Kaupunginhallitus, kokous 19.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 486 Saimaanportin yhtenäiskoulun toteutussuunnittelun ja rakentamisvaiheen seurantaryhmä

MliDno-2019-581

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Juha Härkönen, projektipäällikkö, juha.harkonen@mikkeli.fi

Kuvaus

Eteläisen aluekoulun kilpailullisen neuvottelumenettelyn ajaksi kaupunginhallitus päätti perustaa seurantaryhmän, johon nimettiin kaupunginhallituksen puheenjohtajisto ja kaupunkiympäristölautakunnan (nyk. kaupunkikehityslautakunta),​ hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan, kasvatus- ja opetuslautakunnan sekä Mikkelin seudun ympäristölautakunnan puheenjohtajat.
Varsinaisiin neuvotteluihin kaupunginhallitus nimesi luottamushenkilöedustajiksi kaupunginhallituksen puheenjohtajiston.

Kilpailullisen neuvottelumenettelyn aikana seurantaryhmän toiminta selkeytti asioiden käsittelyä ja paransi tiedonkulkua eri hallintokuntien ja viranhaltijoiden välillä. Seurantaryhmän toiminta päättyi hankkeen KVR-urakoitsijavalintaan.

Eteläisen aluekoulun toteutussuunnittelun ja rakentamisen ajaksi on tarpeen nimetä uusi seurantaryhmä, jolle raportoidaan n. 2-3 kk:n välein suunnittelutilanne ja rakentamisen vaihe sekä hankkeen kokonaiskustannusten kehittyminen.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus nimeää Eteläisen aluekoulun hankkeelle toteutussuunnittelun ja rakentamisvaiheen ajaksi seurantaryhmään luottamushenkilöiden edustajat (4 hlöä) ja valitsee luottamushenkilöiden keskuudesta ryhmän puheenjohtajan.

Kaupunginhallitus valtuuttaa kaupunginjohtajan nimeämään seurantaryhmän muut edustajat.

Päätös

Kaupuginhallitus nimesi seurantaryhmään Arto Seppälän, Petri Pekosen, Armi Salo-Oksan, Jani Sension ja Minna Pöntisen. Lisäksi seurantaryhmän puheenjohtajaksi valittiin Armi Salo-Oksa.

Kaupunginhallitus valtuutti kaupunginjohtaja Timo Halosen nimeämään surantaryhmän muut edustajat.

Lisäksi Jarno Strengell esitti, että kaupunginhallitukselle raportoidaan n. 3 - 4 kk:n välein suunnittelutilanne ja rakentamisen vaihe sekä hankkeen kokonaiskustannusten kehittyminen. Puheenjohtaja tiedusteli voidaanko Jarno Strengellin esitys hyväksyä yksimielisesti. Hyväksyttiin.

 

Valmistelija

  • Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Jani Sensio hakee eroa Saimaanportin yhtenäiskoulun toteutussuunnittelun ja rakentamisvaiheen seurantaryhmästä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus nimeää uuden edustajan Jani Sension tilalle Saimaanportin yhtenäiskoulun toteutussuunnittelun ja rakentamisvaiheen seurantaryhmäään.

Päätös

Kaupuginhallitus myönsi Jani Sensiolle eron Saimaanportin yhtenäiskoulun toteutussuunnittelun ja rakentamisvaiheen seurantaryhmästä ja nimesi seurantaryhmään hänen tilalle Pertti Karhusen.

Tiedoksi

Eroanomuksen jättänyt, nimetty edustaja, seurantaryhmän sihteeri

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.