Kuvaus
Maankäyttö ja kaupunkirakenne -yksikkö lähettää otsikossa mainitun 2. joulukuuta 2024 päivätyn asemakaavan muutosluonnoksen kaupunkikehityslautakunnan käsiteltäväksi.
Asemakaavan muutos koskee 16. kaupunginosan (Kenkäveronniemi) korttelia 2 sekä mallipuutarha, katu-, liikenne-, lähivirkistys-, puisto- ja vesialueita.
Suunnittelualueen kuvaus
Kaava-alue alkaa noin 500 metrin päästä torilta kaakkoon. Alue käsittää kaupungin keskeisen matkailupalvelualueen Mikkelipuiston ja osittain Kaihunharjua. Suunnittelualue rajautuu pohjoisessa valtatiehen 5 sekä Kenkäveronniemen maisemapeltoalueisiin.
Kaihunharju on I luokan pohjavesialuetta, jolle ei tule sijoittaa pohjaveden laatua tai riittoisuutta vaarantavia toimintoja.
Asemakaavan muutoksen pinta-ala on noin 24 ha.
Kaavalle asetetut tavoitteet
Asemakaavan muutoksella osoitetaan riittävä täydennysrakentamisen määrä ja mitoitus, joka luo edellytyksiä Mikkelipuiston muodostaman kokonaisuuden kehittämiselle vetovoimaisena matkailukohteena ja virkistysalueena. Kaavasuunnitelma turvaa myös maisema- ja luonnonarvojen, muinaismuistojen, kulttuurimaiseman ja rakennusperinnön säilymisen. Suunnittelutyössä ajantasaistetaan myös Kaihunpuiston kaavamääräyksiä ja osoitetaan allasvaraus pohjaveden imeytysaltaalle. Kaavamääräyksissä edellytetään, että alueen rakentamisessa käytetään korkeatasoista ja maisemaan sopivaa arkkitehtuuria.
Hankkeen käynnistäminen ja kaavaprosessi
Asemakaavan muutos on lähtenyt käyntiin Mikkelin kaupungin ja Osuuskauppa Suur-Savon aloitteesta.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) oli nähtävänä 6.9. – 6.10.2023. Nähtävillä oloaikana jätetiin yhteensä 4 lausuntoa, joista laadittu kooste ja kuvaus niiden huomioon ottamisesta sekä vastineet palautteista esitettyihin kysymyksiin on esitetty kaavaselostuksen liitteenä olevassa vastineraportissa (Liite 4).
Asemakaavan muutoksen aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidettiin 30.10.2023. Viranomaisneuvottelussa käsiteltiin kelluvien Pursialanlahteen sijoittavista kelluvista rakenteista ja kaavamuutokseen liittyvistä vaikutusten arvioinneista.
Kaavaratkaisun sisältö
Asemakaavan muutoksella täydennetään nykyisiä merkintöjä mahdollistamalla kattavammin matkailupalveluiden kehittäminen ja rakentaminen.
Kaavaluonnoksessa muodostuva kokonaisrakennusoikeus on 2840 k- m², joka kasvaa nykyisestä rakennusoikeudesta + 1890 k-m². Ravintolarakennukselle osoitetaan 1200 k-m², huoltorakennuksille 300 k-m², majoitustiloja varten 540 k-m² ja kelluville rakennuksille yhteensä 600 k-m².
Pursialan pohjavesialueen suojelusuunnitelman mukaisesti Kaihunharjulle osoitetaan ohjeellinen aluevaraus pohjaveden imeytysaltaalle.
Autopaikkoja on rakennettava toteuttavaa kerrosalaa kohti 1 ap / 50 k-m2.
Asemakaavan muutosluonnoksen kaavakartta on selostuksen liitteenä 2.
Tavoitteen toteuttamiseksi osalliset solmivat tarvittaessa maankäyttösopimuksia.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi
Kaupunkikehityslautakunta päättää, että se hyväksyy alustavasti 16. kaupunginosan (Kenkäveronniemi) korttelia 2 ja mallipuutarha-, virkistys-, katualueita koskevan asemakaavamuutosluonnoksen, asettaa sen julkisesti nähtäville sekä pyytää siitä viranomaislausunnot seuraavilta tahoilta: Mikkelin rakennusvalvonta, -ympäristöpalvelut, -kaupunkiympäristö, Etelä-Savon maakuntaliitto, Etelä-Savon liikenne-, elinkeino- ja ympäristökeskus, Pohjois-Savon liikenne-, elinkeino- ja ympäristökeskus, Riihisaari – Savonlinnan museo, Mikkelin Vesilaitos, Etelä-Savon pelastuslaitos, asukasyhdistykset, Etelä-Savon energia Oy, Suur-Savon Sähkö Oyj ja teleoperaattorit.