Kaupunginhallitus, kokous 19.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 499 Eduskuntavaalit 2023 - ennakko-, laitos- ja vaalipäivän äänestyspaikat

MliDno-2022-3667

Valmistelija

  • Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 2.4.2023. Ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa on 22. – 28.3.2023.

Vaalilain mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin päätettävä:

  1. kunnassa olevista yleisistä ennakkoäänestyspaikoista,
  2. ennakkoäänestyspaikkoina olevista sosiaalihuollon toimintayksiköistä (ns. laitosäänestyksestä) sekä
  3. vaalipäivän äänestyspaikoista.


Yleiset ennakkoäänestyspaikat

Vaalilain 9.1 § 1-kohdan mukaan kunnassa olevien yleisten ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärän ja sijainnin päättää kunnanhallitus. Ennakkoäänestyspaikkoja on oltava jokaisessa kunnassa vähintään yksi.

Ennakkoäänestyspaikkoja tulisi perustaa riittävä määrä ja eri puolille kuntaa/kaupunkia, jotta äänestäjät jakaantuisivat mahdollisimman tasaisesti eri paikkojen kesken, jolloin suuria ruuhkia ei syntyisi. Ennakkoäänestyspaikassa on voitava pitää riittävät turvavälit äänestämään tulleiden kesken.

Ennakkoäänestyspaikkoja Mikkelissä on vakiintuneesti ollut kahdeksan (kauppakeskus Stella, kauppakeskus Graani, Rantakylä-talo, Anttolan kirjasto, Haukivuoren kirjasto, Otavan kirjasto, Ristiinan kirjasto ja Suomenniemen kirjasto), minkä lisäksi käytössä on ollut yksi vaalibussi.

Laitosäänestyspaikat

Vaalilain 9.1 § 3-kohdan mukaan ennakkoäänestys on toimitettava sairaaloissa, ympärivuorokautista hoitoa antavissa sekä muissa kunnanhallituksen päätöksellä määrätyissä sosiaalihuollon toimintayksiköissä sekä rangaistuslaitoksissa. Lain mukaisia laitoksia, joissa ennakkoäänestys tulee suorittaa, ovat Mikkelissä seuraavat:

  1. Keskussairaala, Porrassalmenkatu 35-37 
  2. Moision sairaala, Moisiontie 9
  3. Kiiskimäen päiväkeskus, Kiiskimäenkatu 2
  4. Palvelukeskus Lounatuuli, vanhusten palvelutalo, Ojaniitty 1
  5. Mikkelin vankila, Päiviönkatu 1
  6. Palvelutalo Annakoti, vanhusten palvelutalo, Yrjönkatu 1
  7. Graanin Palvelutalo, Graanintie 10
  8. Attendo Lavilanhovi, vanhusten palvelutalo, Lavilankatu 4
  9. Pietarinpirtti, vanhusten palvelutalo, Pietarinkatu 9
  10. Mikkelin Kotikaari ry, Pappilanpuiston palvelutalo, Kappalaisenkatu 8
  11. Invalidiliiton Asumispalvelut Oy, Validia-palvelut, Kiiskinmäenkatu 4
  12. Savon Vammaisasuntosäätiön Pihkapuiston palvelu- ja toimintakeskus, Oksakuja 2
  13. Savon Vammaisasuntosäätiön Maahisentaipaleen asunnot, Maahisentaival 7-9
  14. Savon Vammaisasuntosäätiön Oksakujan palvelukoti, Oksakuja 1
  15. Savon Vammaisasuntosäätiön Katajamäen toimintakeskus, Linnankatu 5
  16. Anttolan Palvelukeskus/palveluasunnot, Taipaleentie 27-29
  17. Mikkeli-yhteisö, Norolantie 19
  18. Mehiläinen Villa Marski hoivakoti/palveluasunnot, Hallituskatu 3
  19. Haukivuoren palvelukeskus, Kankaalantie 4
  20. Palvelukeskus Vaarinsaari, Tuderuksentie 2
  21. Attendo Ikihyvä Oy/ Ryhmäkoti, Tuderuksentie 4
  22. Attendo Ikihyvä Oy/ Kuntoutuskoti, Takojantie 4
  23. Vuolingonhovi, Palvelutalo, Ylännetie 1
  24. Vetrea Terveys Oy, Mikkelin palvelukoti, Ylännetie 3
  25. Palvelutalo Lehmuskoti, Jalavakatu 5
  26. Pääskylän palvelutalo, Koulutie 11 (Haukivuori)
  27. Kotipirtti, Keskustie 45 (Haukivuori) 
  28. C-talo, Moisiontie 11 A
  29. Saimaanharju Palvelukeskus, Väänäsenpolku 4
  30. Attendo Marsalkanhovi, Mannerheimintie 36
  31. Humana Kotikylä Tupala, Poikolanrinne 2
  32. Vaalijala, Siekkilän palvelukoti, Lugankatu 16
  33. Attendo Kaskela palvelukoti, Ylännetie 8
  34. Attendo Vuolinko, Ylännetie 4
  35. Palvelutalo Sirkola, Rytkösentie 2 


