Kaupunginvaltuusto, kokous 14.2.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 12 Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain mukaisen selvityksen antaminen

MliDno-2022-494

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Seppo Lokka, pelastusjohtaja, Seppo.Lokka@espl.fi

Kuvaus

Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (616/2021) mukaisesti kuntien ja kuntayhtymien tulee antaa hyvinvointialueelle selvitys siirtyvästä omaisuudesta, sopimuksista, vastuista ja kunnalta vuokrattavista toimitiloista. Tämä selvitys tulee antaa 28.2.2022 mennessä. Selvitys annetaan valtuuston päätöksen perusteella.

Lisäksi samassa määräajassa kunnan tulee antaa hyvinvointialueelle arvio voimaanpanolain 18 §:n nojalla siirtyvän henkilöstön määrästä, palkkakuluista ja 24 §:n mukaisesta lomapalkkavelasta.

Hyvinvointialue voi pyytää kunnalta käyttöönsä tarpeellisiksi katsomiaan lisäselvityksiä ja asiakirjoja. Jos hyvinvointialue katsoo, että 1 momentissa tarkoitetun selvityksen mukaan hyvinvointialueen hallintaan siirtyvät toimitilat, irtaimisto ja sopimukset eivät turvaa sosiaali- ja terveystoimen tai pelastustoimen järjestämistä alueella, hyvinvointialueen on neuvoteltava kunnan kanssa.

Kunnan on täydennettävä selvitystä viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2022, jos toimitiloissa, siirtyvässä irtaimessa omaisuudessa tai sopimuksissa on tapahtunut olennaisia muutoksia selvityksen antamisen jälkeen ja jos hyvinvointialue katsoo selvityksen täydentämisen tarpeelliseksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Seppo Lokka, pelastusjohtaja, Seppo.Lokka@espl.fi

Etelä-Savon pelastuslautakunta päättää lähettää Mikkelin kaupunginhallitukselle liitteenä olevan selvityksen siirtyvästä pelastustoimen käytössä olevasta omaisuudesta, sopimuksista, vastuista ja kunnalta vuokrattavista toimitiloista sekä antaa hyvinvointialueelle arvion voimaanpanolain 18 §:n nojalla siirtyvän henkilöstön määrästä, palkkakuluista ja 24 §:n mukaisesta lomapalkkavelasta. Etelä-Savon pelastuslautakunta esittää Mikkelin kaupunginhallitukselle ja edelleen Mikkelin kaupunginvaltuustolle, että se valtuuttaa pelastusjohtaja Seppo Lokan toimittamaan selvityksiä ja täydennyksiä hyvinvointialueelle, viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2022 mennessä, jos toimitiloissa, siirtyvässä irtaimessa omaisuudessa tai sopimuksissa on tapahtunut olennaisia muutoksia selvityksen antamisen jälkeen ja jos hyvinvointialue katsoo selvityksen täydentämisen tarpeelliseksi. Hyvinvointialueelle annettuun selvitykseen tehtävät täydennykset toimitetaan tiedoksi Etelä-Savon pelastuslautakunnalle ja Mikkelin kaupunginhallitukselle.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa. 

Päätös

Hyväksyttiin muutoksella, että liitteestä poistetaan polttoainekorttien numerot ja sijainti sivut.  

Valmistelija

Seppo Lokka, pelastusjohtaja, Seppo.Lokka@espl.fi
Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy liitteinä olevat selvitykset kaupungin, ml. pelastuslaitos, siirtyvästä käytössä olevasta omaisuudesta,​ sopimuksista,​ vastuista ja kunnalta vuokrattavista toimitiloista sekä antaa hyvinvointialueelle arvion voimaanpanolain 18 §:n nojalla siirtyvän henkilöstön määrästä,​ palkkakuluista ja 24 §:n mukaisesta lomapalkkavelasta.

Lisäksi kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se valtuuttaa hallintojohtaja Ari Liikasen pelastusjohtaja Seppo Lokan toimittamaan selvityksiä ja täydennyksiä hyvinvointialueelle,​ viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2022 mennessä,​ jos toimitiloissa,​ siirtyvässä irtaimessa omaisuudessa tai sopimuksissa on tapahtunut olennaisia muutoksia selvityksen antamisen jälkeen ja jos hyvinvointialue katsoo selvityksen täydentämisen tarpeelliseksi. Hyvinvointialueelle annettuun selvitykseen tehtävät täydennykset toimitetaan tiedoksi Etelä-​Savon pelastuslautakunnalle ja Mikkelin kaupunginhallitukselle.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastastetaan kokouksessa. 

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että ruoka- ja puhtauspalveluiden liitteeseen on tehty tarkennuksia, ja päivitetty versio liitetään pöytäkirjaan.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus:
Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy liitteinä olevat selvitykset kaupungin, ml. pelastuslaitos, siirtyvästä käytössä olevasta omaisuudesta,​ sopimuksista,​ vastuista ja kunnalta vuokrattavista toimitiloista sekä antaa hyvinvointialueelle arvion voimaanpanolain 18 §:n nojalla siirtyvän henkilöstön määrästä,​ palkkakuluista ja 24 §:n mukaisesta lomapalkkavelasta.

Lisäksi kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto valtuuttaa hallintojohtaja Ari Liikasen pelastusjohtaja Seppo Lokan toimittamaan selvityksiä ja täydennyksiä hyvinvointialueelle,​ viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2022 mennessä,​ jos toimitiloissa,​ siirtyvässä irtaimessa omaisuudessa tai sopimuksissa on tapahtunut olennaisia muutoksia selvityksen antamisen jälkeen ja jos hyvinvointialue katsoo selvityksen täydentämisen tarpeelliseksi. Hyvinvointialueelle annettuun selvitykseen tehtävät täydennykset toimitetaan tiedoksi Etelä-​Savon pelastuslautakunnalle ja Mikkelin kaupunginhallitukselle.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Etelä-Savon hyvinvointialue/vastuuvalmistelija Aki Rasimus, Etelä-Savon pelastuslaitos/Seppo Lokka

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.


Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio
Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64
Sähköpostiosoite: ita-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero: 029 56 42501
Puhelinnumero: 029 56 42500
Hallinto-oikeuden asiakaspalvelu on avoinna arkisin 8.00–16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa
https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimuksen perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.


Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksen tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.


Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Oikeudenkäyntimaksu
Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu, mikä on määrätty mainitun lain 2 §:ssä. Saman lain 5 §:ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.