Kaupunginhallitus, kokous 13.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 96 Ylitys- ja alitusoikeudet vuodelta 2022

MliDno-2022-5950

Valmistelija

  • Janne Skott, taloussuunnittelupäällikkö, janne.skott@mikkeli.fi
  • Tiina Viskari, controller, tiina.viskari@mikkeli.fi

Kuvaus

Kunnan toiminnassa ja taloudessa on noudatettava talousarviota (kuntalaki 110 §). Talousarvio on sitova ohje kunnan talouden hoitamisesta.

Talousarvioon tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Varainhoitovuoden aikana talousarvioon tehtävät muutokset käsitellään määrärahamuutoksina. Varainhoitovuoden päätyttyä talousarvion määrärahan ylitys menojen ja alitus tuloarvioiden kohdalla on hyväksytettävä ennen tilinpäätöksen hyväksymistä.

Vuoden 2022 talousarvioon kohdistuvat seuraavat tulojen alitukset, menojen ylitykset ja määrärahamuutokset (siltä osin, kun määrärahamuutoksia ei ole hyväksytty jo aiemmin kaupunginvaltuustossa talouden seurannan käsittelyn yhteydessä).

 

KÄYTTÖTALOUSOSA

Tulojen alitukset

  • Ympäristölautakunnan tulojen alitus 12 396 euroa. Myös menot alittivat talousarvion, jonka seurauksena kuntalaskutus jäi arvioitua alhaisemmaksi.
  • Kasvatus- ja opetuslautakunnan tuottojen alitus 153 000 euroa. Perusopetuksen kotikuntakorvaukset kertyivät odotettua pienempinä.
  • Tuloslaskelman kohtaan ”valmistus omaan käyttöön” on talousarviossa asetettu sitovaksi tavoitteeksi 774 900 euroa. Toteuma oli 669 665 euroa, joten tavoite alittui 105 235 eurolla.


Menojen ylitykset

  • Kaupunginvaltuuston menot ylittivät muutetun talousarvion 6 400 eurolla (luottamushenkilöiden kokouspalkkiot)
  • Kasvatus- ja opetuslautakunnan menojen ylitys 420 400 euroa. Henkilöstömenot ylittyivät ennakoitua suuremmista sijaistarpeista johtuen.

Vesiliikelaitoksen liikeylijäämätavoitteen muutos

  • Mikkelin Vesiliikelaitoksen muutetun talousarvion liikeylijäämätavoitteen alitus 469 132 euroa. Vedenmyynti ja jäteveden laskutus eivät yltäneet talousarviossa ennakoidulle tasolle, myös kustannukset ylittyivät loppuvuodesta arvioitua enemmän.

Rahoitustuotot ja kulut

  • Rahoitustuotoissa ja -kuluissa yhteensä (netto) oli talousarviosumma 3 550 000 euroa. Jätevedenpuhdistamoinvestointia koskevaan käräjäoikeuden päätökseen ja siinä määrättyihin viivästyskorkoihin varautuminen aiheutti budjetoimattomia viivästyskorkomenoja, joiden vuoksi nettosumma jäi koko kaupungin tasolla 3 285 000 euroon. Näin ollen talousarvion tavoite alittui 265 000 eurolla.

Muut sitovat tavoitteet

  • Tuloslaskelmassa satunnaiset erät on asetettu tavoitetasoltaan sitovaksi. Talousarviossa kyseiseen kohtaan ei ole varattu määrärahoja, mutta jätevedenpuhdistamoinvestointia koskevalla käräjäoikeuden päätöksellä asetetut vahingonkorvaukset 8,33 miljoonaa euroa on kirjattu kuluksi satunnaisiin eriin
  • Mikkelin kaupungin lainamäärä 31.12.2022 on 320,55 miljoonaa euroa. Talousarviossa on sitovaksi tavoitteeksi asetettu, että lainamäärä on korkeintaan 315,49 miljoonaa euroa. Talousarviossa asetettu tavoite ylittyy 5,06 miljoonalla eurolla.

