Kuvaus
Kuvaus
Järvi-Suomen Energia Oy (JSE Oy) on jättänyt rakentamislain 131 §:n mukaisen hakemuksen yhdyskuntateknisen laitteen ja johdon sijoittamiseen Mikkelin kaupungissa Himalansaaren alueella. Sähkömarkkinalaki (9.8.2013/588) edellyttää, että verkonhaltijoiden on suunniteltava ja rakennettava, ja ylläpidettävä jakeluverkko toiminnan laatuvaatimusten mukaisesti.
Sijoittamisesta ei ole päästy sopimukseen kiinteistön 491–516–12–63 Lehtola maanomistajan kanssa. Hakemus koskee 20 kV ja 0,4 kV ilmajohdon sekä pienjännite maakaapelin sijoittamista Himalansaaressa.
Hakijan esittämä vaihtoehto (1) on esitetty hakemuksen liitekartassa 2. Uusi 20 kV sekä 0,4 kV ilmalinja samoissa pylväissä on merkitty karttaan sinisellä yhtenäisellä viivalla Himalansaarentien varressa. Kiinteistön 491–516–12–62 Lehtola omaa sekä kiinteistöjen 491–516–8–57 ja 491–516–3–105 tarvetta palvelevaa sähkönjakelua mahdollistava pienjännitemaakaapeli rakennettaisiin Manunkalliontielle. Maanomistajan toiveen mukaan kaapeli sijoitettaisiin tien keskelle, jotta puustovaurioilta vältyttäisiin. Pienjännitemaakaapeli on merkitty karttaan tumman vihreällä katkoviivalla. Jakokaappi sijoittuisi kiinteistölle 491–516–12–62 Lehtola Manunkalliontien eteläiselle puolelle, vanhan talon nurkille. Jakokaapin paikka on katselmuksella sovittu.
Kiinteistölle 491–516-8-12 menevä pienjännitemaakaapeli kulkisi kiinteistön 491-516-12-62 Lehtola alueella pellon reunassa. Tälle maakaapelille paras sijainti on sovittu yhtiön ja maanomistajan yhteisellä maastokatselmuksella. Maastokatselmoinnissa yhdessä mietityt sijainnit vastaavat vaihtoehdon 1 sähköverkon reittejä. Hakija on esittänyt vertailulaskelmat vaihtoehdosta 2. Vaihtoehdossa 20 kV ilmajohto kulkisi kiinteistön 491–516–8–5 Himalan Kansakoulu kautta. Tätä vaihtoehtoa ei ole ko. kiinteistön omistaja hyväksynyt.
Hakijan perustelut
Vaihtoehdon 1 toteutuessa maanomistajan kiinteistöltä purkautuu ilmajohtoa pihapiiristä sekä kiinteistön 491–516–12–62 ja 491–516–3–3 rajalta. Purkautuvat ilmalinjat on merkitty karttaan vaalean vihreällä yhtenäisellä viivalla.
Hakija on pyytänyt Etelä-Savon ELY-keskukselta (nyk. Lupa- ja valvontavirasto) lausunnon. Lausunnon mukaan alueella on maisema-arvoja, jotka koskettavat myös kiinteistöä 491–516–8–5 Himalan Kansakoulu. Himalansaaren kylä kuuluu rakennettuun kulttuuriympäristöön (RKY 2009). Alueella voimassa olevassa Yöveden-Louhiveden alueen rantaosayleiskaava, jossa on mm. entisen koulun 491–516–8–5, rakennukset pihapiireineen merkitty rakennussuojelumerkinnällä. Pihapiireissä hanke tulee toteuttaa minimoiden haitalliset maisemalliset muutokset.
Hakija on tehnyt vertailulaskelman sijoitusvaihtoehdosta maakaapelina (hakemuksen liite 4). Saneeraushetkellä investointi maakaapeiksi maksaisi 36 % enemmän kuin vaihtoehto 1. Maakaapeli ei ole verkkoyhtiön kehittämissuunnitelman mukainen vaihtoehto. Tämä verkko-osuus on päättyvä haaralinja, joten maakaapeli ei ole kehittämissuunnitelman mukaan teknistaloudellisesti sopivin vaihtoehto. 20 kV maakaapelia ei rakenneta päättyvälle haarajohdolle, koska vikatilanteessa korvaavaa syöttösuuntaa ei ole. Vikaantumistilanteessa maakaapelin vian paikannus ja korjaaminen on hitaampaa ja kalliimpaa kuin ilmajohdon.
