Kuvaus
Mikkelin kaupunki on käynnistänyt Keula kohti Mikkeliä -hankkeen, jonka yhtenä työpakettina on lentokenttätoimintojen kehittäminen Mikkelissä. Hankkeen tavoitteena on löytää lentokentälle ja sen ympäristöön lentoliikennettä ja kasvattaa sen arvoketjun liiketoiminta-arvoa sekä elinvoimaisuutta Mikkelissä. Keula kohti Mikkeliä -hanke on Etelä-Savon maakuntaliiton rahoittama, Kehitysyhtiö MikseiMikkelin hallinnoima ja operoima hanke. Hanke päättyy vuoden 2025 lopussa.
Mission Aviation Fellowship (MAF) on 1945 perustettu kristillinen järjestö, joka operoi 120:tä lentokonetta kehittyvien maiden alueilla, missä etäisyydet ovat pitkiä, maantiet puuttuvat tai ne ovat vaikeakulkuisia ja turvattomia. MAF Suomi on perustettu 8.12.1976 nimellä Finnish Council of MAF. Tavoitteena on MAF.n lentokoneita käyttäen viedä apu, toivo ja terveys perille kehittyvien maiden ihmisille. MAF saa rahoituksen avustuslentoihin yksityisiltä lahjoittajilta, seurakunnilta sekä palveluita käyttäviltä järjestöiltä ja yhteisöiltä. Suomessa MAF järjestää muun muassa nuorten ilmailuleirejä, lentokoulutusta sekä MAF:n työtä kehittyvissä maissa tunnetuksi tekeviä tapahtumia. MAF palvelee erityisesti ilmastonmuutoksesta eniten kärsivien maiden ihmisiä. Suomessa MAF toimii kansainvälisen ekologisten ja sähköisen lentämisen konferenssien pitäjänä.
Keulua kohti Mikkeliä -hankkeen aikana on käynnistetty keskustelu Suomen Lähetyslentäjät ry (MAF Suomi) siirtymisestä Mikkelin lentoaseman alueelle. Siirtymisen mahdollistamiseksi Mikkelin kaupungin ja Suomen Lähetyslentäjät ry (MAF Suomi) välille on syytä laatia kumppanuussopimus, jotta osapuolien yhteiset tavoitteet MAF Suomen asettumisesta Mikkeliin ja toiminnan käynnistämisen edellytykset ovat kirjattu sopimuksen muotoon.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi
Kaupunkikehityslautakunta hyväksyy osaltaan MAF Suomi kanssa määräaikaisena tehtävän kumppanuussopimuksen ja oikeuttaa kaupunkikehitysjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.
Päätös
Asiasta käydyn keskustelun aikana Kerttu Hakala esitti Katariina Asikaisen kannattamana, että yhteistyösopimusta ei hyväksytä.
Lisäksi Marita Hokkanen esitti, että asia palautetaan uuteen valmisteluun. Perustelu: lisätiedon saaminen sopimuksen talousvaikutuksista ja sopimukseen/toimintaan liittyvistä riskeistä. Koska kukaan ei kannattanut Marita Hokkasen esitystä, se raukesi.
Puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys ja esitti asian ratkaistavaksi äänestyksellä siten, että ne, jotka kannattavat esittelijän päätösehdotusta äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat Kerttu Hakalan esitystä äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 10 jaa ääntä (Katriina Noponen, Anni Panula-Ontto-Suuronen, Saara Isoaho, Mikko Kosonen, Perttu Noponen, Pertti Karhunen, Jaakko Väänänen, Jukka Härkönen, Jaana Vartiainen, Reijo Nykänen), 2 ei ääntä (Kerttu Hakala, Katariina Asikainen) ja yksi tyhjä ääni (Marita Hokkanen).
Puheenjohtaja totesi, että esittelijän päätösehdotus on tullut kaupunkikehityslautakunnan päätökseksi.
Merkitään, että Perttu Noponen saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana.