Kaupunginvaltuusto, kokous 7.12.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 111 Talouden seuranta 10/2020

MliDno-2020-843

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tiia Tamlander, vt. talousjohtaja, tiia.tamlander@mikkeli.fi
Janne Skott, vs. taloussuunnittelupäällikkö, janne.skott@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunginvaltuustolle raportoidaan kaupungin kuluvan vuoden taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta talousarviokirjan 2020 mukaisesti kolme kertaa vuodessa (KV 9.12.2019 § 145).

Johdon analyysin, tuloslaskelmaennusteen, investointimenojen toteutumisennusteen, rahoituslaskelmaennusteen sekä lautakuntien, liikelaitosten ja taseyksikön johdon analyysit sisältävä talouden seurantaraportti ajalta 1–10/2020 on liitteenä. Kaupungin talousarvion toteutumisraportointi on rakennettu siten, että toimintatuotoille ja toimintamenoille on asetettu kuukausikohtaiset kertoimet, jotka laskevat kuukausittaisen toteuman mukaan vuoden lopun tilanteen mukaista laskennallista ennustetta. Kertoimet on määritelty vuoden 2018 toteutumien pohjalta. Johdon ennuste -sarake on laadittu toteutuman, soveltuvin osin laskennallisen ennusteen sekä johdon arvion ja tiedossa olevien poikkeamien perusteella.

Vuoden ensimmäisessä, tammi-maaliskuulta laaditussa talouden seurannassa raportoitiin talouden toteutuminen ja toiminnalliset muutokset, jotka olivat jo tiedossa, henkilöstön määrän kehitys, tiedot muista mahdollisista poikkeamista lautakuntien ja johtokuntien toiminnassa sekä strategisten ohjelmien toteutuminen. Heinäkuun seuranta (7/2020) toimi lähtökohtana seuraavan vuoden talousarvion valmistelussa, ja sen yhteydessä raportoitiin valtuustolle kaikki toiminnalliset tavoitteet ja tunnusluvut sekä keskeisten konserniyhtiöiden tavoitteiden seuranta. Talouden sopeuttamistoimenpiteistä (kaupunkirakenneselvitys, palvelusuunnitelma ja Tatu) raportoidaan kaupunginhallitukselle erikseen.

Koronatilanne on vaikeuttanut merkittävästi vuoden 2020 talouden ennustamista. Palvelutuotannon supistamisesta on saatu menosäästöjä, mutta myös paljon tuloja jää kertymättä. Verotuloennusteiden muuttuminen ja valtion koronatuet ovat myös heilautelleet ennustetta paljon. Lokakuun ennusteessa kaupungin tuloksen arvioidaan tämänhetkisten tietojen perusteella voivan päätyä jopa lähes nollatulokseen. Merkittävin epävarmuustekijä arvion toteutumiseen liittyy Essoten kuntalaskutukseen, sillä edellisinä vuosina lopullinen kuntalaskutusosuus on selvinnyt vasta tilinpäätösvaiheessa.

Määrärahaesitykset

Käyttötalous

Käyttötalouden tuloihin esitetään tulojen alitusta 2,317 miljoonaa euroa ja Essoten toimintamenoihin lisämäärärahaa 8,577 miljoonaa euroa. Lomituspalvelujen määrärahaa muutetaan menojen alituksen mukaisesti -439 000 euroa.

  • Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta esittää tulojen alitusta yhteensä 934 000 euroa. Toimintatuotot jäävät talousarviosta koronaepidemian seurauksena.
  • Kasvatus- ja opetuslautakunta esittää lisämäärärahaa tulojen alituksiin yhteensä 0,5 miljoonaa euroa. Toimintatuotot jäävät talousarviosta koronaepidemian seurauksena.
  • Kaupunkiympäristölautakunta esittää tulojen alitusta 729 000 euroa. Alitus johtuu pysäköintipalveluiden tuottojen alituksena koronatilanteen seurauksena (290 000), sekä lomituspalveluiden toiminnan supistumisena (439 000). Lomituksessa myös menot alittuvat samassa suhteessa.
  • Konserni- ja elinvoimapalveluissa ruoka- ja puhtauspalveluiden tuotot alittuvat 154 000 euroa. Koronatilanne on laskenut palveluiden kysyntää.
  • Sosiaali- ja terveyspalvelujen ostoihin Essotelta on varattu vuoden 2020 talousarvioon 201,450 miljoonaa euroa. Essote arvioi tämän vuoden laskutukseksi Mikkelin osalta 210 027 miljoonaa euroa talousarvioylitystensä johdosta. Toimintamenoihin esitetään 8,577 miljoonan euron lisämäärärahaa sosiaali- ja terveyspalveluiden ostoon Essotelta.