Kokonaiskustannusten osalta laskettuna 50 vuodelle maakaapeli olisi 18 % kalliimpi. Vaihtoehtojen välinen kustannusvertailu on esitetty liitteessä 4. Vaihtoehdon 1 kokonaiskustannus Energiaviraston yksiköillä laskettuna on 1.124.569,00 €. Vaihtoehto 2 on 1.133.741,00 €. Laskelmien mukaan vaihtoehto 2 on investointikustannuksiltaan 1 % ja kokonaiskustannuksiltaan 0,8 % kalliimpi verrattuna vaihtoehtoon 1.
Jakeluverkonhaltijoiden on lain mukaan tullut laatia Energiavirastolle jakeluverkkoansa koskeva kehittämissuunnitelma, joka sisältää toimenpiteet toiminnan laatuvaatimusten täyttämiseen ja ylläpitämiseen jakeluverkossa. Kehittämissuunnitelman mukaisesti tässä tapauksessa olemme siirtämässä ilmajohtoverkkoja pois metsistä toimitusvarmempaan sijaintiin. Metsässä sijaitsevat ilmajohtoverkot ovat tien varrella sijaitsevia johtoja alttiimpia myrskyjen ja lumikuormien aiheuttamille sähköntoimituksen keskeytyksille. Lisäksi metsissä sijaitsevien johtojen korjaaminen on hitaampaa ja kalliimpaa, kuin teiden varsilla sijaitsevien johtojen. Energiavirasto on hyväksynyt Järvi-Suomen Energia Oy:n voimassa olevan kehittämissuunnitelman ja valvoo sen toimeenpanoa. Järvi-Suomen Energia Oy:n tulee tätä määräyksen mukaisesti laadittua kehittämissuunnitelmaa noudattaa ja toteuttaa asiakkaiden syrjimättömän ja tasapuolisen kohtelun takia. Kehittämissuunnitelmassa koko verkkoalueelle on määritelty kulloiseenkin olosuhteeseen teknistaloudellisin verkostoratkaisu. Hakijan mukaan uusi johto ei ole kohtuullisin kustannuksin toteutettavissa muutoin kuin hakijan Energiavirastolle laatimassa kehittämissuunnitelmassa esittämällä vaihtoehtoehdon 1 mukaisella tavalla. Ilmajohdon siirtäminen tien varteen vähentää alueen sähkönkäyttäjien sähköntoimituksen keskeytyksiä merkittävästi.
Selvitykset
1 Riihisaarimuseon lausunto
Rakennusvalvonta on pyytänyt vastuumuseon lausunnon. Riihisaarimuseon lausunnossa mm. todetaan: Inventoinnin mukaan Himalansaari on omaleimainen esimerkki hyvien sisävesiliikenneyhteyksien varrella sijainneesta saarikylästä. Himalansaaressa eli Veskansan kylässä on säilynyt vanhaa rakennuskantaa, asutusta ja kulttuurimaisemaa. Asutus ja Himalansaaren kylä on keskittynyt pääasiassa saaren itäpäähän metsäisten mäkien väliin raivatulle kapealle ja moniosaiselle peltoaukealle. Pellot ovat yleensä loivia rinnepeltoja. Kylämaisema muodostuu peltojen suuntaisesti kulkevasta kylänraitista ja yksittäisistä kyläteistä, joiden varrella ja tuntumassa ovat kylän maatilat. Kylän julkisia rakennuksia ovat kyläkirkko vuodelta 1915, vanha koulurakennus vuodelta 1893 ja nuorisoseurantalo Koivula vuodelta 1924. Kylän rakennukset ovat ryhmittyneet kylätien varteen. Vanhoja tilakeskuksia ovat Heila, Ala-Kökkö, Anttila, Kieveri, Kurvila ja Tukiala. Laivaranta on kylän pohjoispuolella. Alue on valtakunnallisesti merkittävä ja sillä on kulttuurihistoriallista, historiallista ja maisemallista arvoa. Kiinteistö on osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä (RKY 2009 Himalansaaren kylä). Etelä-Savon maakuntakaavassa (2010/2016) alue on merkitty kulttuuriympäristön ja/tai maiseman vaalimisen kannalta valtakunnallisesti merkittäväksi alueeksi ja kirkko ja koulu maV-kohteiksi ja seurojentalo SR-kohteeksi. Seurojentalo on suojeltu rakennussuojelulailla. Yöveden ja Louhiveden alueen rantaosayleiskaavassa (2003) on osoitettu rakennussuojelukohteina tai -alueina seuraintalo ( 491-516-8-18), Rantaharju ( 491-516-8-9), kirkko ( 491-516-8-12), koulu (491-516-8-5), Kieveri (491-516-4-107) ja Ala-Anttila (491-516-5-113). Lupahakemuksen kiinteistöä Lehtola koskee merkintä M ja osin P.
