Kaupunginhallitus, kokous 27.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 372 Kaupungin pankkitilien käyttöoikeudet 2023

MliDno-2023-252

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tiia Tamlander, talousjohtaja, tiia.tamlander@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunginvaltuusto on 26.5.2014 § 52 osoittanut kaupunginhallitukselle oikeuden päättää kaupungin pankkitilien käyttöoikeuksista. Tilinkäyttöoikeuksia on henkilövaihdosten ja organisaation muutosten vuoksi tarve muuttaa vastaamaan nykytilannetta.

Pankkitien käyttäjät ovat oikeutettuja allekirjoittamaan käteisnostoja ja talletuksia koskevia tositteita. Allekirjoittajia täytyy olla aina kaksi siten, että Ryhmän 1 allekirjoittajista kaksi yhdessä voivat allekirjoittaa tositteita sekä Ryhmän 1 ja Ryhmän 2 allekirjoittaja yhdessä voivat allekirjoittaa tositteita. Lisäksi allekirjoittajat voivat valtuuttaa kolmannen henkilön suorittamaan noston tai talletuksen.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää, että kaupungin pankkitilien

  • OP Yrityspankki Oyj yritystili FI79 5000 0120 2659 04 (Mikkelin kaupunki, konsernitili) sekä tähän konsernitilipalveluun liitettyjen kaupungin ja liikelaitosten pankkitilien

FI12 5000 0120 2659 46 (konsernitilin yksikkötili, Mikkelin kaupunki),

FI17 5000 0120 2659 53 (konsernitilin yksikkötili, Mikkelin Vesilaitos) ja

FI91 5000 0120 2659 79 (konsernitilin yksikkötili, Liikelaitos Otavia)                   

sekä

  • Nordea FI54 1099 3000 4101 04
  • Handelsbanken SHB FI70 3131 3001 1031 26
  • Danske Bank FI28 8000 1700 6417 99
  • Danske Bank FI66 8000 1170 7728 92

 

Ryhmän 1 allekirjoittajat ovat kaupunginjohtaja Janne Kinnunen, hallintojohtaja Ari Liikanen, talousjohtaja Tiia Tamlander ja controller Tiina Viskari.

Ryhmän 2 allekirjoittajat ovat palveluneuvoja Heli Väisänen ja palveluneuvoja Heli-Päivi Nypelö.

Käyttöoikeuksista toimitetaan pankeille käyttöoikeusvaltakirjat ja nimikirjoitusnäytteet.

Konekielisten pankkiyhteyksien oikeudet säilyvät entisellään.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Janne Skott, vs. talousjohtaja, janne.skott@mikkeli.fi
  • Susanna Turunen, controller, susanna.turunen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunginvaltuusto on 26.5.2014 § 52 osoittanut kaupunginhallitukselle oikeuden päättää kaupungin pankkitilien käyttöoikeuksista. Tilinkäyttöoikeuksia on henkilövaihdosten ja organisaation muutosten vuoksi tarve muuttaa vastaamaan nykytilannetta.

Pankkitien käyttäjät ovat oikeutettuja allekirjoittamaan käteisnostoja ja talletuksia koskevia tositteita. Allekirjoittajia täytyy olla aina kaksi siten, että Ryhmän 1 allekirjoittajista kaksi yhdessä voivat allekirjoittaa tositteita sekä Ryhmän 1 ja Ryhmän 2 allekirjoittaja yhdessä voivat allekirjoittaa tositteita. Lisäksi allekirjoittajat voivat valtuuttaa kolmannen henkilön suorittamaan noston tai talletuksen.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää, että kaupungin pankkitilien

  • OP Yrityspankki Oyj yritystili FI79 5000 0120 2659 04 (Mikkelin kaupunki, konsernitili) sekä tähän konsernitilipalveluun liitettyjen kaupungin ja liikelaitosten pankkitilien

FI12 5000 0120 2659 46 (konsernitilin yksikkötili, Mikkelin kaupunki),

FI17 5000 0120 2659 53 (konsernitilin yksikkötili, Mikkelin Vesilaitos) ja

FI91 5000 0120 2659 79 (konsernitilin yksikkötili, Liikelaitos Otavia)                   

sekä

  • Nordea FI54 1099 3000 4101 04
  • Handelsbanken SHB FI70 3131 3001 1031 26
  • Danske Bank FI28 8000 1700 6417 99
  • Danske Bank FI66 8000 1170 7728 92

 

Ryhmän 1 allekirjoittajat ovat kaupunginjohtaja Janne Kinnunen, hallintojohtaja Ari Liikanen, vs. talousjohtaja Janne Skott ja controller Tiina Viskari.

Ryhmän 2 allekirjoittajat ovat palveluneuvoja Heli Väisänen ja palveluneuvoja Leena Kärki.

Käyttöoikeuksista toimitetaan pankeille käyttöoikeusvaltakirjat ja nimikirjoitusnäytteet.

Konekielisten pankkiyhteyksien oikeudet säilyvät entisellään.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Talouspalvelut, OP Yrityspankki Oyj, Nordea Bank Oyj, Handelsbanken Suomi, Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.