Kaupunginhallitus, kokous 1.11.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 444 Kaupunginhallituksen lausunto Korkeimmalle hallinto-oikeudelle 0048/1/21 (23.8.2021) - Alusten kiinnityslaiturin pystyttäminen Pökkäänlahdelle

MliDno-2019-414

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Heikki Tanskanen, ympäristösuunnittelija, heikki.tanskanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Aluehallintovirastossa on vireillä Saimaan Pökkäänlahdelle rakennetun suurikokoisen laiturin pysyttämistä koskeva vesitalouslupahakemus (ISAVI/3778/2018). Laituri on rakennettu Ristiinan osakaskunnan vesialueelle keväällä 2017. Rakennelmaan kuuluu tolpille rakennettu noin 30 metrin pituinen kulkusillalla varustettu osa ja noin 25 metriä pitkä suurikokoisten alusten kiinnitykseen tarkoitettu osa. Aiempien selvityksen perusteella vesialueen käytöstä ei ole sovittu vesialueen omistajan kanssa suullisesti tai kirjallisesti eikä hankkeen mahdollisesta lupatarpeesta ei ole pyydetty ennakollista arviota vesilakia valvovilta viranomaisilta  (Ely -keskus, kunnan ympäristönsuojeluviranomainen) eikä kunnan rakennusvalvontaviranomaisilta. 

Aluehallintovirasto pyytää Mikkelin kaupunginhallitukselta ja Mikkelin ympäristönsuojeluviranomaiselta lausuntoa hakemuksen johdosta. Lausunnoissa pyydetään ottamaan kantaa erityisesti hankkeen kaavanmukaisuuteen ja alueen soveltumiseen laivojen pysyväisluontoiseen säilyttämiseen.

Päätösehdotus

Esittelijä

Hanna Pasonen, ympäristöpäällikkö, Hanna.Pasonen@mikkeli.fi

Ympäristönsuojeluviranomaisen näkemyksen mukaan kyseessä ei, hakemuksessa esitetystä poiketen, ole vesilain 1L 5 §:n tarkoittama rakennelma, jonka voi sijoittaa toisen vesialueelle ilman VL 3 L 2 tai 3 §:n tarkoittamaa lupaa. Ympäristönsuojeluviranomaisen tiedossa ei kuitenkaan ole sellaisia hankkeesta johtuvia paikallisia vesilaissa tarkoitettuja yleiseen etuun liittyviä haittoja tai edunmenetyksiä, jotka olisivat esteenä luvan myöntämiselle. Alueella voi, ennalta arvioiden, säilyttää pysyvästi aluksia ilman, että se vaarantaa yleistä terveydentilaa, aiheuttaa huomattavia vahingollisia muutoksia ympäristön luonnonsuhteissa tai vesiluonnossa ja sen toiminnassa. Tässä lausunnossa ei oteta kantaa hankkeen suhteeseen alueiden käytön suunnitelmiin (asemakaava, yleiskaava, maakuntakaava).  

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Heikki Tanskanen, ympäristösuunnittelija, heikki.tanskanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Lausunnon kohteena oleva asia liittyy Saimaan Pökkäänlahdelle Mikkelin Ristiinassa rakennetun suurikokoisen laiturin pysyttämistä koskevaan vesitalouslupahakemukseen (ISAVI/3778/2018), jonka aluehallintovirasto hylkäsi 8.11.2019 antamallaan päätöksellä nro 76/2019. Päätöksestä on valittanut Kiinteistö Oy Katajamäentie  32-34. Ympäristölautakunta on antanut asiassa  aiemmin lausunnon  21.8.2019 § 54.

