Kaupunginhallitus, kokous 4.4.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 160 Kiinteistökehitys Naistinki Oy:n konsernilaina 2022

MliDno-2018-2307

Valmistelija

  • Tiia Tamlander, vt. talousjohtaja, tiia.tamlander@mikkeli.fi
  • Susanna Turunen, controller, susanna.turunen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunginvaltuusto on 17.6.2019, § 78 hyväksynyt Mikkelin kaupungin konsernirahoitus- ja takausperiaatteet. Konserniyhtiöiden rahoituksen tavoitteena on konsernin kokonaistaloudellisesti edullisempi rahoitus. Konsernirahoituksen periaatteiden mukaisesti kaupunki varautuu talousarviossa konsernilainojen myöntämiseen. Kaupunginvaltuuston 13.12.2021, § 187 hyväksymässä vuoden 2022 talousarviossa kaupunginhallitukselle annetaan oikeus myöntää antolainoja konsernille ja liikelaitoksille yhteensä 7 miljoona euroa vuonna 2022. Kaupunginhallitus ei ole aiemmin vuonna 2022 myöntänyt antolainoja konserniyhtiöille ja liikelaitoksille.

Kiinteistökehitys Naistinki Oy on 8.3.2022 pyytänyt Mikkelin kaupungilta lainatarjousta kiinteistöinvestointeihin.

Kiinteistökehitys Naistinki Oy on sitoutunut asiakkaiden, muun muassa Mölnlycke Health Care Oy:n toiminnan pitkäjänteiseen kehittämiseen kiinteistöiden osalta yhdessä yhtiön oman 60–70 milj. euron investointiohjelman kanssa. Mikkelissä on viime vuosina vallinnut kiinteistöiden osalta rakennemuutos yleisen valtakunnallisen muutoksen tavoin. Toimistotilojen liikatarjonta on kasvanut, mutta tuotannollisten tilojen osalta on ollut pulaa etenkin moderneista hallitiloista. Yksityiset investoijat ovat asettaneet Mikkelille niin kovat tuottovaateet, että investointihankkeita ei ole käynnistynyt käytännössä lainkaan moneen vuoteen. Kiinteistökehitys Naistinki Oy:n perustehtävä on turvata yrittämisen perusedellytyksiä toimitilojen osalta.

Kiinteistökehitys Naistinki Oy pyytää lainatarjousta seuraavin ehdoin:

  • Lainamäärä: 5 500 000 euroa
  • Laina-aika: 20 vuotta
  • Lainan korko (vaihtoehtoisesti a tai b):
    • a) Vaihtuvakorkoinen, euribor 6 kk
    • b) Kiinteäkorkoinen
  • Lyhennys: tasalyhenteinen, yksi (1) vapaa vuosi
  • Laina mahdollista nostaa tarpeenmukaisissa erissä 


Konsernirahoituksen periaatteiden mukaan lainan myöntämisen edellytyksinä on, että konserniyhtiön lainat ovat Apollo-järjestelmässä, kaupungilla on käytössä yhtiön viimeisin tilinpäätös ja konserniyhtiö asettaa vakuudet lainalle.

Kiinteistökehitys Naistinki Oy täyttää edellä mainitut lainan saannin edellytykset. Yhtiön lainat ovat viety Apollo-järjestelmään ja yhtiö asettaa vakuudeksi lainasummaa vastaava määrä kiinteistöjen panttikirjoja.

Rahoitusmarkkinanäkökulmasta talouspalvelut päättää esittää 5 500 000 euron lainan myöntämistä Kiinteistökehitysyhtiö Naistinki Oy:lle seuraavilla vaihtoehdoilla. Vaihtoehdot a) ja b) ovat keskenään vaihtoehtoisia, eli yhtiö voi hyväksyä niistä vain toisen. Lainan kokonaismäärä on tarjouspyynnön mukaisesti enintään 5 500 000 euroa.

a) Vaihtuvakorkoinen laina

Lainan viitekorko: Euribor 6kk

Marginaali: 0,9 %

Laina-aika: 20 vuotta

Koron maksu: Puolivuosittain

Lyhennys: Tasalyhenteinen, lyhennys puolivuosittain, tarvittaessa yksi (1) lyhennysvapaa vuosi

Euriborkoron ollessa negatiivinen, viitekoron arvona käytetään nollaa.  

Marginaali on voimassa ensimmäiset 10 vuotta, minkä jälkeen uudelleenhinnoittelu sen hetkistä markkinatilannetta vastaavaksi.

Laina on mahdollista nostaa tarpeenmukaisissa erissä.

 

b) Kiinteäkorkoinen laina

Lainan korko: 2,3 % p.a

Laina-aika: 20 vuotta

Koron maksu: Puolivuosittain

Lyhennys: Tasalyhenteinen, lyhennys puolivuosittain, tarvittaessa yksi lyhennysvapaavuosi

Korko on voimassa ensimmäiset 10 vuotta, minkä jälkeen mahdollinen uudelleenhinnoittelu sen hetkistä markkinatilannetta vastaavaksi.

Laina on mahdollista nostaa tarpeenmukaisissa erissä.

 

Rahoituksen hintaa arvioidessa on tarkasteltu yhtiön taloudellista tilannetta, lainan saamista vapailta markkinoilta ilman kaupungin takausta sekä vapailta markkinoilta saadun lainan hinnoittelua kaupungin takauksella tai yhtiön omilla vakuuksilla. Lisäksi on tarkasteltu kaupungin oman varainhankinnan tilannetta markkinoilla.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää antaa Kiinteistökehitys Naistinki Oy:lle konsernilainatarjouksen edellä esitetyillä ehdoilla. Mikäli Kiinteistökehitys Naistinki Oy hyväksyy lainatarjouksen, kaupunginhallitus päättää myöntää konsernilainan yhtiölle tarjouksessa esitetyin ehdoin.

Kaupunginhallitus oikeuttaa talouspalvelut valmistelemaan mahdolliset konsernilainaan liittyvät sopimukset Kiinteistökehitys Naistinki Oy:n kanssa. 

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kiinteistökehitys Naistinki Oy/Kyösti Ylijoki 

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.