Kaupunginhallitus, kokous 13.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 94 Mikkelin kaupungin päällystys- ja kivityöt

MliDno-2022-6209

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sari Hämäläinen, kehitysinsinööri, Sari.M.Hamalainen@mikkeli.fi

Kuvaus

Infra- ja viheraluepalvelut -yksikössä kilpailutetaan Mikkelin kaupungin päällystys- ja kivityöt vuonna 2023 sekä mahdolliset optiot vuosille 2024 ja 2025. Kilpailutuksen valmistelussa on ollut mukana Mikkelin kaupungin hankintapalvelut -yksikkö. Kyseessä on avoin kilpailutus, joka on ilmoitettu HILMA-ilmoituskanavassa ja hankkeesta on pidetty markkinavuoropuhelu kilpailutukseen mahdollisesti osallistuvien tahojen kanssa. Osallistujilta on pyydetty ja saatu palautetta, joka on huomioitu tarjouspyynnön valmistelussa. Kilpailutuksesta on tehty hankinnan yritysvaikutusten arviointi sekä hankinnan erityispiirteiden tunnistaminen, ko. asiakirjat ovat hankintakansiossa.

Tarjouspyyntö koskee kaupungin asfalttikohteiden urakointia pääsääntöisesti keskeisellä kaupunkialueella, mutta myös Anttolassa, Haukivuorella, Otavassa, Ristiinassa ja Suomenniemellä. Tämän järjestelyn piiriin kuuluvia kohteita ei ole vielä nimetty, vaan kohteet selviävät sopimuskauden kuluessa. Urakkaan kuuluvat asfaltointi-, pohja- ja jyrsintätyöt sekä päällystystöihin kiinteästi ja ajallisesti liittyvät maarakennus-, reunakivi- ja kiveystyöt sekä katualueen katuvihreän työt.

Tarjouspyynnön perusteella valitaan yksi urakoitsija. Mikkelin kaupungin muut yksiköt ja kaupunkikonserniyhtiöt voivat hyödyntää järjestelyä.

Hankinnan sopimuskausi on lainvoimaisesta hankintapäätöksestä vuoden 2023 loppuun saakka. Asfalttitöiden suoritusaika on 2.5.2023 – 31.10.2023. Lisäksi varataan mahdollisuus kahteen vuoden optioon 2024 -2025.

Hankinnan arvioitu kokonaiskustannus huomioiden optiokaudet on 2,4 milj. euroa.

Tarjouspyyntöluonnos on toimitettu esityslistan mukana oheismateriaalina. Hankintasopimuksen ehdot on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä.

Mikkelin kaupungin hallintosäännön 45 §:n mukaisesti kaupunkikehityslautakunta voi siirtää hankintapäätöksen tekemisen alaiselleen viranhaltijalle. Toimivallan osalta on huomioitava kaupungin hankintasäännön ja sen liitteen mukaiset toimivaltarajat.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkikehityslautakunta hyväksyy tarjouspyyntöasiakirjat Mikkelin kaupungin päällystys- ja kivityöt vuonna 2023 sekä mahdolliset optiovuodet 2024 ja 2025 julkaistavaksi tarjouspyyntöluonnoksen mukaisilla periaatteilla.

Lisäksi kaupunkikehityslautakunta valtuuttaa kaupunkikehitysjohtajan tekemään tarvittaessa vähäisiä muutoksia ja teknisiä korjauksia asiakirjoihin ennen kilpailutuksen julkaisemista sekä päättämään hankinnoista ja allekirjoittamaan sopimuksen toimittajan kanssa kaupungin hankintasäännön ja sen liitteen toimivaltarajojen mukaisesti.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Sari Hämäläinen, kehitysinsinööri, Sari.M.Hamalainen@mikkeli.fi

Kuvaus

Hankinnan taustaa

Mikkelin kaupunki (jäljempänä ”Tilaaja”) pyysi 3.2.2023 HILMA -ilmoituskanavassa www.hankintailmoitukset.fi julkaistulla hankintailmoituksella tarjouspyynnön avoimella menettelyllä toteutettavasta Mikkelin kaupungin päällystys- ja kivitöiden hankinnasta (MliDno-2022-6209). Hankintailmoituksen julkaisi Mikkelin kaupungin infra- ja viheraluepalvelut.

Hankinnasta tehdään sopimus, jonka sopimusaika on 1.5.2023 – 31.12.2023. Mahdollisten optiovuosien sopimusajat ovat 1.5.2024-31.12.2024 ja 1.5.2025-31.12.2025. Tilaaja ilmoittaa mahdollisten optiovuosien käyttöönotosta 3 kk ennen sopimusajan päättymistä.

Hankintamenettely

Hankintamenettelynä on hankintalain 32 §:n mukainen avoin hankintamenettely ja kyseessä on kansallinen hankintailmoitus.

Hankinnasta on järjestetty markkinavuoropuhelu 21.12.2022 klo 9.30. Kutsu markkinavuoropuheluun on julkaistu HILMA-ilmoituskanavassa 9.12.2022.

Tarjouspyyntöasiakirjat on hyväksytty Mikkelin kaupungin kaupunkikehityslautakunnan kokouksessa 31.1.2023.

Tarjouspyyntöä koskevat lisätietokysymykset on pyydetty esittämään 14.2.2023 klo 8.00 mennessä. Määräaikaan mennessä ei saapunut yhtään lisätietokysymystä.

