Kaupunginhallitus, kokous 7.2.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 62 Valtuustoaloite: Mikkelin kaupungille järjestöstrategia ja pysyvä yhteistyömalli

MliDno-2021-4222

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Valtuutettu Soile Kuitunen ym. esittivät 8.11.2021 valtuustoaloitteenaan otsikkoasiasta seuraavaa:

"Mikkelin kaupungin alueella toimii laaja määrä erilaisia mikkeliläisten hyvinvointia, osallisuutta ja terveyttä tukevia järjestöjä. Näitä ovat sosiaali- ja terveysjärjestöt, mutta myös lukuisat liikunta-, kulttuuri-, taide- ja vapaa-ajan järjestöt.

Hyvinvointialueiden aloittaessa toimintansa vuonna 2022 jää kuntiin edelleen tehtäväksi huolehtia asukkaistaan. Kuntien tehtävänä on ns. hyte-työ, eli asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Tähän liittyy olennaisena myös yhteisöllisyys ja ihmisten osallisuus kuntansa asukkaina, yhteiskehittäjinä ja palveluiden käyttäjinä.

Järjestöjen toiminta on monimuotoista, laajaa ja se koskettaa lähes jokaista mikkeliläistä suoraan tai välillisesti. Järjestöt tarjoavat vertaistukea, erilaisia osallisuuden ja demokratian toteutumisen mahdollisuuksia, estävät syrjäytymistä ja sitouttavat osaltaan asuinkuntaan.

Vireä järjestösektori on osa elinvoimaista kuntaa, ja järjestöt ovat tärkeitä kumppaneita kunnille.

Mikkelin kaupunki tukee monia järjestöjä, mutta kaupungilla ei ole laadittu järjestöstrategiaa, joka olisi toimialat ylittävä ja yhteistyön tavoitteet ja keinot kiteyttävä. Monilla alueilla ja kunnilla tällaiset työvälineet ovat käytössä. Järjestöt tunnistetaan arvokkaina kumppaneina ja kuntien visioiden toteuttamisessa elintärkeinä toimijoina.

Mikkelin kaupungin taloustilanne on vaikea. Kaupunki tarvitsee entistä laajemmin erilaiset järjestöt, yritykset ja muut yhteisöt mukaan tukemaan kaupungin tavoitteiden toteutumista. Järjestöille annettu tuki säästää monissa kohdin euroja ja yhteistyöllä voidaan tukea mm. työllisyyttä.

Esitän, että Mikkelin kaupungille laaditaan kaikki kaupungin toimialat kattava järjestöstrategia, jossa ovat mukana soveltuvin osin myös konserniyhteisöt, ja kaupungille vakiinnutetaan tämän myötä myös pysyvä yhteistyön toimintamalli. Tällainen voi olla vaikkapa vuosittainen tapaaminen järjestöedustajien ja kaupungin kesken, ja keskustelu kaupungin vuosikohtaisista tavoitteista, joita järjestöt voivat osaltaan tukea.

Mikkelissä 8.11.2021

Soile Kuitunen, kaupunginvaltuutettu (sd)

Marita Hokkanen, Raine Lehkonen, Jenni Tissari,
Petri Tikkanen, Jatta Juhola, Arto Seppälä,
Hannu Tullinen, Jarmo Lautamäki, Olli Marjalaakso,
Jukka Härkönen, Suvi Kähkönen-Valtola,
Katriina Noponen, Laura Hämäläinen, Jenni Oksanen,
Pirkko Valtola, Olli Miettinen, Jarno Strengell,
Armi Salo-Oksa, Heli Kauppinen, Katriina Janhunen,
Tomi Sikanen, Paavo Barck, Satu Taavitsainen,
Tanja Hartonen, Pertti Karhunen, Sami Järvinen,
Liisa Ahonen"

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueen valmisteltavaksi.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään maaliskuussa 2022.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Matti Laitsaari, rehtori, Matti.Laitsaari@sivistys.mikkeli.fi
Arja Väänänen, hyvinvointikoordinaattori, arja.vaananen@mikkeli.fi

Kuvaus

Valtuustoaloitteessa todetaan aivan oikein, että järjestöt ovat tärkeitä kumppaneita kunnille ja osa elinvoimaista kuntaa. Järjestöt ovat kumppaneina arvokkaita ja elintärkeitä toimijoita myös kuntien visioiden toteuttajina.

Valtuustoaloitteessa toivotaan Mikkelin kaupungille järjestöstrategiaa. Järjestöstrategia on käytössä joissakin kunnissa ja muun muassa Etelä-Savon maakunnassa. Mikkelin kaupungilla järjestöstrategiaa ei ole ja kaiken kaikkiaan välineet ja tavat toimia yhteistyössä järjestöjen kanssa voivat vaihtelevat kunnittain.

Mikkelin kaupungin yleisenä linjauksena on, että kaupungilla on vain yksi strategia ja muut strategiaa tukevat ja kaupungin kehittämiseen tarkoitetut asiakirjat ovat ohjelmia tai suunnitelmia. Näin on tarkoituksenmukaista toimia myös järjestötoiminnan kehittämiseen ja järjestöjen ja kaupungin yhteistyötä lisäävien toimenpiteiden kanssa.

Mikkelin kaupungilla on jo keväällä 2021 hyväksytty lähidemokratiamalli, joka vastaa monilta osin aloitteessa esitettyihin toiveisiin. Kaupunki on ottanut käyttöön lähidemokratiamallissa kuvatun kumppanuuspöytätoiminnan, jonka keskeinen tarkoitus on lisätä kaupungin ja kaupunkilaisten vuorovaikutusta ja vahvistaa kaupunkilaisten osallisuutta kaupungin asioihin. Kumppanuuspöytätoiminta koskee järjestöjä samalla tavalla kuin yksittäisiä kuntalaisiakin. Tapaamisia voidaan tietenkin tarpeen mukaan järjestää tapaus- ja asiakohtaisesti myös erikseen järjestöjen tai vain tietyn toimialan järjestöjen kanssa.

Lisäksi parhaillaan luottamuselinkäsittelyssä olevassa kaupungin vuosia 2022-2024 koskevassa osallisuussuunnitelmassa on monia kohtia, jotka tukevat ja edistävät järjestöstrategia-aloitteessa esitettyjen tavoitteiden ja toiveiden toteutumista. Osallisuussuunnitelmassa lähdetään muun muassa siitä, että kaupungin ja järjestöjen yhteistyön ja vuorovaikutuksen lisäämiseksi ja tehostamiseksi perustetaan epävirallinen toimielin tai foorumi, jossa käsitellään myös valtuustoaloitteessa esitettyjä asioita. Foorumissa olisi edustajia sekä kaupungin organisaatiosta että järjestöistä ja foorumin muoto ja toiminta suunnitellaan yhdessä järjestöjen kanssa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta antaa tehtyyn valtuustoaloitteeseen yllä olevan vastauksen kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkittiin muutos käsittelyjärjestykseen,​ jonka mukaan tämä pykälä käsiteltiin pykälän 19 (kaupungin osallisuussuunnitelma 2022-2024) jälkeen.

Valmistelija

  • Matti Laitsaari, rehtori, Matti.Laitsaari@sivistys.mikkeli.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle,​ että se merkitsee tiedoksi hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan vastauksen valtuutettu Soile Kuitusen ym. valtuustoaloitteeseen ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin. 


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.