Kaupunginhallitus, kokous 14.6.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 260 Valtuustoaloite maksuttoman joukkoliikenteen laajentamiseksi 2. asteen opiskelijoille

MliDno-2021-889

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Valtuutettu Satu Taavitsainen ym. esittivät 15.2.2021 valtuustoaloitteenaan otsikkoasiasta seuraavaa:

"Laajennettu oppivelvollisuus astuu voimaan vuonna 2021. Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran niihin oppivelvollisiin, jotka tänä keväänä ovat perusopetuksen 9. luokalla. 

Oikeus maksuttomaan toisen asteen koulutukseen kestää sen kalenterivuoden loppuun, jolloin opiskelija täyttää 20 vuotta. Kun opiskelija siirtyy perusopetuksesta toiselle asteelle, hänellä on lähtökohtaisesti 4,5 vuotta oikeutta maksuttomaan koulutukseen, jolloin hän suorittaa ylioppilastutkinnon tai ammatillisen tutkinnon.   

Opiskelijalle maksutonta nykyisinkin on ollut opetus ja päivittäinen ruokailu. Jatkossa myös opetuksessa tarvittavat oppikirjat ja muut materiaalit, kuten opetuksessa tarvittavat työvälineet, -asut ja -aineet sekä ylioppilastutkinnon kokeet ja vähintään seitsemän kilometrin pituiset koulumatkat sekä joissakin tapauksissa myös asumiskustannukset. 

Mikkelissä on voimassa maksuton joukkoliikenne alle 17-vuotiaille peruskoululaisille. Joukkoliikenteen käyttäminen on ympäristöystävällistä ja vähentää liikenteen päästöjä. Maksuton joukkoliikenne nuorille edistää Mikkelin vetovoimaa nuorten silmissä ja on veto- ja pitovoimatekijä nuorten houkuttelussa opiskelijaksi Mikkeliin. Lisäksi se parantaa lapsiperheiden ja opiskelijoiden ostovoimaa. 

Mikkeliläisistä peruskoululaisista 62 prosenttia kertoi maksuttoman joukkoliikenteen tukevan harrastamista ja 92 prosenttia vastasi, että se ei ole vähentänyt heidän liikkumistaan. Oppilaista 72 prosenttia sanoi, että pääsee maksuttoman joukkoliikenteen ansiosta tapaamaan useammin kavereitaan. Kouluun pääseminen ei ole enää riippuvainen siitä, onko lapsi yötä äidin tai isän tai mummon luona. Kulkeminen ei ole sidottu vain kodin ja koulun väliseen matkaan kuten aiemmin. Yhteishuoltajuusperheet kokivat vaikeana tilanteen aiemmin, kun vain toisen vanhemman luota oli oikeus mennä bussilla kouluun. Nyt tilanne on tasa-arvoinen. 

Maksuttomalla joukkoliikenteellä on suora yhteys myös yrityksiin, sillä se saa aikaan sen, että nuoret tulevat kaupungille ja käyvät kahvilla ja käyttävät muita keskustan palveluja. 

Maksuton joukkoliikenne on ollut upea uudistus kaupungissamme.  

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että maksuton joukkoliikenne laajennetaan koskemaan myös Mikkelissä kirjoilla olevia alle 21-vuotiaita 2. asteen opiskelijoita.  

Mikkelissä 15.2.2021 

Satu Taavitsainen (SDP) 

Raine Lehkonen"

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen asumisen ja toimintaympäristön palvelualueen valmisteltavaksi.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään kesäkuussa 2021.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Liisa Heikkinen, joukkoliikenneinsinööri, Liisa.Heikkinen@mikkeli.fi
Linda Asikainen, palvelujohtaja, linda.asikainen@mikkeli.fi
Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Kuvaus

Valtuustoaloitteessa ehdotetaan laajennettavan maksuton joukkoliikenne Mikkelissä kirjoilla oleville alle 21-vuotiaille 2. asteen opiskelijoille. Mikkelin kaupunki maksaisi opiskelijan joukkoliikennelipun tilanteissa, joissa opiskelija ei ole oikeutettu maksuttomaan joukkoliikenteeseen oppivelvollisuuden kautta. Maksuttomuus toteutetaisiin kahdella erilaisella lipputuotteella, toisen asteen opiskelija ja toisen asteen KelaOpiskelija. 

Kaupungin joukkoliikenteessä on voimassa tällä hetkellä Waltti-lippu- ja maksujärjestelmä. Joukkoliikenteen asiakasryhmät ovat lapsi (7 v – 16 v), nuoriso (17 v  - 19 v), aikuinen (20 v - 64 v), opiskelija sekä seniori. Kaupungin virastotalon asiointipiste toimii koko Mikkelin seudun Waltti-lipunmyyntipisteenä.
Tällä hetkellä opiskelijat asioivat ostotodistusten kanssa lukukauden alussa asiointipisteessä tai Matkahuollon lipunmyynnissä. KelaOpiskelijalipun perustuote on Kausilippu 30 pv.

