Kaupunginhallitus, kokous 1.11.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 455 Valtuustoaloite mikkeliläisen kehitysvammaisten Hyppy!-teatteritapahtuman kehittämiseksi valtakunnalliseksi Erityisryhmien Hyppy! -näyttämöpäiviksi

MliDno-2021-2501

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Valtuutettu Satu Taavitsainen ym. esittivät 7.6.2021 valtuustoaloitteenaan otsikkoasiasta seuraavaa:

"Kulttuuri on kaikkea sitä, mikä tekee elämästä siedettävämpää. 

Me allekirjoittaneet valtuutetut pidämme erittäin tärkeänä, että vammaisilla henkilöillä on oikeus tehdä taidetta ja meillä kaikilla on oikeus saada nähdä sitä. Valitettavan usein kehitysvammaiset henkilöt nähdään vain yhden ominaisuuden läpi: vammaisina. He ovat kuitenkin yksilöitä ja omaavat yksilöllisiä taitoja. Meillä kaikilla ihmisillä on intohimoja, joita haluamme toteuttaa. 

Teatterilla on huomattava positiivinen merkitys hyvinvoinnin ja osallisuuden vahvistamiseksi ja yksinäisyyden ehkäisemiseksi. Teatteritaiteen keinoin ja sen kautta ihminen on vuorovaikutuksessa toisiin ihmisiin, jäsentää maailmaa ja havainnoi omaa suhdettaan ympäristöönsä. Siksi luovan ilmaisun tulee kuulua jokaisen ihmisen perusoikeuksiin.

Jotta ihmisellä oleva vamma, liikuntarajoite tai toimintaeste, ei sulkisi häntä taiteen ja kulttuurin tekemisen ja kokemisen ulkopuolelle, on Mikkelin kaupungin aktiivisesti vahvistettava erityisryhmiin kuuluvien ihmisten mahdollisuuksia tuottaa taidetta ja osallistua taide- ja kulttuuritapahtumiin.

Mikkelissä on usean vuoden ajan toiminut kehitysvammaisten ja muiden erityislasten ja nuorten näyttämöpäiviksi jo muodostunut, suuren positiivisen palautteen saanut Hyppy! -tapahtuma. Toiminnan kehittämisestä on vastannut Mikkelin Teatteri yhdessä Vaalijalan kuntayhtymän kanssa. Harjoitukset ja esiintymiset ovat olleet Mikkelin teatterin tiloissa. On hienoa, että Mikkelin Teatteri ja erityisesti sen entinen johtaja Katriina Honkanen on ollut aloitteellinen tapahtuman synnyttämisessä ja kehittymisessä. Hyppy -tapahtuman ansiosta kehitysvammaisilla on mahdollisuus olla katseen kohteena positiivisesti — ja meille muille avautuu mahdollisuus nähdä heidät esiintyjinä ja persoonallisuuksina. Hyppy -tapahtumassa on ollut erityisryhmien harrastajateatteriryhmiä esiintymässä eri kaupungeista. Mikkelin lisäksi muun muassa Kuopiossa ja Tampereella on erityisryhmien teatteritoimintaa.

Tällä valtuustoaloitteella halutaan edesauttaa sitä, että Mikkeli kaupunki auttaa levittämään teatteritaiteen ilosanomaa sen kaikissa muodoissa ja että Mikkelissä asenne olisi, että esittävä taide kuuluu kaikille — niin sen esittäjille kuin katsojille, puutteista ja ominaisuuksista huolimatta. Mikkeli voi saada valtakunnallista näkyvyyttä jatkamalla aktiivisesti kehitysvammaisten musiikki-, tanssi- ja teatteriesitysten kehittymistä. 

Edellä olevan perusteella me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Mikkelin kaupunki kehittää kehitysvammaisten Hyppy!-teatteritapahtumasta valtakunnallisen jokavuotisen Erityisryhmien Hyppy! -näyttämöpäivät -tapahtuman Mikkeliin.

Mikkelissä 7.6.2021

Satu Taavitsainen, SDP

Tapani Korhonen, Marita Hokkanen, Raine Lehkonen,
Jenni Tissari, Jatta Juhola, Paavo Barck, 
Hannu Tullinen, Soile Kuitunen, Ulla Leskinen"

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueen valmisteltavaksi.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään lokakuussa 2021.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Susanna Latvala, kulttuuripäällikkö, Susanna.Latvala@sivistys.mikkeli.fi

Kuvaus

Hyppy! -tapahtuman taustalla toimii Hyppy! ry. Yhdistys perustettiin vuonna 2019 ja sen kotipaikaksi on määritelty Mikkeli (lähde: yritys- ja yhteisötietojärjestelmä). Yhdistys on oikeutettu hakemaan yleisten kulttuuripalveluiden avustuksia kuten muutkin yhdistykset, jotka täyttävät avustusohjeissa mainitut kriteerit.

Mikkelin kaupunki ei ole aloitteessa kerrottua tapahtumaa järjestänyt eikä voi myöskään ”kaapata” tapahtumaa Hyppy! ry:ltä. On perusteltua, että tapahtuman taustalla toimii yhdistys, jolla on laajemmat mahdollisuudet hakea avustuksia ja apurahoja kuin kaupungeilla. Näin ollen myös tapahtuman mahdollinen kehitystyö lähtee taustalla toimivasta yhdistyksestä käsin. Hyppy! on laajentunut kuluvana vuonna Etelä-Saimaan alueelle, joten kehitysaskelia yhdistyksen puolella on jo maantieteellisen laajentumisen osalta otettu. Kehittyminen Erityisryhmien Hyppy! -näyttämöpäivien suuntaan on yhdistyksen päätettävissä – ei kaupungin.

Yhteistyötä tapahtuman osalta tullaan kaupungin puolelta tekemään ja yhdistyksen uusi tuottaja on jo käynyt yleisten kulttuuripalveluiden kanssa ensimmäisen yhteisen keskustelun. Vuoropuhelun sovittiin jatkuvan ja yhteistyön muoto täsmentyy tapahtuman järjestelyjen edetessä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta antaa tehtyyn valtuustoaloitteeseen yllä olevan vastauksen kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana Tanja Hartonen esitti, että vastauksen toisen kappaleen virke poistetaan tai sitä muokataan. Koska kukaan ei kannattanut esitystä, se raukesi.

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän esitys on tullut hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan päätökseksi.

Valmistelija

  • Susanna Latvala, kulttuuripäällikkö, Susanna.Latvala@sivistys.mikkeli.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan vastauksen valtuutettu Satu Taavitsaisen ym. valtuustoaloitteeseen ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.