Kiinteistön Lehtola naapurissa on osayleiskaavassa suojeltu kirkko ja tien toisella puolen osayleiskaavassa suojeltu entinen koulu. Ilmakuvan perusteella koulun puolella on tien varrella puustoa ja Lehtolan puolella peltokaistaleet. Vaihtoehdossa 2 ilmajohto kulkee pidemmän matkan koulun puolella tietä ja Lehtolan rakennuksille ja kirkolle vievä pienjännitemaakaapeli vaihtaa vähän sijaintia. Sähköyhtiö on tehnyt myös vertailulaskelman kustannuserosta ilmajohdon ja maakaapelin välillä.
Voimassa olevassa rantaosayleiskaavassa RKY-aluetta ei ole otettu huomioon kuin yksittäisten rakennuskohteiden osalta eikä rakentamista tai alueen arvojen huomioimista alueella ohjata. Ilmajohdon siirto liitekartassa vaihtoehdossa 1 merkittyyn kohtaan ei siten haitanne kaavoitusta. Maisemallisesti Himalansaaren RKY-alueelle sopisi kuitenkin parhaiten maakaapeli varsinkin peltoaukeilla ja vanhojen pihapiirien läheisyydessä. Aluetta tarkastellaan pääasiassa Himalansaarentieltä, jonka varrelle ilmajohto siirretään. Puhelinlinja on mennyt aikoinaan tien varressa ja ilmajohtoa tulee pihoihin, joten alueella on maisemassa toki ilmajohtoa ollut, mutta puhelinlinja on ilmeisesti ollut purettuna jo jonkin aikaa. Pienjännitemaakaapelin sijaintiin ei ole kommentoitavaa. Alueella on tehty jo puiden kaatoa ilmajohdon tieltä ja ilmeisesti pylväitäkin alettu asentaa. Museolta ei ole pyydetty lausuntoa koko Himalansaaren aluetta koskevasta suunnitelmasta.
Yleisesti ottaen arvokkailla maisema- ja rakennetun ympäristön alueilla maisemapuut, puukujat, kivi- ja muut aidat, peltoalueet sekä arvokkaat rakennuskohteet pihapiireineen tulee ottaa suunnittelussa huomioon ja niihin kajoamista tulee välttää. Jos sähköpylväitä sijoittuu peltoaukeille, voi niiden määrää yrittää sovittaa mahdollisimman harvaan maisemavaikutusten hillitsemiseksi. Puistomuuntamoiden ja jakokaappien sijoitusta avoimille peltoalueille tulee välttää ja sijoittaa ne mieluummin metsän reunaan/yhteyteen. Pihoissa muuntamoiden ja jakokaappien sijainnit tulee luonnollisesti katsoa omistajien kanssa. Jos puistomuuntamoita sijoitetaan vanhoihin pihapiireihin, tulee niiden vuorausta laudoituksella harkita.
Riihisaarimuseo on täydentänyt lausuntoa vaihtoehto 2 sijoituksesta seuraavasti: Päärakennukseen jäisi matkaa ja väliin puustoa ilmakuvatarkastelun perusteella, vaikka vaihtoehto 2:n linjaus toteutuisi, mutta vaihtoehdossa 2 puita kaatuu vaihtoehtoa 1 enemmän mikä muuttaisi lisää tienvarren maisemaa. Vaihtoehto 1 on siinä mielessä parempi.
2 Maanomistajan kuuleminen
Maanomistajia on kuultu 19.12.2025 lähetetyllä kirjeellä. Maanomistajat ovat antaneet oman vastineen 15.1.2026. Maanomistajalle tärkeintä maakaapeleiden ja jakokaappien osalta on, että toteutus tehdään vaihtoehdon 1 mukaisesti, kuten on JSE OY:n kanssa yhdessä maastokatselmuksessa sovittu. Maakaapeli sijoitetaan Manunkalliontien osalta keskelle tietä minimoiden puustovauriot ja jakokaappi sijoitetaan vanhan talon nurkille. Ilmajohdon osalta maanomistaja esittää, että ilmajohdon sijasta 20 kV sähkölinja toteutettaisiin maakaapelina Himalansaaren kylän osuuden kohdalla. Maanomistaja vetoaa RKY aluemerkintään. Ilmajohdon osalta maanomistaja esittää toissijaisena vaihtoehtona JSE OY:n sijoittamishakemuksen Vaihtoehdon 2 mukaista ilmajohdon toteutusta. (Sillä poikkeuksella, että maakaapeli toteutettaisiin edelleen Vaihtoehdon 1 mukaisesti). Ilmajohdon osalta maanomistaja esittää kolmantena vaihtoehtona JSE OY:n sijoittamishakemuksen Vaihtoehdon 1 mukaista ilmajohdon toteutusta. Tämän toteutuksen osalta tulee kuitenkin huomioida maanomistajalle koituva haitta siitä, että tulevaisuudessa hakkuupuiden säilytys Himalansaarentien reunassa estyy. Maanomistaja esittää, että JSE OY rakentaa linjan alitse kulkevan tiepiston ja puiden säilytyspaikan korvaukseksi menetetystä säilytyspaikasta.
Maanomistaja toivoo, että päätöksessä kirjataan JSE OY:n lupaukset liittyen aurauksista nousseiden kivien siirtämiseen maanomistajan osoittamaan paikkaan, mahdollisen ilmalinjan tieltä kaadettavien puiden siistimiseen, maakaapelin kairauksen yhteydessä hoidettavaan ojarumpujen vaihtoon ja maakaapelin kairaamisen ojarumpujen alitse. Lisäksi maanomistaja toivoo, että pihassa maakaapeli voitaisiin kairata pihan poikki menevän vesiputken ja sähkökaapelin alitse ja että kun kaivuu on sähkökeskuksen kohdalla, voisi maanomistaja varata kaivuuseen oman kaapelinsa, jotta jatkossa olisi mahdollista uusia sähköt tallirakennukseen. Lisäksi maanomistaja toivoo, että rantatien kaapelin osalta huomioidaan mahdollinen tarve tulevaisuudessa vetää sähköt joko maanomistajan rantasaunalle tai uudisrakennukselle tai naapuritontille, jonne on rakennusoikeutta jäljellä, mikäli tämä on teknistaloudellisesti järkevää. Maanomistaja myös toivoo, että verkkoyhtiö kertoo, että mikäli sähköliittymä halutaan rantaan tulevaisuudessa mistä kaapeli tultaisiin vetämään ja mikä olisi hintaero tilata kaapeli nyt vs tulevaisuudessa. Maanomistaja toivoo. että kaivuuyrittäjän kanssa sovitaan samaan aikaan tehtävästä ojarumpujen uusimisesta. Ojarummut ovat ikänsä päässä ja olisi järkevintä uusia ne samanaikaisesti, kun tietä avataan. Kaapelit aurataan ojarumpujen alle. Kivet siirretään maanomistajan osoittamaan paikkaan. Maanomistaja tiedustelee, että onko oikeus myös pyytää siirtämään kivet myös kokonaan pois kiinteistöltä? Jakokaappien sijainti on myös yhdessä katsottu maastokatselmuksessa JSEOY:n esittämän sijoittamishakemuksen Vaihtoehdon 1 mukaisesti. Vaadimme, että näistä asioista pidetään kiinni lopullisessa toteutuksessa. Lisäksi maanomistaja toivoo, että maakaapeli aurataan talolta kaivolle menevän vesiputken ja sähkökaapelin alitse. Kun kaapelia vedetään sähköaseman luona, maanomistaja toivoo voivansa varata samaan kaivantoon sähköjohtoa, jotta myöhemmin voidaan kytkeä talleille uusi linja. Maanomistaja toivoo, että päätös kaapelin jättämisestä maahan on maanomistajan, ei johdonomistajan ja että maanomistajan toivoessa johdonomistaja poistaa kaapelin maasta sen käyttöiän päätteeksi ja vastaa tästä koituvista kustannuksista. Maanomistaja veroa Jätelain 8 §:ään.