Tarjoukset

Tarjouksen jätti määräaikaan 2.3.2023 klo 12.00 mennessä seuraavat yritykset:

Asfalttikallio Oy, y-tunnus 2501081-1

Peab Industri Oy, y-tunnus 2977551-2

 Tarjousten tarjouspyynnönmukaisuuden tarkastaminen 

Hankintalain 74 §:n mukaisesti tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset on suljettava tarjouskilpailusta. Tarjouspyyntöön osallistuneiden tarjoajien tarjoukset täyttivät tarjouspyynnön vaatimukset. 

Tarjousten vertailu 

Valintaperusteena oli hinnallinen arviointi.

Tarjoajien soveltuvuuden tarkastaminen

Hankintalain 79 §:n mukaan hankintayksikkö voi menettelyssä tarkistaa tarjousten vaatimustenmukaisuuden ja vertailla tarjoukset ennen poissulkemisperusteisiin (hankintalain 80 § ja 81 §) tai soveltuvuusvaatimuksiin kohdistuvaa tarkistamista. Hankintalain 79 §:n 2 mom. mukaan sopimusta ei voi tehdä sellaisen tarjoajan kanssa, joka olisi tullut sulkea menettelystä 80 §:n nojalla tai joka ei täytä soveltuvuusvaatimuksia.   

Hankintayksikkö on tarkastanut valittavaksi esitettyjen yritysten soveltuvuuden ennen hankintapäätöstä ja todennut, että tarjoajat täyttävät tarjouspyynnössä tarjoajan soveltuvuudelle asetetut vaatimukset. Hankintayksikkö on tarkastanut ennen hankintapäätöstä tilaajavastuulain (1233/2006) 5 §:ssä mainitut selvitykset ja todistukset. Valittujen yritysten tulee ennen hankintasopimuksen allekirjoitusta toimittaa rikosrekisteriote lain mukaan vastuuhenkilöiden osalta sekä yhteisösakko-ote yrityksen osalta. 

Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Päätösesitys perusteluineen tulee julkiseksi päätöksenteon jälkeen. Tarjoukset ja muut hankintaa koskevat asiakirjat tulevat julkisiksi asianosaisille hankintapäätöksen tekemisen jälkeen. Yleisesti julkisiksi tarjousasiakirjat tulevat, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty. Asiakirjoja säilytetään Mikkelin kaupungin sähköisessä arkistossa. 

Sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua hankintapäätöksen tiedoksisaannista, sillä edellytyksellä, että hankintapäätös on saanut lainvoiman.

Selvyyden vuoksi todetaan, että Mikkelin kaupunki julkaisee tehdyt päätökset julkisessa internetkanavassa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy, että Mikkelin kaupungin päällystys- ja kivityöt vuonna 2023 sekä mahdolliset optiovuodet 2024 ja 2025 rakennusurakka tilataan edullisimman tarjouksen tehneeltä Peab Industri Oy:ltä hintaan 1 433 000,00 euroa ( alv 0%).

Tarjouksen hyväksymisestä tehty päätös ei vielä muodosta sopimusta, vaan sopimus syntyy vasta sopimusasiakirjan allekirjoituksilla.

Kaupunginhallitus oikeuttaa kaupungininsinöörin allekirjoittamaan urakkosopimuksen edellä hyväksytyn toimittajan kanssa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Tarjoajat Cloudian kautta

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.

Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) mukaan hakea muutosta vaatimalla hankintayksiköltä oikaisua (hankintaoikaisu). Asia voidaan myös saattaa valituksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi.

1 OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Oikaisuvaatimusoikeus
Hankintaoikaisua voi vaatia hankintayksiköltä kirjallisesti tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Oikaisuvaatimusaika
Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua. Hankintaoikaisuvaatimuksen vireille tulo ja käsittely eivät vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosainen voi hankintalain nojalla hakea muutosta valittamalla markkinaoikeuteen.

Asianosaisen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla:

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu,
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi,
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.


Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksen tekijän on allekirjoitettava oikaisuvaatimus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian käsittelemiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.

2 VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE

Valitusoikeus

Tarjoaja, osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) voi saattaa asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi tekemällä valituksen.

Valitusaika
Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, jos hankintayksikkö on tehnyt hankinta- tai käyttöoikeussopimuksen julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 130 §:n 1 tai 3 kohdan nojalla noudattamatta odotusaikaa. Odotusaikaa ei tarvitse noudattaa, jos sopimus koskee puitejärjestelyn perusteella tehtävää hankintaa tai sopimus koskee dynaamisen hankintajärjestelmän sisällä tehtävää hankintaa.

Valitus on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa hankintapäätöksen tekemisestä siinä tapauksessa, että asianosainen on saanut hankintapäätöksen tiedoksi ja hankintapäätös tai valitusosoitus on ollut olennaisesti puutteellinen.

Valituksen tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen markkinaoikeuden virka-ajan päättymistä.

Hankintaoikaisun vireille tulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.

Asianosaisen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen
Valitus tehdään markkinaoikeudelle.

Osoite: Sörnäistenkatu 1, 00580 Helsinki
Sähköpostiosoite: markkinaoikeus@oikeus.fi
Faksinumero: 029 56 43314
Puhelinnumero: 029 56 43300
Markkinaoikeuden asiakaspalvelu on avoinna arkisin 8.00­­–16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava: 

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimuksen perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.


Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä markkinaoikeudelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi markkinatuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksen tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.


Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle
Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.

Ilmoitus on toimitettava osoitteeseen:

Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus
Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikeudenkäyntimaksu
Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu, mikä on määrätty mainitun lain 2 §:ssä. Saman lain 5 §:ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.