Kaupunginhallitus, kokous 17.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 142 Mikkelin kaupungin tiedustelu Etelä-Savon kunnille yhteisen työvoimapalvelualueen muodostamisesta

MliDno-2021-2819

Valmistelija

  • Pekka Patama, palvelupäällikkö, Pekka.Patama@mikkeli.fi

Kuvaus

Eduskunta hyväksyi 1.3.2023 julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuun siirtämisen kunnille 1.1.2025 alkaen. Uudistuksella tavoitellaan työllisyyden lisäämistä tuomalla palvelut osaksi kunnan elinvoimatehtävää. Tehtävien järjestymiseksi kunnille siirtyy yleiskatteellista valtionosuutta sekä henkilöstöä TE-toimistoista sekä KEHA- ja ELY-keskuksista. Lakiin sisältyy kuntien omarahoittaman työttömyysturvan muuttaminen nykyistä kannustavammaksi.

Lain mukaisesti kunnat voivat järjestää palvelut itse tai sopia järjestämisvastuun siirtämisestä toiselle kunnalle tai kuntayhtymälle (Kuntalaki 8 §). Kunnat, joissa työvoima ylittää 20 000 henkilöä, voivat järjestää palvelu itse. Mikäli kunnan työvoima alittaa 20 000 henkilöä, kunnan tulee perustaa yhden tai useamman kunnan sisältävä työvoimapalvelualue. Lain mukaan työllisyysalueen tulee olla maantieteellisesti yhtenäinen, työmarkkinoiden ja työssäkäynnin kannalta toimiva alue sekä siihen tulee lähtökohtaisesti sisällyttää alueen keskuskaupunki. Työvoimapalvelualueen järjestämisvastuu voidaan myöntää poikkeusluvalla alle 20 000 työvoimapohjan omaavalle alueelle.

Mikkelin kaupungissa työvoimapohja täyttää laissa esitetyn 20 000 minimirajan. Mikkelin kaupungin elinvoiman kehittämisen kannalta on kuitenkin eduksi, että tuleva työllisyysalue on laajempi. Mikkelin kaupunki suhtautuu lähtökohtaisesti myönteisesti ns. vastuukunnan rooliin, mikäli muilla kunnilla on halukkuutta liittyä samaan työvoimapalvelualueeseen Mikkelin kaupungin kanssa.

Järjestämislain 12, 13 ja 15 § ja voimaanpanolain 3, 4, ja 8 § edellyttää kaikkia kuntia ilmoittamaan ratkaisunsa työvoimapalveluiden järjestämisvastuusta. Ilmoituksessa tulee olla kuntien sopimus yhteisestä toimielimestä tai vaihtoehtoisesti kuntayhtymän perussopimus. Mikäli halukkuutta yhteiseen työvoimapalvelualueeseen ei esiinny, Mikkelin kaupungin tulee ilmoittaa päätös järjestää julkiset työvoimapalvelut yksin.

Edellä mainitussa ilmoituksessa tulee olla mukana myös järjestämissuunnitelma, joka sisältää kannanoton (ilmoituksen) halusta vastaanottaa TE-hallinnon nyt käytössä olevia toimitiloja. Mikäli työvoimapohja alueella olisi alle 20 000, tulisi ilmoituksen mukana olla myös hakemus, jossa järjestämislain ehdoista haetaan poikkeuslupaa. Tämä ei koske Mikkelin kaupunkia eikä myöskään samaan työvoimapalvelualueeseen hakeutuvia kuntia.

Järjestämissuunnitelmassa tulee olla arvio seuraavista asioista:

  • Taloudelliset ja henkilöstövoimavarat sekä niiden kohdentuminen
  • Palveluiden tuottaminen ja kohdentaminen
  • Toimipisteiden määrä ja sijoittuminen
  • Yhteistyötahot ja -muodot
  • Työperäisen maahanmuuton, työvoiman ja työpaikkojen kohtaannon sekä työvoiman liikkuvuuden edistäminen
  • Varautuminen rakennemuutostilanteisiin

 

