Kaupunginhallitus, kokous 27.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 368 Työllisyysjohtajan viran aukijulistaminen

MliDno-2023-3941

Valmistelija

  • Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunginhallitus on päättänyt kokouksessaan 30.10.2023 perustaa työllisyysjohtajan viran. Viran perustaminen on tarpeen ennen tulevan työllisyysalueen toiminnan aloitusta 1.1.2025, jotta tuleva työllisyysalueen johtaja on tiivisti mukana työllisyysalueen valmistelussa jo vuoden 2024 aikana. 

Viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja laajaalainen työllisyyden ja työvoimapolitiikan tuntemus. Työllisyysjohtaja vastaa Mikkelin seudun työllisyyspalvelujen johtamisesta ja kehittämisestä.

Kaupungin hallintosäännössä ei ole vielä erillistä määräystä toimivallasta työllisyysjohtajan virkavalinnasta. Tarkoitus on, että työllisyyspalveluista perustetaan vuoden 2024 aikana itsenäinen (seudullinen) tulosyksikkö samalla tavalla kuin seudullisesta ympäristöpalveluista. Hallintosäännön mukaan kaupunginhallitus valitsee mm. ympäristöpalveluiden johtajan. Lisäksi hallintosäännön 52 §:n mukaan mikäli toimivallasta henkilöstöasioissa ei ole säädetty laissa eikä määrätty hallintosäännössä, toimivalta on kaupunginhallituksella.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää julistaa työllisyysjohtajan viran auki haettavaksi 1.12.2023 lukien siten,​ että hakuaika päättyy 29.12.2023 klo 15.00 ja oikeuttaa hallintopalvelut päättämään yksityiskohtaisesta hakuilmoituksesta ja ilmoituksen julkaisemisesta.

Kaupunginhallitus nimeää työllisyysjohtajan haastatteluryhmän valmistelemaan vaalin suorittamista sekä oikeuttaa ryhmän nimeämään haastatteluun kutsuttavat henkilöt ja arvioimaan henkilöarvioinnin tarpeellisuutta.

Päätös

Hyväksyttiin.

Lisäksi kaupunginhallitus nimesi haastatteluryhmään Jarno Strengellin, Pirkko Valtolan, Pekka Pöyryn, Nina Jussi-Pekan, kaupunginjohtaja Janne Kinnusen ja hallintojohtaja Ari Liikasen.

Tiedoksi

henkilöstöpalvelut

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.