Kaupunginhallitus, kokous 20.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 360 Saimaa Stadiumi Oy:n osakassopimuksen muuttaminen

MliDno-2023-3977

Valmistelija

  • Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Kuvaus

Saimaa Stadiumi Oy:n hallitus on kokouksessaan 4.10.2023 esittänyt omistajilleen, että osakassopimukseen perustuvat käyttökorvaukset sidotaan indeksiin. Osakassopimuksessa tammikuussa 2016 on sovittu mm. Seuraavaa: 

“15. AREENAN TILOJEN KÄYTTÄMINEN 

15.1. Kaupunki sitoutuu vuokraamaan Areenan tiloja ja ostamaan tilojen käyttöoikeuksia ja Yhtiön palveluja erikseen sovittavalla tavalla 297 000 euron arvosta (alv 0 %) vuosittain Areenan valmistuttua seuraavan 15 vuoden aikana. 

15.2. Mamk ja Opisto sitoutuvat vuokraamaan yhtiön tiloja ja ostamaan yhtiön palveluita 26.10.2015 päivätyssä liiketoimintasuunnitelmassa esitetyn mukaisesti.” 

Xamkin (ent. Mamk) vuosittainen käyttökorvaus on 260 000 euroa ja Opiston 5 000 euroa. Omistajien vuosittaiset käyttökorvaukset ovat yhteensä 562 000 €.

Stadiumin hallituksen mukaan yhtiön alkuperäisen liiketoimintasuunnitelman lähtökohtana on ollut, että tietty suhteellinen osuus menoista katetaan käyttökorvauksista saatavilla tulolla. Summia ei ole sidottu indeksiin, joten niiden reaaliarvo on laskenut huomattavasti ja siten vaikeuttanut yhtiön taloudellista tilannetta. Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksi kuvaa hyvin Stadiumin kulurakennetta, sillä kiinteistöön liittyvät kustannukset ovat suurin palveluiden tuottamisen menoerä. Usein tilavuokrat sidotaan kyseiseen indeksiin.

Stadiumin hallitus on kokouksessaan 4.10. päättänyt esittää käyttökorvausten sitomista Kiinteistöjen ylläpidon kustannusindeksiin (kategoria teollisuusrakennukset) alkaen 1.1.2024 ja korvausten indeksitarkastusta vuosittain.

Kaupungin maksama käyttökorvaus on budjetoitu Sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueelle, hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnalle.

Mikkelin kaupungissa mm. merkittävät muutokset osakassopimukseen viedään valtuustolle päätettäväksi. Indeksin lisäys osakassopimukseen ei ole merkittävä muutos, joten asia tuodaan kaupunginhallituksen päätettäväksi.

Osakassopimuksen muutos tehdään siten, että käyttökorvaus sidotaan ”Kiinteistöjen ylläpidon kustannusindeksiin” (kategoria teollisuusrakennukset) 1.1.2024 alkaen. Indeksi sidotaan vuoden 2024 alun tasoon 2024Q1, joka toimii pohjalukuna. Indeksitarkastus tehdään vuosittain siten, että mahdolliset korotukset voidaan huomioida seuraavan vuoden talousarviovalmistelussa. Ensimmäinen mahdollinen korotus on siis vuoden 2025 alussa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää tarkentaa Saimaa Stadiumi Oy:n ja omistajien välistä osakassopimusta siten, että käyttökorvaus sidotaan ”kiinteistöjen ylläpidon kustannusindeksiin” (kategoria teollisuusrakennukset) 1.1.2024 alkaen. Lisäksi päätetään, että indeksi sidotaan vuoden 2024 alun tasoon 2024Q1, joka toimii indeksitarkastuksen pohjalukuna.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana Jani Sensio esitti Armi Salo-Oksan kannattamana, että asia palautetaan uuteen valmisteluun. Tarkastellaan osakassopimus kokonmaisuudessaan muiltakin osin. esimerkiksi tarvittaessa: Aikanaan on ollut joku syy sille, että sitoudutaan kiinteeseen korvaukseen. Nyt jos Mikkelin maksut kasvaa, määräysvallan tulisi myös aiemmin siirtyä.

Puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys asian palauttamisesta uudelleen valmisteluun ja esitti asian ratkaistavaksi äänestyksellä siten, että ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista tässä kokouksessa, äänestävät jaa  ja ne, jotka kannattavat Jani Sension esitystä asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 5 jaa ääntä (Kirsi Olkkonen, Petri Pekonen, Pekka Pöyry, Heli Kauppinen, Jarno Strengell), 5 ei ääntä (Armi Salo-Oksa, Eero Aho, Jani Sensio, Pirkko Valtola, Jaana Strandman) ja 1 poissa (Jatta Juhola).

Koska äänet menivät tasan, niin puheenjohtajan ääni ratkaisi asian ja puheenjohtaja totesi, että asian käsittelyä jatketaan tässä kokouksessa.

Esittelijän päätösehdotus tuli kaupunginhallituksen päätökseksi.

Merkitään, että hallintojohtaja Ari Liikanen saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana.

Tiedoksi

Kakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy, Suomen Nuoriso-opisto, Saimaa Stadiumi Oy:n hallitus

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.