Kaupunginvaltuusto, kokous 11.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 134 Mikkelin kasvuohjelma

MliDno-2023-4080

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Aki Kauranen, strategia- ja kehityspäällikkö, aki.kauranen@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin kaupunki käynnisti kesällä 2023 yhdessä alueen elinkeinoelämän kanssa Mikkelin elinvoiman ja talouden kasvusuunnitelman -laatimisen (ns. Mikkelin kasvuohjelma). Työn tavoitteena oli luoda kaupungin ja alueen elinkeinoelämän välinen yhteinen tavoitetila ja siihen pohjaten elinkeinoelämän ja aluetalouden kasvusuunnitelma elinvoiman kehittämiseksi. Työn keskeinen lähtökohta on ollut Mikkelin kaupungin taloudellisen tilanteen tervehdyttäminen aktivoimalla elinkeinoelämää ja keskeisiä elinvoimatoimijoita tavoitteena aikaansaada investointeja, lisätä työllisyyttä ja elinvoimaa sekä sitä kautta kasvattaa kaupungin verotuloja.

Työtä fasilitoineen MDI-konsulttiyhtiön vetämässä prosessissa on luotu alueen elinvoiman tilannekuva ja tunnistettu eri toimijoiden mahdollisuudet vaikuttaa aluetalouden kasvuun lyhyellä ja keskipitkällä aikajänteellä. 

Aiemmin tuotetun tausta-aineiston ja alueen avainhenkilöiden haastattelujen lisäksi keskeinen työkalu ohjelman tuottamisessa on ollut laajalle kohdejoukolle suunnatut työpajat. Työpajat järjestettiin 20.6.2023, 16.8.2023 ja 20.9.2023 ja niihin osallistui kutsuttuina mm. kaupunginhallituksen jäseniä, elinkeinoelämän edustajia, kaupungin henkilöstöä ja virkamiesjohtoa sekä muiden keskeisten sidosryhmien edustajia. Kussakin työpajassa oli noin 40-60 osallistujaa. Lisäksi valmisteilla ollutta kasvuohjelmaa on esitelty syksyllä kaupunginhallituksen suunnittelukokouksissa osana talouden tasapainotusohjelman valmistelua ja sitä esiteltiin kaupunginvaltuustolle 9.10.2023 järjestetyssä iltakoulussa.

Kasvuohjelmaan sisältyvän investointikatsauksen aluetalousvaikutuksia arvioitaessa on hyödynnetty FCG:n kehittämää SYVA-työkalua, jota esitetään myös käytettävän kasvuohjelman arvioinnissa jatkossa.

Luonnos Mikkelin kasvuohjelmaksi on liitteenä. Päätösesityksessä viitattava elinvoimaohjelma (Kaupunginvaltuusto 25.4.2022 § 52) on pykälän oheismateriaalina. MDI:n kehitysjohtaja Janne Antikainen esittelee kasvuohjelmaa kokouksessa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle Mikkelin kasvuohjelman hyväksymistä siten, että se samalla korvaa aiemmin kaupunkistrategian 2022-2025 toimeenpanon tueksi laaditun elinvoimaohjelman pois lukien kehittämisalustoille aiemmin laaditut kasvuohjelmat.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että Pekka Pöyry ja Petri Pekonen saapuivat kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana.

Merkitään, että MDI:n kehitysjohtaja Janne Antikainen selosti asiaa kaupunginhallitukselle ja poistui kokouksesta tämän jälkeen. 

Merkitään, että strategia- ja kehityspäällikkö Aki Kauranen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen. 

Kuvaus

Päätösesityksessä viitattava elinvoimaohjelma (Kaupunginvaltuusto 25.4.2022 § 52) on pykälän oheismateriaalina.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus:
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle Mikkelin kasvuohjelman hyväksymistä siten, että se samalla korvaa aiemmin kaupunkistrategian 2022-2025 toimeenpanon tueksi laaditun elinvoimaohjelman pois lukien kehittämisalustoille aiemmin laaditut kasvuohjelmat.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että kaupunginjohtaja Janne Kinnunen selosti asiaa kaupunginvaltuustolle.

Merkitään, että kokouksessa pidettiin tauko tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 20.02-20.08.

Tiedoksi

Strategia- ja kehityspäällikkö

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.


Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio
Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64
Sähköpostiosoite: ita-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero: 029 56 42501
Puhelinnumero: 029 56 42500
Hallinto-oikeuden asiakaspalvelu on avoinna arkisin 8.00–16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa
https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimuksen perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.


Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksen tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.


Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Oikeudenkäyntimaksu
Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu, mikä on määrätty mainitun lain 2 §:ssä. Saman lain 5 §:ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.