Kaupunginhallitus, kokous 14.6.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 248 Susiniemen ranta-asemakaavan muutos

MliDno-2020-724

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Minna Frosti, maanmittausinsinööri, minna.frosti@mikkeli.fi

Kuvaus

Maankäyttö ja kaupunkirakenne -yksikkö lähettää otsikossa mainitun 10. päivänä maaliskuuta 2021 päivätyn ranta-asemakaavan muutosehdotuksen kaupunkiympäristölautakunnan käsiteltäväksi.

Kaavamuutoksen on laatinut Karttaako Oy maaomistajan aloitteesta.

Susiniemen ranta-asemakaava hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 10.12.2001. Kaavamuutosalue sijaitsee Otavan taajaman pohjoispuolella, Puulan Heposelän itäosassa, noin 18 km Mikkelin keskustasta länteen. Kaavoitettava alue muodostuu Mikkelin kaupungin omistamasta Susiniemen tilasta 491-430-5-13 myydystä 5000 m2 määräalasta ja sen lähiympäristöstä.

Kaavamuutos on tullut vireille 1.4.2020 päivätyllä kirjeellä, jonka liitteenä on ollut osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) sekä kaavaluonnos olivat nähtävillä 1.4.2020 - 4.5.2020.

Määräaikaan mennessä OAS:sta saatiin 2 lausuntoa ja yksi huomautus.

Etelä-Savon maakuntaliitolla ei ole huomautettavaa osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta. Lausunnossa 24.4.2020 on esitetty mm., että kaavamuutosalue on maakunnallisesti ja seudullisesti merkittävää virkistysaluetta (V 8.65 Susiniemi) sekä valtakunnallisesti arvokasta kallioaluetta (ge1 8.507 Heposelän rantakalliot). Asema- ja yleiskaavaa tuoreempi maakuntakaava tulee huomioida kaavamuutosta laadittaessa, vaikka alueella on voimassa Otavan yleiskaava. Mikäli Susiniemeä ei aiota tulevaisuudessa käyttää leirikeskustoimintaan tai virkistysmatkailuun, tulee maankäytön periaatteet ratkaista ensin yleiskaavatasolla. Vastineena Etelä-Savon maakuntaliiton lausuntoon todetaan, että leirikeskus- ja virkistystoiminta Susiniemessä jatkuu. Muutostarpeita mm. mitoituksen osalta on tuotu esiin kaavamuutoksessa. 

Etelä-Savon elinkeino, liikenne ja ympäristökeskuksen lausunnossa 20.4.2020 todetaan, että kaavamuutoksen tulevan maankäytön suhdetta tulee arvioida myös suhteessa maakuntakaavan varauksiin. ELY-keskuksen mukaan on todennäköistä, ettei kaavamuutoksen mukainen alueen käyttötarkoituksen muutos aiheuta merkittäviä ympäristö- tai muita haittoja. Vastineena edelliseen todetaan, että maankäytön muutosta arvioidaan myös maakuntakaavan varausten näkökulmasta eivätkä tavoitteet yksittäisen muutoksen johdosta vaarannu.

Yksityisen maanomistajan huomautuksessa 29.4.2020 huomauttaja kritisoi kaavaratkaisua varsinkin siitä näkökulmasta, että kaavamuutos laaditaan pistemäisenä ratkaisuna leirimajakiinteistön myynnin jälkeen, eikä asiaa ole tuotu riittävällä tavalla esiin tarjouspyyntövaiheessa.

Vuorovaikutuksen alaisena huomauttaja haluaa tuoda esille seuraavat seikat:

  1. Aluetta tulee tarkistella isompana kokonaisuutena tai kaupungilta tulee saada sitoumus siitä, että kaikki maanomistajia kohdellaan tasavertaisesti jatkossa heidän halutessaan kaavoitusta omille mailleen. Vastine: Kaupungin ajatus on se, että alue tulee kokonaisuutena (yleiskaava) tutkittavaksi kaupungin myöhemmin päättämässä vaiheessa.
  2. Kaava-alueella oleva virkistyskäyttö tulee selvittää kirjeessänne kuvattua tarkemmin. Vastine: kaava‐alueen virkistyskäyttöä arvioidaan tarkemmin kaavaselostuksessa
  3. Kaava-alueella olevalle laavulle tulee järjestää esteetön kulku tarvittavine pysäköintitiloineen opastusta unohtamatta. Vastine: kaavaehdotuksessa esitetään kaksi vaihtoehtoista ohjeellista kulkuyhteyttä laavulle. Kaupungin liikuntatoimi asentaa kyltit parkkialueen alkuperäisen kaavan mukaiselle alueelle, joka on pysäköintitarkoitukseen osoitettu. Liikuntatoimi myös toteuttaa ja merkitsee kulkuyhteyden tai vaihtoehtoisia kulkuyhteyksiä laavulle viimeistään, kun kaava on saanut lainvoiman.
  4. Mahdolliselle rakennuspaikalle tulee kaavatyössä määrätä velvoitteet liittyä kunnalliseen vesi- ja viemäriverkostoon sekä muille vastaaville hankkeille mahdollistaa sama eli vesilaitoksen toiminta‐aluetta tulee laajentaa. Vastine: Vesilaitoksen toiminta‐alueen laajentamisen harkinta ja siten velvoite liittyä kunnallistekniseen verkostoon tulee arvioitavaksi tulevaisuudessa laajemman yleiskaavatyön yhteydessä.
     