Kyseiset kysymykset tarkentuvat meneillään olevan valmistelun myötä. Jo tässä vaiheessa voidaan tuoda julki periaatteita, jotka tulee ottaa huomioon työvoimapalvelualuetta rakentaessa:

  • Elinvoiman vahvistaminen julkisilla työvoimapalveluilla
  • Paikallisen ja keskitetyn asiantuntemuksen taitava hyödyntäminen
  • Annettujen resurssien tehokas ja tarkoituksenmukainen käyttö
  • Viranomaispalvelujen tuottaminen yhteisvastuullisesti ja suhteellisesti samansuuruisilla resursoinneilla
  • Työvoimapalvelujen suunnittelu alueellisena kokonaisuutena ilman (mahdollisia) kuntarajoja
  • Henkilöstön asiantuntemuksen hyödyntäminen koko alueella
  • Aktiivinen yhteistyö organisaatioiden välillä (ns. ekosysteemiajattelu)
  • Vaikuttava yhdyspintayhteistyö hyvinvointialueen kanssa
  • Tarkoituksenmukaiset ratkaisut tietojärjestelmien ja digitaalisten palveluiden osalta
  • Aktiivinen työperäisen maahanmuuton edistäminen ja siihen liittyvän vetovoiman lisääminen
  • Vaikuttava yhdyspintatyö koulutusorganisaatioiden kanssa

 

Valmisteluun liittyy yhteistoimintavelvoite, joka jokaisen uudistukseen liittyvän organisaation tulee täyttää. Mikkelin kaupungin YT-neuvottelukunta käsittelee asiaa seuraavassa kokouksessaan.

Mikäli Mikkelin kaupungin kanssa samaan työvoimapalvelualueeseen aikova kunta haluaa saada lisätietoa jostain erityiskysymyksestä voi kysymykset ohjata suoraan TE2024 E-Savo hankkeelle. Jokainen kysymys ja tiedustelu on osa valmistelua tulevaa uudistusta varten. Annettu aikataulu edellyttää varsinaisen kuntien välisen sopimuksen valmisteluun riittävää valmisteluaikaa tiedossa olevan tahtotilan pohjalta.

Tästä johtuen pyydetään Mikkelin kaupungin kanssa samaan työvoimapalvelualueeseen tahtovia kuntia ilmoittamaan Mikkelin kaupungille kantansa 31.5.2023 mennessä seuraaviin asioihin:

  1. Valtuutetaan Mikkelin kaupunki valmistelemaan yhteistä työvoimapalvelualuetta, jonka valmisteluun kunta ilmoittautuu
  2. Nimeää kunnasta yhteyshenkilön viranhaltijoiden valmistelutyön projektiryhmään sekä ohjausryhmään kunnanjohdon edustajat
  3. Mikkelin kaupungin vastuuvalmistelijana toimii työllisyyspalveluiden palvelupäällikkö/ kokeilujohtaja Pekka Patama

 

TE2024 uudistuksen ensimmäisen vaiheen (työvoimapalvelualueiden muotoutuminen) aikataulu on tiukka. Työvoimapalvelualueeseen mukaan tulevien kuntien valtuustopäätökset tulee olla tehtynä viimeistään 18.9.2023, joka mahdollistaa päätösten lainvoimaisuuden ja sopimuksen allekirjoittamisen lain edellyttämässä määräajassa. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus pyytää Etelä-Savon kunnilta kannanottoa osallistumisesta Mikkelin kaupungin kanssa valmistelemaan yhteistä työvoimapalvelualuetta; vastaus pyydetään myös siinä tapauksessa, ettei kunta aio osallistua Mikkelin kaupungin kanssa samaan työvoimapalvelualueeseen. Mikäli kunta osallistuu valmistelutyöhän, pyydetään kuntaa nimeämään kunnasta yhteyshenkilön viranhaltijoiden valmistelutyön projektiryhmään sekä ohjausryhmään kunnanjohdon edustajat. Kannanotto pyydetään toimittamaan Mikkelin kaupungille viimeistään 31.5.2023.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Etelä-Savon kunnat, Etelä-Savon Ely-Keskus, Etelä-Savon TE-toimisto. TE-2024 E-Savo -hanke.

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.