Tuloslaskelmaosa

Verotuloihin esitetään 5 714 000 euron tulojen alitusta. Kunnallisverotulot ovat alittumassa 7,5 miljoonalla ja yhteisöverotulot ylittymässä 1,8 miljoonalla – kiinteistöverojen ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisina.

Investoinnit

Mikkelin Vesiliikelaitokselle esitetään lisämäärärahaa 6,4 miljoonaa euroa. Metsä-Sairilan jätevedenpuhdistamon rakennusurakat valmistuvat vuoden 2020 loppuun. Urakkamuodon vaihdoksesta johtuen vuodelle 2021 ennakoituja maksueriä tulee maksuun jo vuoden 2020 puolella. Lisäksi puhdistamon urakkahintaa nostaa varavoimakoneiston ja sammutusjärjestelmän hankintaan liittyvät muutokset.

Investointeihin osoitettujen määrärahojen käyttötarkoituksen muutoksia (hankkeiden väliset määrärahasiirrot) esitetään yhteensä 1 701 000 euroa. Investointiosan tulojen vähennyksiä esitetään yhteensä 490 000 euroa.

Investointiosan menot, määrärahasiirrot hankkeiden välillä

Hankkeelta 10630/eteläinen aluekoulu (TA 2 680 000 euroa) siirretään -1 701 000 euroa muille hankkeille seuraavasti:

  • Tikanpellon päiväkoti (TA 50.000 euroa), menoylitys +20.000 euroa
  • Norpanhovin päiväkoti (TA 250.000 euroa), menoylitys +70.000 euroa
  • Anttolan yhtenäiskoulu liikuntasali, ei talousarviovarausta, menoylitys +375.000 euroa
  • Päämajatalon vesikaton uusiminen (TA 100.000 euroa), menoylitys +15.000 euroa
  • Rantakylän kentän huoltorakennus, ei talousarviovarausta, menoylitys +30.000 euroa
  • Kaupungintalon hissi (TA 100.000 euroa), menoylitys +196.000 euroa
  • Kaupungintalon arkistotilan muutostyö (LMR 55.000 euroa), menoylitys +45.000 euroa
  • Kiinteistöjen muut muutos- ja peruskorjaustyöt, koulu- ja esiopetus (TA 150.000 euroa), +260.000 euroa
  • Liikenneverkkoratkaisut, VT5 (TA 1.200.000 euroa), menoylitys +550.000 euroa
  • Pyöräilyn ja kävelyn edistäminen (TA 150.000 euroa), menoylitys +130.000 euroa
  • Kiinteistö Oy Mikkelin Mannerheimintie, ei talousarviovarausta +10.000 euroa


Lisäksi Eteläisen aluekoulun kaukalolle jo myönnetty 80 000 euron lisämääräraha (KV 18.5.2020 § 38) käsitellään teknisesti määrärahasiirtona Eteläisen aluekoulun projektilta 10630.

Investointiosan tulot, tulojen alitukset

  1. Tuppuralan koulun liikuntasali, siirtyy seuraavalle vuodelle, tulojen alitus -300 000 euroa. Menojen ennustetaan alittuvan vastaavasti 300 000 eurolla.
  2. Sotakoulu Ristiina, tulot jäävät toteutumatta -150 000 euroa
  3. Energiataloudelliset investoinnit, tulot jäävät toteutumatta -40 000 euroa

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi hallinto- ja elinvoimapalveluiden talouden seurantaraportin 10/2020 tilanteesta.

