Kaupunginhallitus, kokous 19.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 480 Talousjohtajan viran vaalin vahvistaminen

MliDno-2022-4920

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Viran kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto sekä hyvä kunnallis- ja taloushallinnon tuntemus. Lisäksi viranhakuilmoituksessa on todettu, että eduksi katsotaan kokemus vaativien talouden tasapainottamisohjelmien suunnittelusta ja toimeenpanosta, osaaminen laajan kuntakonsernin talousjohtamisesta ja käytännön esihenkilökokemus. Työssä menestymistä edesauttavat hyvät neuvottelu- ja vuorovaikutustaidot, eteenpäin suuntaava kehittämisote ja kyky itsenäiseen työskentelyyn. Myös kokemus ulkoisen taloushallinnon palveluntuottajan kanssa toimimisesta ja järjestelmien kehittämisestä katsotaan eduksi.

Määräaikaan mennessä virkaa haki vain yksi henkilö, KTM Tiia Tamlander, jonka haastatteluryhmä haastatteli 3.11.2022. Haastatteluryhmä esittää Tiia Tamlanderin valitsemista talousjohtajan virkaan. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää valita koulutuksen, työkokemuksen ja tehdyn haastattelun perusteella talousjohtajan virkaan Tiia Tamlanderin. Palkasta päätetään vaalin vahvistamisen yhteydessä. 
Koska Tiia Tamlander on jo kaupungin työntekijä, häneltä ei vaadita kaupungin käytännnön mukaisesti lääkärintodistusta eikä hänelle asetata koeaikaa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että Tiia Tamlander ilmoitti olevansa esteellinen (oma asia) ja poistui kokoukseta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Ilmoitus hyväksyttiin.

Esteellisyys

Tiia Tamlander

Valmistelija

  • Petri Mattila, henkilöstöjohtaja, petri.mattila@mikkeli.fi

Kuvaus

Tiia Tamlander on 14.12.2022 ilmoittanut ottavansa talousjohtajan viran vastaan 1.1.2023 alkaen.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus vahvistaa Tiia Tamlanderin valinnan talousjohtajan virkaan 1.1.2023 alkaen. Kaupunginhallitus ei vaadi Tamlanderilta lääkärintodistusta eikä hänelle asetata koeaikaa.

Talousjohtajan kokonaispalkaksi määritellään 7515,13 euroa kuukaudessa 1.1.2023 lukien. Lisäksi samasta ajankohdasta alkaen Tamlanderille maksetaan puhelinetu 20 euroa/kk.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Talousjohtaja, henkilöstöpalvelut, Meidän IT ja talous Oy/palkanlaskenta

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.