 
INVESTOINTIOSA

Koko kaupungin alkuperäinen talousarvion nettoinvestointisumma oli 29,2 miljoonaa euroa. Toteutuma oli 26,5 miljoonaa euroa, joten kokonaisuutena investointibudjetti alittui 2,7 miljoonaa euroa.

Hankekohtaiset menojen määrärahaylitykset (yli 5 %)

  • Eteläinen aluekoulu (Saimaanportin yhtenäiskoulu), menojen ylitys 2 204 000 euroa
  • Ristiinan koulukeskuksen kehittäminen, menojen ylitys 25 000 euroa
  •  Energiataloudelliset investoinnit, menojen ylitys 37 000 euroa
  • Karikon liittymä VT13, menoylitys 3 000 euroa
  • Kadut, Sairaalakampuksen ympäristö, menojen ylitys 33 000 euroa.
  • Hulevesiohjelma, menojen ylitys 236 000 euroa
  • Osakkeet ja osuudet, menojen ylitys 34 000 euroa. (Sijoitus Etelä-Savon pääomasijoitusrahastoon, jolle ei ollut varausta talousarviossa)
     

Hankekohtaiset menojen ylitykset ovat yhteensä 2 572 000 euroa. Määrärahojen ylitykset tulevat kuitenkin kokonaisuutena katetuiksi muiden hankkeiden määräraha-alitusten kautta, sillä kokonaisuutena investointibudjetti alittui 2,7 miljoonaa euroa.

Hankekohtaiset tulojen alitukset:

  • Maa- ja vesialueiden tuottojen alitus 203 000 euroa
  • Sotakoulu, Ristiina tuottojen alitus 69 000 euroa
  • Lentoasema (sis. Valtion investointituen), tuottojen alitus 150 000 euroa


​​​​​
Vesiliikelaitoksen investoinnit

Menojen ylitykset

  • Metsä-Sairilan jätevedenpuhdistamon investointiin määrärahaylitys 515 387 euroa. Käräjäoikeuden tuomion johdosta Metsä-Sairilan jätevedenpuhdistamon hankintamenoon on aktivoitu tilinpäätösvaiheessa 515 387 euroa, joka vastaa maksamattomien urakkahintojen sekä maksamattomien lisä- ja muutostöiden riidatonta määrää. Tälle erälle ei talousarviossa ole varattuna investointimäärärahaa.

Kokonaisuutena Vesilaitoksen investoinnit (netto) alittavat talousarvion 291 000 eurolla.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy talousarvion 2022 menoihin ylitysoikeuden, tuloihin alitusoikeuden, Vesiliikelaitoksen liikeylijäämätavoitteen muutoksen sekä muut sitovien tavoitteiden muutokset seuraavasti:

  • Ympäristölautakunnan tulot -12 396 euroa
  • Kasvatus- ja opetuslautakunnan tulot -153 000 euroa
  • Kaupunginvaltuuston menot +6 400 euroa
  • Valmistus omaan käyttöön -105 235 euroa
  • Kasvatus- ja opetuslautakunnan menot +420 400 euroa
  • Vesiliikelaitoksen liikeylijäämätavoitteen muutos -469 132 euroa
  • Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä -265 000 euroa.
  • Investointimenot, Eteläinen aluekoulu (Saimaanportin yhtenäiskoulu), +2 204 000 euroa
  • Investointimenot, Ristiinan koulukeskuksen kehittäminen, +25 000 euroa
  • Investointimenot, Energiataloudelliset investoinnit, +37 000 euroa
  • Investointimenot, Karikon liittymä VT13, +3 000 euroa
  • Investointimenot, Kadut, Sairaalakampuksen ympäristö, +33 000 euroa.
  • Investointimenot, Hulevesiohjelma, +236 000 euroa
  • Investointimenot, Osakkeet ja osuudet, + 34 000
  • Investointitulot, Maa- ja vesialueet, -203 000 euroa
  • Investointitulot, Sotakoulu Ristiina, -69 000 euroa
  • Investointitulot, Lentoasema (sis. valtion investointituen), -150 000 euroa
  • Satunnaiset erät, satunnaiset kulut, + 8 331 000 euroa
  • Koko kaupungin lainamäärä +5 060 000 euroa


Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.