Kaupunginhallitus, kokous 7.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 426 Talousjohtajan viran täyttäminen

MliDno-2022-4920

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Talousjohtajan virka on ollut avoimena 1.10.2021 lukien kaupunginhallituksen myöntäessään eron talousjohtaja Heikki Siiralle. Kaupunginhallitus on 27.9.2021 § 393 määrännyt avointa virkaa hoitamaan taloussuunnittelupäällikkö Tiia Tamlanderin 31.7.2022 saakka ja kokouksessa 20.6.2022 § 275 jatkanut määräystä 31.12.2022 asti. 

Koska ko. päätöksissä ollut määräaikaisuuden peruste on poistunut, tulee talousjohtajan virka julistaa haettavaksi. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää julistaa talousjohtajan viran auki haettavaksi 23.9.2022 lukien siten, että hakuaika päättyy 21.10.2022 klo 15.00 ja oikeuttaa hallintopalvelut ja henkilöstöpalvelut päättämään yksityiskohtaisesta hakuilmoituksesta ja ilmoituksen julkaisemisesta.

Lisäksi kaupunginhallitus nimeää haastatteluryhmän valmistelemaan vaalin suorittamista sekä oikeuttaa ryhmän nimeämään haastatteluun kutsuttavat henkilöt, suorittamaan haastattalut ja arvioimaan henkilöarvioinnin tarpeellisuutta.

Päätös

Hyväksyttiin.

Lisäksi kaupunginhallitus nimesi haastatteluryhmään Pirjo Siiskosen, Pirkko Valtolan, Tanja Hartosen, Nina Jussi-Pekan ja Jarno Strengellin sekä hallintojohtaja Ari Liikasen.

Merkitään, että vt. talousjohtaja Tiia Tamlander ilmoitti olevansa esteellinen (asianosainen) ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Ilmoitus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Viran kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto sekä hyvä kunnallis- ja taloushallinnon tuntemus. Lisäksi viranhakuilmoituksessa on todettu, että eduksi katsotaan kokemus vaativien talouden tasapainottamisohjelmien suunnittelusta ja toimeenpanosta, osaaminen laajan kuntakonsernin talousjohtamisesta ja käytännön esihenkilökokemus. Työssä menestymistä edesauttavat hyvät neuvottelu- ja vuorovaikutustaidot, eteenpäin suuntaava kehittämisote ja kyky itsenäiseen työskentelyyn. Myös kokemus ulkoisen taloushallinnon palveluntuottajan kanssa toimimisesta ja järjestelmien kehittämisestä katsotaan eduksi.

Määräaikaan mennessä virkaa haki vain yksi henkilö, KTM Tiia Tamlander, jonka haastatteluryhmä haastatteli 3.11.2022. Haastatteluryhmä esittää Tiia Tamlanderin valitsemista talousjohtajan virkaan. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää valita koulutuksen, työkokemuksen ja tehdyn haastattelun perusteella talousjohtajan virkaan Tiia Tamlanderin. Palkasta päätetään vaalin vahvistamisen yhteydessä. 
Koska Tiia Tamlander on jo kaupungin työntekijä, häneltä ei vaadita kaupungin käytännnön mukaisesti lääkärintodistusta eikä hänelle asetata koeaikaa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että Tiia Tamlander ilmoitti olevansa esteellinen (oma asia) ja poistui kokoukseta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Ilmoitus hyväksyttiin.

Esteellisyys

  • Tiia Tamlander

Tiedoksi

Tiia Tamlander, henkilöstöpalvelut, Meidän IT ja talous/palkanlaskenta

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.