Kaupunginhallitus, kokous 2.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 304 Kiinteistökehitys Naistinki Oy:n konsernilaina 2023

MliDno-2018-2307

Valmistelija

  • Tiia Tamlander, talousjohtaja, tiia.tamlander@mikkeli.fi
  • Susanna Turunen, controller, susanna.turunen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunginvaltuusto on 17.6.2019 § 78 hyväksynyt Mikkelin kaupungin konsernirahoitus- ja takausperiaatteet. Konserniyhtiöiden rahoituksen tavoitteena on konsernin kokonaistaloudellisesti edullisempi rahoitus. Konsernirahoituksen periaatteiden mukaisesti kaupunki varautuu talousarviossa konsernilainojen myöntämiseen. Kaupunginvaltuuston 14.11.2022 § 147 hyväksymässä vuoden 2023 talousarviossa kaupunginhallitukselle annetaan oikeus myöntää antolainoja konsernille ja liikelaitoksille yhteensä 23 miljoona euroa vuonna 2023. Kaupunginhallitus on aiemmin vuonna 2023 myöntänyt antolainoja yhteensä 1 500 000,00 euroa. Tällä hetkellä kaupunginhallituksen päätöksenteossa on Kiinteistökehitys Naistinki Oy:n tarjouspyynnön lisäksi toinen, 9 miljoonan euron lainatarjouspyyntö. 

Kiinteistökehitys Naistinki Oy:n hallitus on kokouksessaan 12.9.2023 § 8 päättänyt  pyytää Mikkelin kaupungilta lainatarjousta Mölnlycke Health Care Oy:n kiinteistöinvestoinnin rahoittamiseksi. Investoinnin arvioitu rahoitustarve on noin 11 miljoonaa euroa, joka jakautuu vuosille 2023-2025. Talousarviovuoden 2023 arvioitu rahoitustarve on enimmillän 4 mijoonaa euroa. 

Kiinteistökehitys Naistinki Oy pyytää lainatarjousta seuraavin ehdoin:

  • Lainamäärä: 4 000 000 euroa
  • Laina-aika: 20 vuotta
  • Lainan korko (vaihtoehtoisesti a tai b):
    • a) Vaihtuvakorkoinen, euribor 6 kk
    • b) Kiinteäkorkoinen
  • Lyhennys: tasalyhenteinen, yksi (1) vapaa vuosi
  • Laina on mahdollista nostaa tarpeenmukaisissa erissä vuoden 2023 aikana.
  • Vaihtuvakorkoisen lainan takaisinmaksu on mahdollista 20 vuotta nopeammalla aikataululla.  


Konsernirahoituksen periaatteiden mukaan lainan myöntämisen edellytyksinä on, että konserniyhtiön lainat ovat Apollo-järjestelmässä, kaupungilla on käytössä yhtiön viimeisin tilinpäätös ja konserniyhtiö asettaa vakuudet lainalle. Kiinteistökehitys Naistinki Oy täyttää edellä mainitut lainan saannin edellytykset. Yhtiön lainat ovat viety Apollo-järjestelmään ja yhtiö asettaa vakuudeksi lainasummaa vastaavan määrän kiinteistöjen panttikirjoja.

Rahoitusmarkkinanäkökulmasta talouspalvelut päättää esittää 4 000 000,00 euron lainan myöntämistä Kiinteistökehitysyhtiö Naistinki Oy:lle seuraavilla vaihtoehdoilla. Vaihtoehdot a) ja b) ovat keskenään vaihtoehtoisia, eli yhtiö voi hyväksyä niistä vain toisen. 

a) Vaihtuvakorkoinen laina

  • Lainan viitekorko: Euribor 6kk
  • Marginaali: 0,9 %
  • Laina-aika: 20 vuotta
  • Koron maksu: Puolivuosittain
  • Lyhennys: Tasalyhenteinen, lyhennys puolivuosittain, yksi (1) lyhennysvapaa vuosi


Euriborkoron ollessa negatiivinen, viitekoron arvona käytetään nollaa.  

Marginaali on voimassa ensimmäiset 10 vuotta, minkä jälkeen uudelleenhinnoittelu sen hetkistä markkinatilannetta vastaavaksi.

Laina on mahdollista nostaa tarpeenmukaisissa erissä vuoden 2023 aikana.

Laina voidaan maksaa takaisin nopeammassa aikataulussa.
 

b) Kiinteäkorkoinen laina

  • Lainan korko:  5,65 % p.a
  • Laina-aika: 20 vuotta
  • Koron maksu: Puolivuosittain 
  • Lyhennys: Tasalyhenteinen, lyhennys puolivuosittain, yksi lyhennysvapaavuosi


Korko on voimassa ensimmäiset 10 vuotta, minkä jälkeen mahdollinen uudelleenhinnoittelu sen hetkistä markkinatilannetta vastaavaksi.

Laina on mahdollista nostaa tarpeenmukaisissa erissä.

Rahoituksen hintaa arvioidessa on tarkasteltu yhtiön taloudellista tilannetta, lainan saamista vapailta markkinoilta ilman kaupungin takausta sekä vapailta markkinoilta saadun lainan hinnoittelua kaupungin takauksella tai yhtiön omilla vakuuksilla. Lisäksi on tarkasteltu kaupungin oman varainhankinnan tilannetta markkinoilla.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää antaa Kiinteistökehitys Naistinki Oy:lle konsernilainatarjouksen edellä esitetyillä ehdoilla. Mikäli Kiinteistökehitys Naistinki Oy hyväksyy lainatarjouksen, kaupunginhallitus päättää myöntää konsernilainan yhtiölle tarjouksessa esitetyin ehdoin. Tarjous on voimassa 31.10.2023 asti.

Kaupunginhallitus oikeuttaa talouspalvelut valmistelemaan mahdolliset konsernilainaan liittyvät sopimukset Kiinteistökehitys Naistinki Oy:n kanssa. 

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että Mervi Eskelinen ilmoitti olevansa esteellinen (yhteisöjäävi, Naistinki Oy:n hallituksen jäsen) ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Ilmoitus hyväksyttiin. 

Tiedoksi

Kiinteistökehitys Naistinki Oy/Kyösti Ylijoki, talouspalvelut, meidän IT ja talous Oy/maksuliikenne

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.