JSE OY ei ole esittänyt korvausperusteita maanomistajalle maanomistajan toivomalla tarkkuudella. Maanomistajalle syntyviä vahinkoja ovat muun muassa: maapohjan menetys, jäljelle jäävän pellon ja metsän hyödyntämisen vaikeutuminen, puunlastauspaikan menetys, puuston ennenaikainen hakkuu, maisemahaitta, edunvalvontakustannukset.
Maanomistajalla on hakkuusopimus kevät/kesä 2026 ja maanomistaja toivoo asennustöiden sovittamista siten, että hakkuiden toteuttaminen ei hankaloidu tai viivästy.
Hakijan vastine
Hakija toteaa 29.1.2026 lähettämässään vastineessaan, että kyseinen johto-osuus on päättyvähaarajohto, johon ei rengasyhteyttä saada. Ongelmatilanteissa varasyöttömahdollisuutta ei siis ole. Myös sähkön käyttö määräalueella ei ylitä Järvi-Suomen Energia Oy:n kehittämissuunnitelmassa 20 kV maakaapelille asetettuja rajoja, joten maakaapeli ei ole teknistaloudellisesti perusteltu rakentamisvaihtoehto. Maakaapelin asentaminen maanomistajan ehdottamalla tavalla pintajohtona ei ole kustannustehokas, koska vaatii betonisuojauksen.
Pienjännite maakaapelin sijoittaminen maanomistajan esittämällä tavalla tien keskelle edellyttäisi kaapelin vahvistamista, joka aiheuttaa lisäkustannuksia. Normaalisti kaapelit rakennetaan tien varteen joko ojan sisä- tai ulkoluiskaan. Tämä tapa on parempi, ettei tietä turhaan rikota. Maanomistajan vastineesta saa käsityksen, että sähkölinjankaivuu oltaisiin tekemässä jonkinlaisena yhteiskaivuuhankkeena maanomistajan kanssa tai, että verkkoyhtiö tekee tiehen myös perusparannuksen. Verkkoyhtiöllä ei ole tietoa, miten Manunkalliontie on perustettu, eli jos kaivuu tehtäisiin keskelle tietä, niin olisiko esimerkiksi kiviä kaivettava pois tien rungosta runsaasti. Ojarumpujen osalta rummut kierretään ulkokautta. Verkkoyhtiö korjaa kustannuksellaan rakentamisessa aiheutuneet vahingot, mutta tien tai rumpujen kunnonparannukseen verkkoyhtiö ei ota osaa. Mikäli maanomistaja aikoo verkkoyhtiön kaivantoon sijoittaa omia kaapeleitaan, täytyy niistä erikseen sopia verkkoyhtiön kanssa. Lisäksi verkkoyhtiön rakentamaan ja kustantamaan kaivantoon osallistuminen on maksullista. Verkkoyhtiö ei ole tekemässä mitään yhteishanketta maanomistajan kanssa. Verkkoyhtiön puolesta katsotaan, että on selvempi sijoittaa pienjännitekaapeli tien reunaan, ojan sisä- tai ulkoluiskaan paikasta riippuen.
Huuhanmutkan kautta maakaapelia ei rakenneta mökkikiinteistöille, koska siellä olevilla pylväillä on vielä käyttöikää jäljellä ja pylväät sijaitsevat tien varressa, eikä sen vuoksi verkkoyhtiö saneeraa ko. verkkoa. Lisäksi Huuhantieltä syötetään sähköä Kaaslahdentielle, mikä vaikuttaa sähkösuunnitteluun laajemmaltikin. Uusine liittymien suunnittelu tehdään sitä mukaan, kun uusia liittymiä tilataan. Liittymäsopimukset eivät kuulu tähän sijoittamishakemukseen. Maanomistajan ehdottamasta Himalansaaren tielle tehtävästä uudesta liittymästä ja pistomaisesta lastauspaikasta hakija toteaa, että Himalansaarentie on valtion tie, jolle tulee saada liitymälupa. Manunkalliontien ja Laakonrannantien liittymät ovat niin lähellä ja lisäksi tie tekee mutkan tuossa halutun pistotien kohdassa. Liittymän saaminen kyseiseen paikkaan ei ole itsestään selvää. Maanmittauslaitoksen arviointi- ja korvaustietojen perusteella alle 300 metrin metsäkuljetusmatkalla ei ole vaikutusta kantohintoihin. Tämän kiinteistön osalta matka eteläisimmästä reunasta Manunkalliontielle on alle 200 metriä. Verkkoyhtiö ei näe perusteita uuden liittymän rakentamiselle.