Vaalipäivän äänestyspaikat

Mikkelin kaupungin äänestysaluejakoa muutettiin kaupunginvaltuuston päätöksellä 29.8.2022 § 104 siten, että äänestysalueita yhdistetään ja niiden lukumäärää vähennetään kolmella 21:stä 18:aan seuraavasti:

  • Peitsarin ja Lähemäen äänestysalueet yhdistetään yhdeksi Lähemäen äänestysalueeksi
  • Launialan ja Tuppuralan äänestysalueet yhdistetään yhdeksi Tuppuralan äänestysalueeksi
  • Pellosnimen ja Kirkonkylän äänestysalueet yhdistetään yhdeksi Ristiinan äänestysalueeksi


Lähemäen äänestyspaikaksi esitetään Lähemäen koulua, Tuppuralan äänestyspaikaksi Tuppuralan koulua sekä Ristiinan äänestyspaikaksi Ristiinan kirjastoa. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää määrätä eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen toimitettavaksi päätöksen liitteestä ilmenevissä paikoissa ja mainittuina kellonaikoina.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää,​ että äänestysbussin reittiaikataulu aukiolopäivineen on liitteestä ilmenevä.

Lisäksi kaupunginhallitus toteaa, että ennakkoäänestys laitoksissa toimitetaan vaalilain 9 §:n 3-kohdan perusteella seuraavissa laitoksissa:

  1. Keskussairaala, Porrassalmenkatu 35-37 
  2. Moision sairaala, Moisiontie 9
  3. Kiiskimäen päiväkeskus, Kiiskimäenkatu 2
  4. Palvelukeskus Lounatuuli, vanhusten palvelutalo, Ojaniitty 1
  5. Mikkelin vankila, Päiviönkatu 1
  6. Palvelutalo Annakoti, vanhusten palvelutalo, Yrjönkatu 1
  7. Graanin Palvelutalo, Graanintie 10
  8. Attendo Lavilanhovi, vanhusten palvelutalo, Lavilankatu 4
  9. Pietarinpirtti, vanhusten palvelutalo, Pietarinkatu 9
  10. Mikkelin Kotikaari ry, Pappilanpuiston palvelutalo, Kappalaisenkatu 8
  11. Invalidiliiton Asumispalvelut Oy, Validia-palvelut, Kiiskinmäenkatu 4
  12. Savon Vammaisasuntosäätiön Pihkapuiston palvelu- ja toimintakeskus, Oksakuja 2
  13. Savon Vammaisasuntosäätiön Maahisentaipaleen asunnot, Maahisentaival 7-9
  14. Savon Vammaisasuntosäätiön Oksakujan palvelukoti, Oksakuja 1
  15. Savon Vammaisasuntosäätiön Katajamäen toimintakeskus, Linnankatu 5
  16. Anttolan Palvelukeskus/palveluasunnot, Taipaleentie 27-29
  17. Mikkeli-yhteisö, Norolantie 19
  18. Mehiläinen Villa Marski hoivakoti/palveluasunnot, Hallituskatu 3
  19. Haukivuoren palvelukeskus, Kankaalantie 4
  20. Palvelukeskus Vaarinsaari, Tuderuksentie 2
  21. Attendo Ikihyvä Oy/ Ryhmäkoti, Tuderuksentie 4
  22. Attendo Ikihyvä Oy/ Kuntoutuskoti, Takojantie 4
  23. Vuolingonhovi, Palvelutalo, Ylännetie 1
  24. Vetrea Terveys Oy, Mikkelin palvelukoti, Ylännetie 3
  25. Palvelutalo Lehmuskoti, Jalavakatu 5
  26. Pääskylän palvelutalo, Koulutie 11 (Haukivuori)
  27. Kotipirtti, Keskustie 45 (Haukivuori) 
  28. C-talo, Moisiontie 11 A
  29. Saimaanharju Palvelukeskus, Väänäsenpolku 4
  30. Attendo Marsalkanhovi, Mannerheimintie 36
  31. Humana Kotikylä Tupala, Poikolanrinne 2
  32. Vaalijala, Siekkilän palvelukoti, Lugankatu 16
  33. Attendo Kaskela palvelukoti, Ylännetie 8
  34. Attendo Vuolinko, Ylännetie 4
  35. Palvelutalo Sirkola, Rytkösentie 2 


Kaupunginhallitus päättää lisäksi, että varsinaisen vaalipäivän 2.4.2023 (vaalisunnuntai) äänestyspaikat ovat päätöksen liitteessä esitetyt.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kauppakeskus Stella, Kauppakeskus Graani, Rantakylä-talo, äänestyspaikkoina toimivat laitokset ja koulut, keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.