Uuden oppivelvollisuuslain mukaan 2. asteen opiskelijan koulumatka on maksuton, kun yhdensuuntaisen koulumatkan pituus on vähintään seitsemän (7) kilometriä. Maksuttomuus toteutetaan uuden koulumatkatukilain mukaan. Opiskelija hakee lukuvuosittain maksutonta joukkoliikennettä oppilaitoksen kautta (hakemus ja ostotodistus) TVV lippu- ja maksujärjestelmän ja Kelan ohjeistamalla tavalla, jotta kaupungin joukkoliikenne saa Kela-koulumatkatukeen oikeutetuista opiskelijoista korvauksen koulumatkatukilain perusteella. 

Aloitteen mukaisen 2. asteen opiskelijoille maksuttoman joukkoliikenteen tulee perustua samoihin kriteereihin kuin Kelan koulumatkatukimalli on päätoimiselta opiskelijalta. Maksuttomaan joukkoliikenteeseen oikeutettu opiskelija tulee rajata lisäksi siten, että opiskelija on kirjoilla Mikkelin kaupungissa, ja opiskelija opiskelee julkisen tuen piiriin kuuluvassa Mikkelin kaupungin alueen oppilaitoksessa. Seurannassa olisivat ikäraja alle 21 -vuotias sekä opintojen keskeytys, jolloin maksuttomuus päättyisi. Aloitteen mukaisesti Mikkelin kaupunki maksaisi opiskelijan joukkoliikennelipun tilanteissa, joissa opiskelija ei ole oikeutettu ilmaiseen joukkoliikenteeseen oppivelvollisuuden kautta. Kaupunki maksaisi lipun silloin, kun koulumatka on alle seitsemän (7) kilometriä ja silloin, kun tietyissä tapauksissa walttimatka on alle ja osin yli 10 kilometriä.

Kaupungin joukkoliikenteen lipputulon muutos riippuu siitä, kuinka uusia koulumatkatukilain mukaisia lipputuotteita otetaan käyttöön. KelaOpiskelijan perustuote on Kausilippu 30 päivää tai ½-kuun lippu. Waltti-lippu- ja maksujärjestelmässä ei vielä tällä hetkellä ole ½-kuun lipputuotetta. Valtakunnallisesti odotetaan vielä Kelan hyväksyntää käytännöistä opiskelijoiden saada käyttöönsä matkustusoikeus koko TVV alueelle, ja lasketaanko tällöin opiskelijatuotteen asiakashinta alueen keskimääräisenä hintana.

2. asteen koulumatkatukiuudistus lisää joukkoliikenteen matkustajamäärää, joten arvio KelaOpiskelija-tuotteen lipputuloksi on noin 80.000,00 €/v (sis. alv 10 %). Vastaavasti kaupungin maksuosuuden lisäys maksuttoman joukkoliikenteen järjestelyissä aiheuttaa kaupungille lipputulomenetystä arviolta noin 70.000,00 €/v (sis. alv 10%) ja lisää joukkoliikenteen rahoitustarvetta. Lippu- ja maksujärjestelmän ylläpito lipputuotteiden, lipputulojen, eri sopimusliikenteiden hallinnoinnin sekä asiakaspalvelun osalta vaativat resursseja. Mikkelin kaupungin joukkoliikenteen eri sopimusliikenteiden hallinnointi, Waltti-lippu- ja maksujärjestelmän ylläpito sekä kaupungin joukkoliikenteen kustannusten hallinta eivät puolla aloitteen mukaista maksutonta joukkoliikennettä 2. asteen opiskelijoille niiltä osin kuin opiskelija ei ole oikeutettu ilmaiseen joukkoliikenteeseen oppivelvollisuuden kautta. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkiympäristölautakunta antaa kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle edellä olevan vastauksen tehtyyn valtuustoaloitteeseen.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana Hannu Tullinen esitti,​ että annettavaan lausuntoon lisätään, että kaupunkiympäristölautakunta esittää, että asiassa edetään valtuustoaloitteen mukaisesti.  

Kerttu Hakala kannatti Hannu Tullisen esitystä.

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu esitys ja esitti asian ratkaistavaksi äänestyksellä siten, että ne, jotka kannattavat esittelijän esitystä äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat Hannu Tullisen esitystä äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 5 jaa ääntä (Vesa Himanen, Marja Kauppi, Tarja Gråsten-Tarkiainen, Keijo Siitari, Paavo Puhakka) ja 8 ei ääntä (Hannu Tullinen, Kerttu Hakala, Pekka Heikkilä, Marita Hokkanen, Markku Himanen, Jaana Strandman, Jaana Vartiainen, Anni Panula-Ontto-Suuronen).

Puheenjohtaja totesi, että Hannu Tullisen esitys on tullut kaupunkiympäristölautakunnan päätökseksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi kaupunkiympäristölautakunnan vastauksen valtuutettu Satu Taavitsaisen ym. tehtyyn valtuustoaloitteeseen ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana esittelijä täydensi esitystään siten, että maksuttoman joukkoliikenteen mahdollinen laajentaminen ratkaistaan talousarvion 2022 yhteydessä. 

Hyväksyttiin.

 


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.