Kaupunkikehityslautakunta, kokous 10.12.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 140 Yhteistyösopimus Suomen Lähetyslentäjät ry (MAF Suomi) MAF kanssa

MliDno-2024-3776

Valmistelija

  • Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin kaupunki on käynnistänyt Keula kohti Mikkeliä -hankkeen, jonka yhtenä työpakettina on lentokenttätoimintojen kehittäminen Mikkelissä. Hankkeen tavoitteena on löytää lentokentälle ja sen ympäristöön lentoliikennettä ja kasvattaa sen arvoketjun liiketoiminta-arvoa sekä elinvoimaisuutta Mikkelissä. Keula kohti Mikkeliä -hanke on Etelä-Savon maakuntaliiton rahoittama, Kehitysyhtiö MikseiMikkelin hallinnoima ja operoima hanke. Hanke päättyy vuoden 2025 lopussa.

Mission Aviation Fellowship (MAF) on 1945 perustettu kristillinen järjestö, joka operoi 120:tä lentokonetta kehittyvien maiden alueilla, missä etäisyydet ovat pitkiä, maantiet puuttuvat tai ne ovat vaikeakulkuisia ja turvattomia. MAF Suomi on perustettu 8.12.1976 nimellä Finnish Council of MAF. Tavoitteena on MAF.n lentokoneita käyttäen viedä apu, toivo ja terveys perille kehittyvien maiden ihmisille. MAF saa rahoituksen avustuslentoihin yksityisiltä lahjoittajilta, seurakunnilta sekä palveluita käyttäviltä järjestöiltä ja yhteisöiltä. Suomessa MAF järjestää muun muassa nuorten ilmailuleirejä, lentokoulutusta sekä MAF:n työtä kehittyvissä maissa tunnetuksi tekeviä tapahtumia.  MAF palvelee erityisesti ilmastonmuutoksesta eniten kärsivien maiden ihmisiä. Suomessa MAF toimii kansainvälisen ekologisten ja sähköisen lentämisen konferenssien pitäjänä. 

Keulua kohti Mikkeliä -hankkeen aikana on käynnistetty keskustelu Suomen Lähetyslentäjät ry (MAF Suomi) siirtymisestä Mikkelin lentoaseman alueelle. Siirtymisen mahdollistamiseksi Mikkelin kaupungin ja Suomen Lähetyslentäjät ry (MAF Suomi) välille on syytä laatia kumppanuussopimus, jotta osapuolien yhteiset tavoitteet MAF Suomen asettumisesta Mikkeliin ja toiminnan käynnistämisen edellytykset ovat kirjattu sopimuksen muotoon.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkikehityslautakunta hyväksyy osaltaan MAF Suomi kanssa määräaikaisena tehtävän kumppanuussopimuksen ja oikeuttaa kaupunkikehitysjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana Kerttu Hakala esitti Katariina Asikaisen kannattamana, että yhteistyösopimusta ei hyväksytä.

Lisäksi Marita Hokkanen esitti, että asia palautetaan uuteen valmisteluun. Perustelu: lisätiedon saaminen sopimuksen talousvaikutuksista ja sopimukseen/toimintaan liittyvistä riskeistä. Koska kukaan ei kannattanut Marita Hokkasen esitystä, se raukesi.

Puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys ja esitti asian ratkaistavaksi äänestyksellä siten, että ne, jotka kannattavat esittelijän päätösehdotusta äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat Kerttu Hakalan esitystä äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 10 jaa ääntä (Katriina Noponen, Anni Panula-Ontto-Suuronen, Saara Isoaho, Mikko Kosonen, Perttu Noponen, Pertti Karhunen, Jaakko Väänänen, Jukka Härkönen, Jaana Vartiainen, Reijo Nykänen), 2 ei ääntä (Kerttu Hakala, Katariina Asikainen) ja yksi tyhjä ääni (Marita Hokkanen).

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän päätösehdotus on tullut kaupunkikehityslautakunnan päätökseksi.

Merkitään, että Perttu Noponen saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana.

Tiedoksi

MAF Suomi, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy/Keula kohti mikkeliä -hanke, lentoaseman päällikkö

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Kaupunkikehityslautakunta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.