Kaupunginhallitus, kokous 27.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 370 Kehittämishankkeiden rahoitus 2024

MliDno-2023-3996

Valmistelija

  • Aki Kauranen, strategia- ja kehityspäällikkö, aki.kauranen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kuntien osoittama kehittämisrahoitus on osa julkisen sektorin lukuisiin alueen kehittämishankkeisiin kanavoimaa kehittämispanostusta. Hankkeilla edistetään Mikkelin kaupungin strategian mukaisesti uusien työpaikkojen syntymistä, työvoiman osaamisen kehittämistä, elinkeinojen kasvua, asukkaiden hyvinvointia sekä tätä kautta kaupungin veto- ja elinvoimaa. Merkittävin osuus hankerahoituksesta tulee EU:n rakennerahasto-ohjelmien kautta. Kuntien rahoitusosuus EU-hankkeissa vaihtelee 5 %:n ja 50 %:n välillä hankkeiden kokonaiskustannuksista. Mikkelissä mm. merkittävä osa korkeakoulujen tutkimus- ja kehittämistoiminnan perusrakenteista ylläpidetään hankevaroin. Lisäksi kuntien kehittämisrahoituksilla tuetaan mm. kuntien omaa palvelutuotantoa tukevaa ja kehittävää toimintaa ja hankkeita.

Mikkelin kaupunkiseudulla kuntien hankerahoitus tulee pääosin Mikkelin kaupungin varaamasta kehittämismäärärahasta, joka vuonna 2024 on 726.700 euroa sekä Mikkelin seudun kuntien sekä Juvan kunnan yhdessä kartuttamasta seudun kehityshankerahastosta, johon vuosittain kerätään noin 800.000 euroa. Mikkelin kaupungin ja Mikkelin seudun kehittämispanostusten suuntausta tarkastellaan kokonaisuutena. Kehittämishankkeiden rahoitusta on pyritty jakamaan kaupungin ja seudun kesken alueellisen vaikuttavuuden ja erikoistumisalojen mukaan. Näin esimerkiksi aluekehitystoiminnan sekä maaseudun kehittämiseen ja talousalueen yritystoiminnan kehittämiseen laajasti vaikuttavien hankkeiden kuntarahoitusta on painotettu seudun vastuulle. Osassa hankkeita rahoitusvastuuta voidaan jakaa molemmille. Seudun kehityshankerahaston käytöstä päättää seudun kuntien välisen yhteistoimintasopimuksen mukaisesti seutuvaliokunta ja rahoituspäätökset tehdään koskemaan koko hankekautta.  Kaupungin osalta kehittämishankkeisiin osallistumisesta ja osoitettavan rahoituksen suuruudesta päättää vuosittain hankekohtaisesti kaupunginhallitus.

Kehittämishankkeet -määräraha on tarkoitettu merkittäviin elinvoimaa ja kilpailukykyä edistäviin kehittämishankkeisiin. Rahoitettavien hankkeiden tulee tukea ja toteuttaa kaupungin voimassa olevaa strategiaa.  Tämä strategiakytkös varmistetaan hankerahoitusta hakevien yhteisöjen kanssa käydyissä neuvotteluissa osana elinvoimaohjelman toteuttamista. Keskeisten toimijoiden kanssa kaupunki on solminut kumppanuussopimukset, joissa määritellään yhteistyön lähtökohdat ja tavoitteet sekä sovitaan vuosittain toteutettavissa yhteistyöneuvotteluissa kunkin vuoden toiminnan painopisteistä sekä toteutettavista kehittämishankkeista.

Hankkeiden tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden arviointi on pääsääntöisesti hankkeiden päärahoittajien tehtävä osana hankkeen valvontaa. Kaupungin ja seudun osalta hankkeiden arviointi toteutuu hankekohtaisesti hankkeiden ohjausryhmätyöskentelyssä sekä toiminnan raportoinnissa päärahoittajalle. Erilliseen hankekohtaiseen seurantaan kaupungilla ei ole käyttää resurssia.

Liitteeseen on koottu Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Oy:n (XAMK), Veej’jakaja ry:n, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n ja Mikkelin kaupungin päätöksentekohetkellä tiedossa olleet ja päätöksentekoon valmistellut kehittämishankkeet, joiden rahoittamiseen käytetään Mikkelin kaupungin kehittämismäärärahaa ja/tai Mikkelin seudun kehityshankerahaston varoja. Hankkeet toteuttavat Mikkelin kaupunkistrategian 2022-2025 sekä Mikkelin seudun kehittämisen linjauksia.

Päätettävien kuntarahoitusten yhteissumma on 242.619 € ja yhdessä aiemmin tehtyjen vuotta 2024 koskettavien rahoituspäätösten kanssa kaupunginhallituksen alaisesta kehittämismäärärahasta on päätöksentekohetkellä vuodelle 2024 sidottu yhteensä 422.619 €, jossa ei ole vielä huomioitu erikseen päätettäväksi valmisteltua ”Päämaja - Mikkelin matkailun kehittämishanke” -hankkeen kuntarahoitusta.

Strategia ja kehityspäällikkö Aki Kauranen selostaa asiaa kokouksessa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää myöntää kuntarahoitusta vuodelle 2024 kustannuspaikalta 1412 (kehittämishankkeet):

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (XAMK) hankkeet

  • Vähähiilisen aluerakentamisen konseptit Etelä-Savossa, enintään 4.229 €
  • Kasvua modernista ilmaliikenteestä Itä-Suomeen, enintään 5.000 €


Veej’jakaja ry:n hankkeet

  • Vee’jakaja ry:n vuoden 2023 leader-kuntarahoitus, enintään 81.604 €


Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n hankkeet

  • Mekstiili - Tehokasta tekstiilikiertotaloutta Etelä-Savoon, enintään 7.780 €
  • Enterprise Europe Network (EEN), enintään 15.000 €
  • KIELO-Kiertotalousloikka rakennusmateriaalien uudelleenkäytön parantamiseksi Mikkelissä, enintään 16.642 €
  • CircInWater, enintään 1.583 €
  • Saavu Saimaalle, enintään 18.333 €
  • GEM - Green Economy Mikkeli, toimeenpano ja koordinointi, enintään 32.867 €
  • DemoMelu - Biohiili rakennusmateriaalina, enintään 12.858 €
  • RAKUEKO - Rakennusosien uudelleenkäytön ekosysteemi, enintään 14.693 €


Mikkelin kaupungin hankkeet

  • BEM osaamiskeskus II, enintään 32.030 €


Rahoituksen ehtona on hankkeiden muun rahoituksen toteutuminen suunnitellusti.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että strategia- ja kehityspäällikkö Aki Kauranen selosti asiaa kaupunginhalltukselle ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen.

Tiedoksi

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Oy (XAMK), Veej’jakaja ry, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, Mikkelin kaupunki

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.