Lupa- ja valvontajaosto, kokous 17.12.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 36 Muut asiat

Päätös

Tekninen johtaja Jouni Riihelä ja hallintopäällikkö Juha Ruuth kertoivat rakennusvalvonnan henkilöstötilanteesta ja siitä, millä tavalla henkilövajetta on korvattu. Rakennustarkastajien ja LVi-tarkastajan virkoihin oli hakijoita runsaasti, parhaaseen peräti 12. Viimeisetkin valintapäätökset tehdään kuluvalla viikolla ja uusia viranhaltijoita ollaan saamassa tammi-helmikuun aikana. Joukossa on myös kaivattua vaativien rakennushankeiden osaamista, jota nyt väliaikana hankitaan ostopalveluna ulkoisilta konsulteilta. Toimintasääntöä on muutettu määräajaksi niin, että kaikilla rakennustarkastajila on toimivalta myöntää rakennuslupien yhteydessä vähäisiä poikkeamisia määräyksistä ja samoin oikeus päättää myös yli 500 neliön rakennushankkeiden luvista. Normaalisti nämä oikeudet ovat vain johtavalla rakennustarkastajalla. Lupien osalta on ollut pakko tehdä priorisointia niin, että tärkeät ja kiireelliset asiat käsitellään nopeammin ja muut joutuvat odottamaan vähän pidempään eli poiketaan normaalista saapumisjärjestyksessä tapahtuvasta käsittelystä.

Lopuksi Jouni Riihelä kiitti jaostoa kuluneesta vuodesta ja Keijo Siitari kiitti jaoston muita jäseniä ja viranhaltijoita.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.