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi koko kaupungin talouden seurantaraportin 10/2020 ja hyväksyy:

  • Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan tulojen alituksen 934 000 euroa
  • Konserni- ja elinvoimapalveluiden ruoka- ja puhtauspalveluiden tulojen alituksen 154 000 euroa.
  • Kasvatus- ja opetuslautakunnan tulojen alituksen 500 000 euroa
  • Kaupunkiympäristölautakunnan tulojen alituksen 729 000 euroa.
  • Kaupunkiympäristölautakunnan määrärahamuutoksen lomituspalveluiden menojen alituksen mukaisesti -439 000 euroa.
  • Verotuloissa tulojen alituksen 5,714 miljoonaa euroa
  • Konserni- ja elinvoimapalveluiden toimintamenoihin lisämäärärahan 8,577 miljoonaa euroa sosiaali- ja terveyspalveluiden ostoon Essotelta
  • Mikkelin Vesiliikelaitokselle puhdistamoinvestointiin 6,4 miljoonan euron lisämäärärahan
  • Investointihankkeiden tulojen vähennykset 490 000 euroa
  • Kaupungin investointihankkeiden väliset määrärahasiirrot yhteensä 1 701 000 euroa
  • Eteläisen aluekoulun kaukalolle (KV 18.5.2020 § 38) jo aiemmin myönnetyn 80 000 euron lisämäärärahan käsittelyn teknisesti määrärahasiirtona


Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus:
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle,​ että se merkitsee tiedoksi koko kaupungin talouden seurantaraportin 10/2020 ja hyväksyy:

  • Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan tulojen alituksen 934 000 euroa
  • Konserni-​ ja elinvoimapalveluiden ruoka-​ ja puhtauspalveluiden tulojen alituksen 154 000 euroa.
  • Kasvatus-​ ja opetuslautakunnan tulojen alituksen 500 000 euroa
  • Kaupunkiympäristölautakunnan tulojen alituksen 729 000 euroa.
  • Kaupunkiympäristölautakunnan määrärahamuutoksen lomituspalveluiden menojen alituksen mukaisesti -​439 000 euroa.
  • Verotuloissa tulojen alituksen 5,​714 miljoonaa euroa
  • Konserni-​ ja elinvoimapalveluiden toimintamenoihin lisämäärärahan 8,​577 miljoonaa euroa sosiaali-​ ja terveyspalveluiden ostoon Essotelta
  • Mikkelin Vesiliikelaitokselle puhdistamoinvestointiin 6,​4 miljoonan euron lisämäärärahan
  • Investointihankkeiden tulojen vähennykset 490 000 euroa
  • Kaupungin investointihankkeiden väliset määrärahasiirrot yhteensä 1 701 000 euroa
  • Eteläisen aluekoulun kaukalolle (KV 18.5.2020 § 38) jo aiemmin myönnetyn 80 000 euron lisämäärärahan käsittelyn teknisesti määrärahasiirtona

Päätös

Hyväksyttiin.

Asiassa käydyn keskustelun aikana valtuutettu Hannu Tullinen esitti valtuutettu Raine Lehkosen kannattamana toimenpidealoitteen siten, että päätöksentekijöille annetaan tietoa mitkä tekijät ovat johtaneet poismuuttoon Mikkelistä. Tieto annetaan tämän valtuustokauden aikana.
Puheenjohtaja tiedusteli voidaanko toimenpidealoite hyväksyä yksimielisesti. Hyväksyttiin.

Merkitään, että valtuutettu Keijo Siitari saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana.

Merkitään, että vs. talousjohtaja Tiia Tamlander selosti asiaa kaupunginvaltuustolle.

Merkitään, että kokouksessa pidettin tauko tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 14.45-14.55.

Tiedoksi

Talouspalvelut, Meidän IT ja talous/kirjanpito

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.


Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio
Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64
Sähköpostiosoite: ita-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero: 029 56 42501
Puhelinnumero: 029 56 42500
Hallinto-oikeuden asiakaspalvelu on avoinna arkisin 8.00–16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa
https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimuksen perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.


Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksen tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.


Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Oikeudenkäyntimaksu
Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu, mikä on määrätty mainitun lain 2 §:ssä. Saman lain 5 §:ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.