Kaupunginvaltuusto, kokous 14.2.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 19 Valtuustoaloite eläkeläisjärjestöjen, hyvinvoinnin- ja osallisuuden sekä kaupunkiympäristölautakunnan puheenjohtajien ja niissä esittelijöinä toimivien virkamiesten tai heidän edustajiensa vuosittainen keskustelutilaisuus

MliDno-2021-3816

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Valtuutettu Marita Hokkanen ym. esittivät 4.10.2021 valtuustoaloitteenaan otsikkoasiasta seuraavaa:

"Mikkelissä on noin  30 % väestöstä eläkeläisiä ja määrä on kasvusuunnassa. On tärkeää huomioida heidän hyvinvointinsa ja toimintakykynsä, jotta he pystyisivät mahdollisimman pitkään selviytymään omin keinoin. Silloin säästyy kalliita laitospaikkoja. Eläkeläiset edistävät myös elinvoimaa käymällä eri tilaisuuksissa. Esimerkiksi, kun eläkeläisryhmä lähtee tai tulee meille, se työllistää bussiyhtiön kuljettajineen, teatterin näyttelijät, orkesterin soittajat, näissä toimivat taustajoukot, palveluyritykset ravintoloineen, majoituspalvelut   sekä oheistuotteiden myyjät jne. Näillä on erittäin suuri taloudellinen merkitys. 

Me allekirjoittaneet esitämme, että eläkeläisjärjestöjen puheenjohtajat tai heidän edustajansa, hyvinvoinnin- ja osallisuuden lautakuntien puheenjohtajat ja niissä esittelijöinä toimivat virkamiehet tai heidän edustajansa kokoontuisivat esimerkiksi vuosittain yhdessä keskustelemaan arkea tukevista ja helpottavista asioista. Näin saataisiin tietoa epäkohdista ja parannettavista asioista suoraan kentältä. Tämä on tärkeä osa osallisuutta ja kuntalaisten vaikuttamista. Eläkeläiset eivät ole taakka vaan mahdollisuus monin tavoin, ovathan he mahdollistaneet uutteralla työllään meille hyvinvointivaltion. 

Mikkelissä 4.10.2021 
Marita Hokkanen

Raine Lehkonen, Satu Taavitsainen, Hannu Tullinen,
Paavo Barck, Jarno Strengell, Petri Tikkanen,
Jenni Tissari, Pertti Karhunen, Tanja Hartonen,
Soile Kuitunen"

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueen valmisteltavaksi.

Edelleen kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään helmikuussa 2022.

Lisäksi kaupunginhallitus ohjeisti, että aloitteeseen tulee pyytää lausunto vanhusneuvostolta.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Matti Laitsaari, rehtori, Matti.Laitsaari@sivistys.mikkeli.fi
Arja Väänänen, hyvinvointikoordinaattori, arja.vaananen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunki ei näe tarkoituksenmukaisena järjestää erikseen eläkeläisjärjestöille kokoontumisia ja vuorovaikutustilaisuuksia päättäjien ja viranhaltijoiden kanssa, koska tällaisia foorumeita on jo olemassa. Sen sijaan tärkeänä nähdään kaikkien kaupunkilaisten osallistumismahdollisuuksien kehittäminen. Kumppanuuspöytätoiminta on jo aloitettu ja uuteen parhaillaan luottamuselinten käsittelyssä olevan vuosia 2022-2024 koskevaan kaupungin osallisuussuunnitelmaan on otettu mukaan monia järjestöjen ja kaupungin välistä vuorovaikutusta lisääviä toimia. Kumppanuuspöytätoiminnan kautta syntyy vuorovaikutusta myös eri järjestöjen kesken, jos järjestöt sitä haluavat.

Eläkeläisjärjestöt ovat lisäksi vahvasti edustettuina vanhusneuvostossa, joka on lakisääteinen vaikuttamistoimielin. Vanhusneuvostolla on edustajat hyvinvoinnin ja osallisuuden sekä kaupunkikehityslautakunnassa. Edustajilla on kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus. Vanhusneuvoston edustajat edustavat taustajärjestöjään ja ovat tiiviissä yhteydessä alueensa eläkeläisryhmiin. Vanhusneuvoston vuorovaikutusta ja tiedonkulkua pyritään parantamaan palautelaatikkojärjestelmällä koko laajan Mikkelin alueella. Järjestelmällä tavoitellaan muun muassa sitä, että vanhusneuvoston käsittelyyn saadaan juuri aloitteessa esitettyjä arkea tukevia ja helpottavia asioita.

Päätösehdotus

Esittelijä

Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta antaa tehtyyn valtuustoaloitteeseen yllä olevan vastauksen kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Matti Laitsaari, rehtori, Matti.Laitsaari@sivistys.mikkeli.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle,​ että se merkitsee tiedoksi hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan vastauksen valtuutettu Marita Hokkasen ym. valtuustoaloitteeseen ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus:
Kaupunginhallitus esittää,​ että kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan vastauksen valtuutettu Marita Hokkasen ym. valtuustoaloitteeseen ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

Päätös

Merkittiin ja hyväksyttiin. 


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.