. Esityksen hyväksyessään lautakunta toteaa seuraavaa:

Investointiosassa on useita hankkeita, joissa on tekemättä lopulliset kaupunkitasoiset päätökset etenemistiestä. Usean hankkeen osalta myös kustannukset ovat täsmentymättä.

Itäisen alueen päiväkoti- ja kouluratkaisu

Itäisen alueen päiväkoti- ja kouluratkaisu edellyttää kaupunkitasoista poliittisten ryhmien välistä neuvottelua ja sen pohjalta tehtäviä lopullisia päätöksiä. Tuolloin ratkaistaan se, edetäänkö nykyisen verkon pohjalta vai ryhdytäänkö laajaan uusrakentamiseen.

Päätöksenteossa otetaan huomioon ennusteet väestökehityksestä ja erityisesti lapsimääristä. Samalla selvitetään hyvän koulutien edellytykset (usea pieni koulu vai yksi iso).

Kaupungin taloustilanne edellyttää käyttötalouden sopeuttamista tuloihin. On katsottu, että uudet rakennukset auttavat tavoitteen saavuttamisessa. Mutta rakennukset joudutaan rahoittamaan velalla ja samalla poistot lisäävät käyttötalouden ongelmia. Kustannukset ovat arvioita.

Lautakunta antaa nyt numerot kaupunginhallituksen tekemien aikaisempien linjausten pohjalta ja nyt tiedossa olevilla kuluparametreilla. Tämä ei tarkoita sitä, että lautakunta olisi valinnut uusrakentamisen tien. Ratkaisut tehdään vasta sen jälkeen, kun ainakin seuraavat asiat on päivitetty: ennusteet väestökehityksestä, nykyisten rakennusten kuntoarviot, oppilaiden sopiminen nykyisiin rakennuksiin (maksimimäärät) sekä laskelmat mahdollisista säästöistä. Samalla arvioidaan uudelleen oppilaaksiottoalueet.

Eteläinen aluekoulu (Urpola)

Esityksessä eteläiseen aluekouluun on varattu 28,5 miljoonaa euroa, mikä on ollut kaupunkitasoisen suunnittelun lähtökohta. Kilpailullinen neuvottelumenettely on päätösvaiheessa ja kustannustaso täsmentyy lähiviikkoina."

Merkitään, että tauon aikana kokouksesta poistuivat nuorisovaltuuston edustaja Aino Kortelainen, vammaisneuvoston edustaja Timo Petäjämäki, vanhusneuvoston edustaja Aija Himanen ja maaseutujohtaja Kari Mikkonen.

Tiedoksi

Aluejohtokunnat, nuorisovaltuusto, talouspalvelut

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.