Päätösehdotus

Esittelijä

Minna Leppänen, terveysvalvonnan johtaja, minna.leppanen@mikkeli.fi

Mikkelin seudun ympäristölautakunta päättää uudistaa asiassa aiemmin antamansa lausunnon:

Ympäristönsuojeluviranomaisen näkemyksen mukaan kyseessä ei, alkuperäisessä hakemuksessa esitetystä poiketen, ole vesilain 1L 5 §:n tarkoittama rakennelma, jonka voi sijoittaa toisen vesialueelle ilman VL 3 L 2 tai 3 §:n tarkoittamaa lupaa. Ympäristönsuojeluviranomaisen tiedossa ei kuitenkaan ole sellaisia hankkeesta johtuvia paikallisia vesilaissa tarkoitettuja yleiseen etuun liittyviä haittoja tai edunmenetyksiä, jotka olisivat esteenä luvan myöntämiselle. Alueella voi, ennalta arvioiden, säilyttää pysyvästi aluksia ilman, että se vaarantaa yleistä terveydentilaa, aiheuttaa huomattavia vahingollisia muutoksia ympäristön luonnonsuhteissa tai vesiluonnossa ja sen toiminnassa. Tässä lausunnossa ei oteta kantaa hankkeen suhteeseen alueiden käytön suunnitelmiin (asemakaava, yleiskaava, maakuntakaava).  

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Ilkka Tarkkanen, kaupunginarkkitehti, ilkka.tarkkanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Vaasan hallinto-oikeus pyytää lausuntoa koskien alusten kiinnityslaiturin pystyttämistä Pökkäänlahden edustalla Saimaan Yövedellä Mikkelin Ristiinassa.

Valituksen alainen päätös on Itä-Suomen Aluehallintoviraston päätös 8.11.2019 nro 76/2019 ja valittaja Kiinteistö Oy Katajamäentie 32-34.

Kiinteistö Oy Katajamäentie 32-34 on hakenut vuonna 2019 Itä-Suomen Aluehallintovirastolta vesilain mukaista lupaa rakennetun laiturin pysyttämiselle kiinteistön Einola 491-549-2-30 edustalla Ristiinassa. Laituri on tarkoitettu Kiinteistö Oy Katajamäentie 32 - 34 omistajien yksityiskäytössä olevien alusten säilyttämiseen. Pylväsrakenteinen laituri on rakennettu vuosien 2017 ja 2018 aikana.

Itä-Suomen Aluehallintovirasto on 4.11.2019 hylännyt hakemuksen. Kiinteistö Oy Katajamäentie 32-34 on valittanut päätöksestä Vaasan hallinto-oikeuteen, joka on pyytänyt Mikkelin kaupungin vastinetta.

Kiinteistö Oy Katajamäentie 32-34 pyytää valituksessaan, että Itä-Suomen Aluehallintoviraston päätös on kumottava, ja hakijalle on myönnettävä hakemuksen mukainen oikeus alusten kiinnityslaiturin pystyttämiseen.

Alueella on voimassa Ristiinan Kirkonkylän-Pellosniemen osayleiskaava vuodelta 1995. Kaavassa Pökkäänlahden yli on merkitty kokoojakatuyhteys, joka on linjattu siten, että kiinteistö Einola 491-549-2-30 sijoittuu sen vaikutusalueelle. Yhteyttä ei ole toteutettu.

Mikkelin tai Ristiinan yleiskaavoissa ei ole erikseen merkitty yksityisten omistamia laitureita. Poikkeuksen muodostaa sellaiset yleishyödylliset toiminnot, jotka voivat olla yksityisen omistamia ja toteuttamia, ja joilla voidaan katsoa olevan oleellista yhteiskunnallista merkitystä ja jotka palvelevat elinkeinoelämää, esimerkkinä UPM omistama Ristiinan syväsatama. Kiinteistö Einola 491-549-2-30 kohdalla oleva laituri ei ole luonteeltaan sellainen, että se vaatisi oman kaavamerkintänsä

Seudun liikenteellisiä tarpeita on selvitetty Mikkelin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelmassa, ja keskeisiä toimintaympäristön muutoksia ovat mm. väestön väheneminen, sen keskittyminen ja asukastiheyden lasku. Seudun kehittymisen kannalta on tärkeää, että liikennejärjestelmän kehittämistarpeet pystytään priorisoimaan ja osoittamaan rajalliset resurssit seudun kannalta keskeisten kilpailukykytekijöiden, niin arjen hyvinvoinnin kuin elinkeinoelämän kilpailukyvyn parantamiseen. Liikennejärjestelmäsuunnitelmassa ei ole nähty tarvetta Pökkäänlahden ylittävälle kokoojakatuyhteydelle.

