Mikkelin seudun ympäristölautakunta, kokous 16.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 94 Tiedoksi

Kuvaus

Mikkelin koulujen ruokamyrkytyksen syy on selviämässä

Mikkelin kouluilla 16.8.2023 olleen laajan ruokamyrkytysepidemian aiheuttaja on selvinnyt. Todennäköinen aiheuttaja oli kalsiumpropionaatti. Tämä on lisäaineena käytettävä säilytysaine, joka ehkäisee homeiden kasvua. Muutoksia tuotteen happamuudessa ja etikan hajua on havaittu yhtenä päivänä tiettyinä kellonaikoina valmistetuista tortillaletuista. Näissä epäillyissä todettiin myös kymmenkertainen määrä propionihappoa lisäaineelle asetettuun korkeimpaan sallittuun käyttömäärään, 2000 mg/kg verrattuna. Raja-arvo ei ylittynyt muissa tutkituissa tortillaletuissa.  Löydös sopii yhteen ihmisillä havaittujen oireiden kanssa. Letut oli valmistettu puolalaisessa tehtaassa. Ruokavirasto jatkaa syyn selvittämistä yhdessä puolan elintarvikeviranomaisten kanssa. Epidemiaan liittyneet tortillaletut on poistettu myynnistä elokuussa.

 

Opinnäytetyöt Elintarvikevalvonnassa

Mikkelin seudun ympäristöpalvelut teetti kaksi elintarvikevalvontaan kohdistuvaa AMK-opinnäytetyötä talvella 2022–2023. Työt kohdistettiin oman valvonta-alueen (Hirvensalmi, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa) toimipaikkoihin. Toinen työ käsitteli kahvilatuotteiden gluteenittomuutta ja toinen työ nautintavalmiiden ranskanperunoiden akryyliamidipitoisuutta.

Opinnäytetyöt koostuivat kohdennetusti toimijoiden alkutiedottamisesta, Webropol-kyselyistä, tuotenäytteenotosta sekä toimipaikkojen haastatteluista ja tilojen tarkasteluista. Opinnäytetyöt kohdistettiin valvonta-alueen suurtalouskeittiölle, ravintoloille, kahviloille, grilli- ja pikaruokaravintoloille, pitserioille ja leipomoille.

Opinnäytetyöt antoivat hyvän mahdollisuuden valvonta-alueen toimipaikkojen kattavaan tiedottamiseen, ohjaukseen ja neuvontaan, jotka liittyivät gluteenittomien tuotteiden valmistukseen muiden tuotteiden ohessa sekä akryyliamidin hallintaan ranskanperunoiden kuumennusprosessissa, edellä mainituille kohderyhmille. Opinnäytetöiden lopputiedotteet ovat nähtävillä Mikkelin seudun ympäristöpalvelujen kotisivuilla.

 

ITÄ23-valmiusharjoitus marraskuussa 2023

Mikkelin seudun ympäristöpalvelut osallistui kaksipäiväiseen harjoitukseen Mikkelin kaupungin sekä Kangasniemen, Mäntyharjun ja Pertunmaan kuntien mukana. Hirvensalmen kuntaan oltiin ympäristönsuojelusta ja terveysvalvonnasta yhteydessä. Valmiusharjoituksen teemana oli säteilyvaaratilanne ja evakuointi. Harjoitus antoi hyvän mahdollisuuden kehittää kuntien valmiussuunnittelua ja varautumista.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Maria Tirkkonen, terveysvalvonnan johtaja, maria.tirkkonen@mikkeli.fi

Merkitään tiedoksi.

Päätös

Maria Tirkkonen kertoi lisäksi Mikkelin kouluissa elokuussa olleen ruokamyrkytysepidemian syyn selviämisestä.

Merkittiin.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.