Kaupunginhallitus, kokous 9.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 201 Kumppanuussopimus Mikkelin kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys Mikke ry:n kanssa

MliDno-2019-140

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin keskustan kehittämisyhdistys ry:n ja kaupungin välillä on ollut sopimus vuosille 2020-2021. Sopimuksen taloudellinen arvo on ollut 50.000 euroa (+ alv 24 %) / vuosi. Osapuolten välillä on käyty sopimuksen mukainen yhteenvetopalaveri, jossa on todettu velvoitteet tulleet täytetyksi molempien osapuolien osalta. 

Yhdistyksen kanssa on neuvoteltu sopimus vuodelle 2022. Sopimussummaksi on neuvoteltu 45.000 euroa (+ alv 24%). Lisäksi sopimuukseen on muotoilut uudelleen Mikke ry:n toiminnan painopisteet (sopimuksen kohta Kehittäminen ja yhteistyö) sekä tarkistettu yhdistyksen koordinoimia tapahtumakokonaisuuksia. Sopimukseen ei ole tehty muita tarkennuksia. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy kumppanuussopimuksen Mikkelin keskustan kehittämisyhdistys ry:n kanssa vuosille 2022-2023 ja oikeuttaa kaupunginjohtajan tekemään siihen tarvittaessa vähäisiä muutoksia. Kumppanuussopimuksen summa maksetaan kustannuspaikalta 1417/Kumppanuussopimukset.

Päätös

Esittelijä täydensi ehdotustaan seuraavasti: ”Lisäksi kaupunginhallitus toteaa, että kaikkien kaupunginhallituksen alaisten kumppanuussopimusten jatko tarkastellaan uudelleen vuodelle 2023 myöhemmin Palvelut ja tulevaisuus -ohjelmassa hyväksyttävien linjausten mukaisesti. ” ja samalla muutti päätösehdotustaan siten, että sopimus tehdään vain vuodelle 2022.

Asiasta käydyn keskustelu aikana Petri Pekonen esitti Raimo Heinäsen, Pekka Pöyryn ja Tanja Hartosen kannattamana asian palauttamista uudelleen valmisteluun, niin että neuvottelut aloitetaan heti. Valmisteluohjeeksi kirjattiin, että sopimus neuvotellaan uudestaan ja selvitetään avustuksen tarve ja käyttötarkoitus.

Puheenjohtaja tiedusteli voidaanko valmisteluun palauttaminen hyväksyä yksimielisesti. Hyväksyttiin.

Valmistelija

Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys ry:n kanssa käytiin uusi kumppanuussopimusneuvottelu torstaina 24.2.2022. Kaupunginhallituksen 16.12.2019 § 523  hyväksymän kumppanuussopimuksen arvo on ollut 50.000 euroa vuodessa. Nyt käydyissä neuvotteluissa vuoden 2022 sopimussummaksi on sovittu 40.000 euroa.

Osapuolten välillä on käyty sopimuksen mukainen yhteenvetopalaveri, jossa on todettu velvoitteet tulleet täytetyksi molempien osapuolien osalta. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy kumppanuussopimuksen Mikkelin kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys ry:n kanssa vuodelle 2022 ja oikeuttaa kaupunginjohtajan tekemään siihen tarvittaessa vähäisiä muutoksia. Kumppanuussopimuksen summa maksetaan kustannuspaikalta 1417/Kumppanuussopimukset.

Lisäksi kaupunginhallitus toteaa, että kaikkien kaupunginhallituksen alaisten kumppanuussopimusten jatko tarkastellaan uudelleen vuodelle 2023 myöhemmin Palvelut ja tulevaisuus -ohjelmassa hyväksyttävien linjausten mukaisesti.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana Eero Aho esitti Tanja Hartosen, Pirkko Valtolan ja Satu Taavitsaisen kannattamana, että sopimuksen summaksi määritetään 30.000 euroa. 

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys ja esitti asian ratkaistavaksi siten, että ne, jotka kannattavat esittelijän esitystä, äänestävät jaa, ja ne, jotka kannattavat Eero Ahon esitystä, äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 4 jaa ääntä (Raimo Heinänen, Heli Kauppinen, Pirjo Siiskonen ja Jarno Strengell), 5 ei ääntä (Pirkko Valtola, Eero Aho, Jouko Kervinen, Satu Taavitsainen, Tanja Hartonen) ja 2 tyhjää ääntä (Petri Pekonen, Pekka Pöyry).

Puheenjohtaja totesi, että Eero Ahon esitys on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.

Valmistelija

  • Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys Mikke ry:n ja kaupungin kesken on käyty kaupunginhallituksen päätöksen (14.3.2022 § 112) jälkeen neuvotteluja sopimuksen sisällöstä. Osapuolten neuvottelun perusteella on laadittu uusi, liitteenä oleva, sopimusluonnos. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy kumppanuussopimuksen Mikkelin kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys Mikke ry:n kanssa vuodelle 2022 ja oikeuttaa kaupunginjohtajan tekemään siihen tarvittaessa vähäisiä muutoksia. Kumppanuussopimuksen summa maksetaan kustannuspaikalta 1417/Kumppanuussopimukset.

Lisäksi kaupunginhallitus toteaa, että kaikkien kaupunginhallituksen alaisten kumppanuussopimusten jatko tarkastellaan uudelleen vuodelle 2023 myöhemmin Palvelut ja tulevaisuus -ohjelmassa hyväksyttävien linjausten mukaisesti.

Päätös

Hyväksyttiin. 

Tiedoksi

Mikkelin kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys Mikke ry, talouspalvelut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.