Lopuksi huomauttaja haluaa muistuttaa siitä, että jatkossa mahdollisissa virallisissa kuulemisissa jokaiselle kiinteistönomistajalle tulee lähettää oma, erillinen kuulemiskirje. Nyt osa vuorovaikutteisista henkilöistä ei ole saanut ao. kirjettä. Näin mahdollisuus lausua saattaa olla etukäteen rajattu – jopa tarkoituksenmukaisesti? Vastine: Lähikiinteistöjen omistajia on tiedotettu kirjeitse kaavamuutoksesta, vaikka lain mukaan kirjeitse tiedottaminen ei ole välttämätöntä kuin kaavaehdotusvaiheessa ja niille, jotka ovat ulkopaikkakuntalaisia. Mikäli kiinteistöllä on useita omistajia, lain mukaan kirje pääsääntöisesti postitetaan vain yhdelle omistajista, jolla on tiedotusvelvollisuus muille omistajille. Kaupunki on kuitenkin postittanut kirjeen tässä tapauksessa niin Mikkelissä asuville kuin myös niille kiinteistön yhteisomistajille, jotka asuvat eri osoitteissa. Aineisto on myös ollut julkisesti nähtävillä. Tiedottaminen on siten hoidettu maankäyttö‐ ja rakennuslain määrittelemällä tavalla ja sen määrittämää minimivaatimustasoa huomattavasti kattavammin. Asiasta tiedotetaan myös kaavaehdotusvaiheessa uudestaan.

Asemakaavaehdotus on korjattu kaavaluonnoksesta saadun palautteen perusteella.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkiympäristölautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy alustavasti Susiniemen ranta-asemakaavamuutoksen osaan Susiniemen tilasta 491-430-5-13, asettaa sen julkisesti nähtäville ja pyytää siitä lausunnot rakennusvalvonnalta, Mikkelin seudun ympäristöpalveluilta, Etelä-Savon pelastuslaitokselta ja Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastettiin kokouksessa.

Valmistelija

Minna Frosti, maanmittausinsinööri, minna.frosti@mikkeli.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy alustavasti Susiniemen ranta-asemakaavamuutoksen osaan Susiniemen tilasta 491-430-5-13, asettaa sen julkisesti nähtäville ja pyytää siitä lausunnot rakennusvalvonnalta, Mikkelin seudun ympäristöpalveluilta, Etelä-Savon pelastuslaitokselta ja Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Minna Frosti, maanmittausinsinööri, minna.frosti@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaavamuutosehdotus oli nähtävillä 21.4-21.5.2021. Lausunnot saatiin Etelä-Savon ELY:ltä ja Väylävirastolta. Heillä ei ollut huomauttamista. Muistutuksia ei jätetty.

Kaavaan ei tehty muutoksia.

Hallintosäännön 27 § mukaan kaupunginhallitus hyväksyy asemakaavat ja asemakaavamuutokset, jotka eivät ole vaikutuksiltaan merkittäviä ja joiden osalta päätösvaltaa ei ole siirretty kaupunkiympäristölautakunnalle. Kaupunkisuunnittelu on katsonut, että kyseinen ranta-asemakaavan muutos ei ole vaikutuksiltaan merkittävä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Susiniemen ranta-asemakaavan muutoksen.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Etelä-Savon Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Maankäyttö ja kaupunkirakenne/Frosti Minna, Avelin Kirsi

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Sen lisäksi, mitä kuntalain (410/2015) 137 §:ssä säädetään valitusoikeudesta, on kaavan hyväksymistä koskevaan päätökseen valitusoikeus maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 191 §:n nojalla myös:

  • alueellisella ympäristökeskuksella ja muulla viranomaisella sen toimialaan kuuluvissa asioissa,
  • maakunnan liitolla ja kunnalla, joiden alueella kaavassa osoitetulla maankäytöllä on vaikutuksia, sekä
  • rekisteröidyllä paikallisella tai alueellisella yhteisöllä toimialaansa kuuluvissa asioissa toimialueellaan.


Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Kunnan jäsenen, kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan, asianosaisten ja muiden tahojen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet
Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.


Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio
Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64
Sähköpostiosoite: ita-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero: 029 56 42501
Puhelinnumero: 029 56 42500
Hallinto-oikeuden asiakaspalvelu on avoinna arkisin 8.00–16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa
https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimuksen perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.


Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksen tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.


Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Oikeudenkäyntimaksu
Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu, mikä on määrätty mainitun lain 2 §:ssä. Saman lain 5 §:ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.