Kaupunginhallitus, kokous 17.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 152 Kaupunginhallituksen avustukset 2023

MliDno-2023-949

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Avustuksia haetaan ensisijaisesti hyvinvoinnin ja osallisuuden, kaupunkiympäristö- sekä kasvatus- ja opetuslautakunnalta. Kaupunginhallitus voi poikkeustapauksissa myöntää toiminta- tai kohdeavustusta niille yhteiskunnallisesti merkittäville tahoille, jotka eivät kuulu aikaisemmin mainittuihin avustettaviin toimijoihin.

Mikkelin kaupungin avustuksia vuodelle 2023 on suositeltu haettavan 21.12.2022 mennessä. 

Kaupunginvaltuusto on vuoden 2023 talousarvion yhteydessä päättänyt, että avustukista leikataan 10 %. Vuoden 2023 talousarvioon sisältyy kaupunginhallituksen avustuksiin 23.000 euroa suuruinen määräraha. 

Avustusten myöntämisen ja maksamisen edellytyksenä on tilinpäätöstietojen tai muiden vastaavien taloustietojen toimittaminen sekä se, että avustuksensaaja ei ole saanut avustusta muualta Mikkelin kaupungilta. Kaupunginhallituksen 25.9.2017 § 83 hyväksymät avustusperiaatteet löytyvät kokonaisuudesaan osoitteesta https://hallinta-mikkeli.kunta-api.fi/wp-content/uploads/2017/03/Liite-kh-Uudet-avustusperiaatteet-1.pdf.

Mikkelin eläinsuojeluyhdistys ry on hakenut 9.000 euron suuruista avustusta talteenotettujen seura- ja harrastuseläinten hoidon järjestämisestä vuonna 2023 aiheutuvien kulujen kattamiseen. Kaupunginhallitus on myöntänyt vuodelle 2022 ko. yhdistykselle avustusta 8.500 euroa.  

Päätösehdotus

Esittelijä

Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää myöntää Mikkelin eläinsuojeluyhdistys ry:lle 7.650 euron suuruisen toiminta-avustuksen (kp Avustukset). 

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Vuoden 2023 talousarvion yhteydessä kaupunginvaltuusto linjasi, että kumppanuussopimuksista ja avustuksista leikataan 10 %. Samalla kuitenkin on linajttu, ettei Lähipalvelukeskuksen rahoituksesta leitkata. Valtuustossa hyväksyttiin kuitenkin toimenpidealoite, jossa todettiin seuraavaa: "Lähipalvelukeskuksen toiminnan vahvistaminen Otavan lähipalvelukeskuksen toimintaan haetaan vuoden 2023 aikana malli, jossa haetaan kestävä pohja toiminnan rahoitukselle yhteistyössä osuuskunnan kanssa. Esimerkiksi toiminta-avustuksen muodossa rahoitus voisi luoda parempaa ennakoitavuutta, vahvistaa kehittämistä ja koko Otavan ja lähialueiden hyvinvointia. Otavan lähipalvelukeskus on tärkeä Otavan seudun asukkaille ja Otavassa on myös monelle Puulan vapaa-ajanasukkaalle lähin asiointipiste. Asiointimahdollisuuksia on oltava koko Mikkelissä. Lähipalvelukeskus kokoaa lisäksi monia eri toimintoja, jotka edistävät otavalaisten toimintaa ja hyvinvointia ja Otavan elinvoimaa."  

Toimenpidealoitteen mukaisesti Lähipalvelukeskus on hakenut avustusta vuodelle 2023. Lähipalvelukeskus on hakenut 30.000 euroa avustusta uuden työntekijän palkkaamiseen, koska aikaisemmin Lähipalvelukeskustan toiminnasta korvauksetta vastannut henkilö on jäämässä pois. Kuitenkin kaupunginvaltuustoon linjauksen mukaisesti kaupungilla on mahdollisuus avustaa Lähipalvelukeskusta vain 2.300 eurolla. 

Mikkelin Oppaat ry:n on hakenut 1.000 euron suuruista toiminta-avustusta matkailuoppaiden aktiivisuusnäyttöihin, kotisivujen ylläpitoon, uusien opastustuotteiden rakentamiseen, materiaalin keräämiseen sekä markkinointiin. Kaupunginhallitus on myöntänyt 1.000 euron suuruisen toiminta- avustuksen vuodelle 2022.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää myöntää Työosuuskunta Otavan Lähipalvelukeskukselle 2.300 euron ja Mikkelin Oppaat ry:lle 900 euron suuruiset toiminta-avustukset (kp Avustukset). 

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Työosuuskunta Otavan Lähipalvelukeskus, Mikkelin Oppaat ry, talouspalvelut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.