Kaupunginhallitus, kokous 15.8.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 288 Luonterin rantayleiskaavan muutos / Hepolahti

MliDno-2022-793

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Minna Frosti, kaavoitusinsinööri, minna.frosti@mikkeli.fi

Kuvaus

Maankäyttö ja kaupunkirakenne -yksikkö lähettää otsikossa mainitun 11. päivänä huhtikuuta 2022 päivätyn rantaosayleiskaavan muutosehdotuksen kaupunkikehityslautakunnan käsiteltäväksi.

Kaavamuutoksen on laatinut Tmi Insinöörityö Alpo Leinonen maaomistajien aloitteesta.

Suunnittelualueelle on voimassa 10.6.1998 Luonterin rantayleiskaava. Suunnittelualue sijaitsee Saimaan Hietaveden Etelälahden ranta-alueella, josta pohjois-koillispuoli on Juvan kunnan aluetta. Yleiskaavan muutos käsittää osan tilasta Hepolahti 491-473-2-30. 

Kaavamuutos on tullut vireille 16.2.2022 päivätyllä kirjeellä, jonka liitteenä on ollut osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) sekä kaavaluonnos olivat nähtävillä 16.2. - 18.3.2022.

Määräaikaan mennessä OAS:sta ja luonnoksesta saatiin neljä lausuntoa. Mielipiteitä ei jätetty.

Etelä-Savon ELY-keskuksen lausunnossa 15.3.2022 on esitetty mm., että kaavamuutoshankkeen OAS:ssa on riittävällä tavalla esitetty hankkeen lähtökohdat ja tavoitteet sekä hyvin kuvattu kaavaprosessin kulku ja sen periaatteellinen aikataulutus sekä osallisten vaikutusmahdollisuudet kaavoituksen eri vaiheissa. Kyseessä olevan merkitykseltään vähäisen kaavamuutoksen eri vaikutukset tulevat OAS:n mukaan arvioiduksi. ELY-keskuksella ei ole huomautettavaa OAS:n takia.

Rantayleiskaavan mukaisen rakennuspaikan sijoittaminen rakentamisen ja rakennuspaikan lomakäytön kannalta parempaan paikkaan on pidettävä perusteltuna. ELY-keskukselle ei ole eikä kaavaluonnoksen selostuksen mukaan uudella rakennuspaikalla ole erityisiä maisema- tai luontoarvoja. ELY-keskuksella ei ole huomautettavaa kaavaluonnoksen johdosta.

Juvan kunnan ympäristölautakunta lausunnossaan 10.3.2022 toteaa, että sillä ei ole huomautettavaa osallistumis- arviointisuunnitelmasta sekä kaavaluonnoksesta.

Etelä-Savon pelastuslaitoksen lausunnossa 13.3. todetaan, että pelastusviranomaisella ei ole huomautettavaa kaavoitukseen.

Etelä-Savon maakuntaliitto on sähköpostiviestissään 11.3.2022 ilmoittanut, ettei heillä ole kaavaan lausuttavaa.

Kaavaluonnokseen ei tehty muutoksia lausuntojen johdosta.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkikehityslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy alustavasti Luonterin rantayleiskaavan muutoksen osalla tilaa Hepolahti 491-473-2-30, asettaa sen julkisesti nähtäville ja pyytää siitä lausunnot rakennusvalvonnalta, Mikkelin seudun ympäristöpalveluilta, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta ja Etelä-Savon pelastuslaitokselta.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Minna Frosti, kaavoitusinsinööri, minna.frosti@mikkeli.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy alustavasti Luonterin rantayleiskaavan muutoksen osalla tilaa Hepolahti 491-473-2-30, asettaa sen julkisesti nähtäville ja pyytää siitä lausunnot rakennusvalvonnalta, Mikkelin seudun ympäristöpalveluilta, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta ja Etelä-Savon pelastuslaitokselta.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että kaavoitusinsinööri Kalle Räine poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen.

Valmistelija

  • Minna Frosti, kaavoitusinsinööri, minna.frosti@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaavaehdotus oli nähtävillä 25.5.-27.6.2022. Nähtävilläoloaikana saatiin kaksi lausuntoa. Lausunnot antaneilla Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella ja Etelä-Savon pelastuslaitoksella ei ollut huomautettavaa rantayleiskaavan muutoksen ehdotuksen takia. Muistutuksia ei jätetty.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Luonterin rantayleiskaavan muutoksen koskien osaa tilasta 491-473-2-30 Hepolahti.

Päätös

Hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.