Maanomistaja on vaatinut puita polttopuupituuteen. Verkkoyhtiön toimenkuvaan ei kuulu polttopuiden tekeminen. Verkkoyhtiö ei tarvitse puita omaan käyttöönsä. Puita mahdollisesti koskevat korvaukset määrittelee Maanmittauslaitos erillisessä toimituksessa.
Sähköverkko sijoitetaan maastoon toistaiseksi. Kun sähkölinja tulee käyttöikänsä päähän n. 50 vuoden kuluttua, ilmalinjat kerätään pois. Maahan sijoitetut kaapelit jäävät maahan, sillä niiden kaivaminen ylös aiheuttaisi enemmän vahinkoa, kuin niiden jättäminen maahan. Joissakin tapauksissa kaapeli on jäänyt maahan varayhteydeksi. Verkkoyhtiö noudattaa MTK:n ja Energiateollisuuden yhteisestihyväksymän sopimuspohjan ehtoja, jossa asia on näin sovittu.
Oikeusohjeet
Rakentamislain (RakL) 131 §:n mukaan kiinteistön omistaja ja haltija ovat velvollisia sallimaan yhdyskuntaa tai kiinteistöä palvelevan johdon sijoittamisen omistamalleen tai hallitsemalleen alueelle, jollei sijoittamista muutoin voida järjestää tyydyttävästi ja kohtuullisin kustannuksin. Sama koskee johtoihin liittyviä vähäisiä laitteita ja rakennelmia. Johtoa tai muuta laitetta ei saa rakentaa niin, että vaikeutetaan alueen kaavoitusta tai kaavan toteuttamista. Jollei sijoittamisesta ole sovittu kiinteistön omistajan ja haltijan kanssa, sijoittamisesta päättää kunnan rakennusvalvontaviranomainen. Sijoittamisesta päätettäessä on kiinnitettävä huomiota siihen, ettei sijoittaminen aiheuta huomattavaa haittaa kiinteistön käytölle. Sopimus johdon tai muun laitteen sijoittamisesta sitoo myös kiinteistön uutta omistajaa ja haltijaa.
Kiinteistön omistajalla ja haltijalla on oikeus saada korvaus johdon tai muun laitteen sijoittamisesta aiheutuvasta haitasta ja vahingosta. Jos asianosaiset eivät pääse sopimukseen korvauksesta, asia ratkaistaan noudattaen, mitä kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetussa laissa säädetään lunastuskorvauksen määräämisestä.
Perustelut
Alueella on voimassa Yöveden-Louhiveden rantaosayleiskaava vuodelta 1999, jossa sr-rakennussuojelumerkintä vanhan koulun sekä kirkon kohdalla. Maakuntakaavassa alue on merkitty RKY valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi. Kirkko ja koulu on merkitty maV kohteeksi. Ilmajohto (20 kV) linja vaihtelee hakijan esittämässä vaihtoehdossa 1 Himalansaarentien molemmin puolin. Ilmajohto kiertää suojelukohteeksi merkityn vanhan koulun kiinteistön (491–516–8–5) sekä tien toisella puolella olen suojellun kirkon kiinteistön. Vaihtoehdossa 2 sähkölinja kulkee osan matkaa suojellun koulun kiinteistöllä. Asiasta on saatu Riihisaarimuseon lausunto, jossa todetaan, että vaihtoehto 1 ei vaikeuta kaavoituksen toteuttamista ja on vaihtoehtoa 2 parempi vaihtoehto. Alueella on aikaisemminkin ollut puhelinlinja, joka on tosin purettu. RakL 131 §:n sijoittamisten edellytykset tältä osin täyttyvät, eikä sijoittaminen vaikeuta alueen kaavoitusta tai kaavoituksen toteuttamista.
