Kaupunginhallitus, kokous 19.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 345 Valtuustoaloite: Koulunuorisotyöntekijöiden toimenkuvan vakinaistaminen ja virkasuhteiden perustaminen

MliDno-2022-4764

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Valtuutettu Anu Kokkonen ym. esittivät 29.8.2022 valtuustoaloitteenaan otsikkoasiasta seuraavaa:

"Meillä allekirjoittaneilla on huoli alueemme nuorten hyvinvoinnista, tulevaisuusnäkymästä sekä heidän elämänsä voimavaroista ja haluamme olla varmistamassa heidän hyvinvointinsa vahvistamista.

Terveys- ja hyvinvointilaitoksen laatiman laajan kouluterveyskyselyn mukaan alueemme 8. ja 9.lk peruskoululaisista ainoastaan 10,3 % kokee tyytyväisyyttä elämäänsä. Ahdistuneisuus on merkittävästi lisääntynyt nuorissamme. Jopa 30,2 % perusopetuksen 8. ja 9.luokkalaisista kokee kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta. Lisäksi 37,5 % samanikäisitä tytöistä kokee terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi. Edellä mainitut luvut ovat totta ja näkyvät kokijansa elämässä hyvinkin konkreettisella tavalla. Osalle oppilaista koulunkäynti on hankalaa, kouluun tuleminen on vaikeaa ja siellä oleminen on raskasta.  Kaikkien voimavarat eivät riitä tasaiseen kouluarkeen. Koulupudokkuus on yleistynyt ja aitona mahdollisuutena on syrjäytyminen yhteiskunnasta. Ääri-ilmiöinä paniikkikohtaukset ja itsetuhoisuus koulupäivän aikana ovat yleistyneet ja merkittävästi lisääntyneet.  Jokaisessa mikkeliläisessä perusopetusyksikössä pohditaan tukikeinoja ja menetelmiä koulunkäynnin varmistamiseksi, koulukiinnittymisen vahvistamiseksi sekä kouluviihtyvyyden parantamiseksi. Asia on iso ja huoli suuri.

Mikkelissä on toiminut viidellä yläkoululla koulunuorisotyöntekijä eri hankerahoituksen turvin muutaman vuoden ajan. Tulokset ovat olleet nuorten näkökulmasta erittäin vahvat ja merkitykselliset. Koulunuorisotyöntekijät ovat toimineet helposti lähestyttävinä ja turvallisina aikuiskontakteina. He ovat vahvistaneet kouluun kiinnittymistä ja tarjonneet kohtaamisia kuormittavissakin tilanteissa. Monesti he ovat olleet juuri niitä henkilöitä, joille oppilaiden vahvimmat ahdistus- ja paniikkikohtaukset sekä itsetuhoisuus on koulupäivän aikana ensimmäisenä näyttäytynyt. Toiminta pitää sisällään mm. koulun arjessa kohtaamista, välituntitoimintaa, ryhmä- ja yksilöohjausta tarpeen mukaan sekä ajankohtaisiin ilmiöihin reagoimista. Koulunuorisotyöntekijän työpanos on valtava. Meillä ei ole varaa menettää yhtään lasta tai nuorta.

Nuorisotyöntekijällä on iso vaikutus nuoriin ja hän voi olla vähän niin sanottu ”kaveri” ja voi mennä just juttelemaan asioista, jos esim. opettajalle puhuminen on vaikeaa. “- Oppilas

Se auttaa monia oppilaita paljon, että on joku kenelle voi jutella esim. välitunneilla.” - Oppilas

Koulunuorisotyö on merkityksellistä, tavoitteellista, koulun oppilaiden arkea tukevaa tärkeää työtä, joka pitäisi olla lakisääteistä toimintaa kaikilla yläkouluilla ja mahdollisuuksien mukaan myös alakoulun ylemmillä luokilla. Tämä on ehkäisevässä näkökulmassa loistavaa matalan kynnyksen toimintaa, joilla pystytään tukemaan monen nuoren elämää.” - Opettaja

 He tekevät äärettömän tärkeää työtä ja tätä työtä emme voi perusopetuksessa menettää.

Me allekirjoittaneet pyydämme mahdollistamaan koulunuorisotyön vakiinnuttamisen ammatillisena osana perusopetusta.

Mikkelissä 29.8 2022

Anu Kokkonen                   

Laura Hämäläinen, Marita Hokkanen, Kati Häkkinen,
Katriina Noponen, Heikki Nykänen, Kirsi Olkkonen,
Antti Pakarinen, Petri Pekonen, Pekka Pöyry,
Risto Rouhiainen, Pirjo Siiskonen, Jaakko Väänänen,
Heli Kauppinen, Jatta Juhola, Jaana Strandman,
Minna Pöntinen, Jarmo Lautamäki, Arto Seppälä,
Satu Taavitsainen, Hannu Tullinen, Paavo Barck,
Jenni Tissari, Suvi Kähkönen-Valtola, Petri Tikkanen,
Tomi Sikanen, Juha Ropponen, Raine Lehkonen,
Eero Aho, Armi Salo-Oksa, Soile Kuitunen,
Anna Reponen, Pirkko Valtola, Jussi Marttinen,
Olli Marjalaakso, Juha Vuori, Veli Liikanen,
Jukka Härkönen, Nina Jussi-Pekka, Liisa Ahonen,
Jarno Strengell"

Päätösehdotus

-

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueen valmisteltavaksi.

Edelleen kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään tammikuussa 2023.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualue / Virpi Siekkinen, Seija Manninen

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.