Ristiinan kunta aloitti uuden Ristiinan kirkonkylänseudun yleiskaavan laatimisen vuonna 2012. Ristiina liittyi Mikkeliin vuonna 2013, ja kaava on ollut ehdotuksena nähtävillä vuonna 2016.

Ristiinan kirkonkylänseudun yleiskaava on jaettu kahteen osaan; Ristiinan kirkonkylän ja Ristiinan kyläalueiden yleiskaavaan. Kirkonkylän alue on laadittu hyvin yleispiirteisenä ns. strategisena yleiskaavana jonka pohjalta ei ole mahdollista hakea rakennuslupaa. Kyläalueiden yleiskaava on luonteeltaan tarkempi ja sen avulla on mahdollista hakea rakennuslupaa.  Näiden kahden kaavaosan rajalinja kulkee Pökkäänlahden keskellä.

Kiinteistö Einola 491-549-2-30 sijoittuu kyläalueiden yleiskaavaan ja on osoitettu maa- ja metsätalousalueeksi M-1 merkinnällä, Pökkäänlahden ylittävästä kokoojakatuvarauksesta on luovuttu.  Vireillä oleva kaava on tarkoitus viedä hyväksymiskäsittelyyn syksyllä 2020.

Vireillä olevan kaavan kulttuuriympäristöselvityksestä on todettu, että Saimaa on muodostanut tärkeän vesireitin Mikkelin ja Lappeenrannan kaupunkien välille, jota valtiovallan toimesta on aktiivisesti kehitetty 1800 luvun puolivälin jälkeen. Ristiinassa on toiminut useita laivatelakoita ja laivaliikenne on ollut vilkasta. Alueella on säilynyt jonkin verran laivalaitureita tältä ajalta ja voidaan todeta, että höyrylaivat, lotjat yms. laivaliikenteeseen liittyvät alukset ja rakennelmat ovat historiallisesti kuuluneet Ristiinan yleiskuvaan.

Lainvoimaisessa osayleiskaavassa laituri on rakennettu kohtaan, joka haittaa kaavan toteuttamista. Laiturin rakentamiselle ei ole haettu lupaa, ja siten siihen ei ole voitu ottaa kantaa. Ottaen huomioon kaavatilanteen vireillä olevan yleiskaavan ohjaavan vaikutuksen voidaan katsoa olevan suurempi kuin vanhentuneen, lainvoimaisen kaavan. Mikkelin kaupunki katsoo, että laiturilla ei ole sellaista merkitystä, joka haittaa kaavoitusta. Se ilmentää ja tuo aktiivisesti esille Ristiinan historiallisia arvoja laivaliikenteen ja siihen liittyvien toimintojen näkökohdista.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää antaa edellä olevan mukaisen lausunnon Vaasan hallinto-oikeudelle.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Ilkka Tarkkanen, kaupunginarkkitehti, ilkka.tarkkanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Korkein hallinto-oikeus pyytää Mikkelin kaupungilta vastinetta koskien Vaasan hallinto-oikeuden päätöstä Nro 21/0095/3, Dnro 01490/19/5201 koskien alusten kiinnityslaiturin pysyttämistä Pökkäänlahden edustalla Saimaan Yövedellä Mikkelissä.

Vastine on liitteenä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää antaa oheisen vastineen Korkeimmalle hallinto-oikeudelle.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Korkein hallinto-oikeus.

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.