Maanomistaja on vastineessaan ilmoittanut, että heiltä poistuu Himalansaarentien varresta puunlastauspaikka, mikäli ilmajohto sijoitetaan Himalansaarentien varteen. Hyväksyttävämpi vaihtoehto maanomistajalle olisi maakaapeli tai vaihtoehto 2, jossa puunlastauspaikkamahdollisuus säilyy Himalansaarentien varressa. Koulukiinteistölle merkitystä suojelusta johtuen ko. kiinteistölle sijoittaminen haittaa kaavoituksen toteuttamista, joten ilmajohto tulisi sijoittaa maanomistajan kiinteistölle Himalansaarentien itäpuolelle. Maakaapelivaihtoehdosta on tehty laskelma. Maakaapeli on 18 % kalliimpi vaihtoehto kuin ilmajohto, eikä edellä hakijan perusteluihin viitaten maanpintaan sijoitettava kaapeli ole mahdollinen. Johdon sijoittamista ei voida tyydyttävästi järjestää muualle teknistaloudellisesti, kohtuullisin kustannuksin ja vastaamaan sähkömarkkinalain (9.8.2013/588) verkonhaltijoille asettamaan velvollisuuteen parantaa jakeluverkon toiminnan laatuvaatimuksia kuin vaihtoehdon 1 mukaisesti. Kiinteistön omistaja ja haltija ovat velvollisia sallimaan yhdyskuntaa tai kiinteistöä palvelevan johdon sijoittamisen omistamalleen tai hallitsemalleen alueelle, sijoittamista päätettäessä on huomioitava, ettei kiinteistölle aiheuteta huomattavaa haittaa. Maanomistajalle ei aiheuteta kohtuutonta haittaa, koska maanomistajan kiinteistön keskivaiheille sijoittuu Manunkalliontie, jonka varteen voidaan puunlastauspaikka sijoittaa tarpeen mukaan tarvittaessa kummallekin puolen kyseistä tietä. Kiinteistön osalta matka eteläisimmästä reunasta Manunkalliontielle on matkaa alle 200 m. Mahdollisesti muilta kiinteistöiltä ajettavasta puutavarasta ei huomioida tällä päätöksellä.
Manunkallion maakaapeli voidaan sijoittaa hakijan esittämään vaihtoehtoon 1 tien ojan penkkaan tiealueelle. Tiealueella on yleistä kaivaa ojanpientareita, joten maanomistajan esittämä haitta puun juurten vaurioitumisesta tiealueen reunalla ei ole sellainen kohtuuton haitta, joka estäisi maakaapelin sijoittamisen.
Kiinteistön omistajalla ja haltijalla on oikeus saada korvaus johdon sijoittamisesta aiheutuvasta haitasta ja vahingosta. Ellei korvauksesta sovita, asia ratkaistaan lunastuslain mukaisessa järjestyksessä. Lupa- ja valvontajaosto ei voi ottaa kantaa tähän korvaukseen.
Tällä päätöksellä ei ratkaista maanomistajan esittämiä ehdotuksia linjan rakentamisen yhteydessä esitetyistä varauksista tai linjan rakennustyön yhteydessä huomioitavista lisätöistä kiinteistölle.
Lupa- ja valvontajaoston sijoittamista koskeva päätös ei estä hakijaa ja maanomistajia sopimasta linjan sijoittamisesta päätöksestä poikkeavalla tavalla. Mahdollisista asianosaisten kesken sovituista muutoksista tulee kuitenkin ilmoittaa rakennusvalvontaan.
Toimivalta
Rakentamislaki 131 §: Jollei sijoittamisesta ole sovittu kiinteistön omistajan ja haltijan kanssa, sijoittamisesta päättää kunnan rakennusvalvontaviranomainen.
Asumisen ja toimintaympäristön toimintasääntö 5.4: Viranhaltija voi siirtää toimintasäännön kohdan 5.4 mukaan päätettäväkseen kuuluvan asian kaupunkikehityslautakunnan tai lupa- ja valvontajaoston ratkaistavaksi kaupungin hallintosäännössä mainitun toimivaltajaon mukaisesti ennen kuin on itse tehnyt asiassa päätöstä.