Kaupunginvaltuusto, kokous 8.11.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 169 Valtuustoaloite koulunkäynnin ohjaajien nimikkeistä ja heidän riittävästä määrästä kouluilla

MliDno-2021-2122

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Valtuutettu Satu Taavitsainen ym. esittivät 17.5.2021 valtuustoaloitteenaan otsikkoasiasta seuraavaa:

"Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Mikkelin kaupunki muuttaa koulunkäyntiavustajien nimikkeet koulunkäynnin ohjaajiksi ja takaa heille vakituiset ja kokoaikaiset työsuhteet. Koulunkäynnin ohjaajat työskentelevät ohjauksen ammattilaisina antaen tukea tarvitsevalle lapselle tai nuorelle turvallisen ja kannustavan oppimisympäristön. Heiltä vaaditaan toiminnassaan eettistä vastuullisuutta, kasvatustietoisuutta, ohjaus- ja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä kohdata erilaisuutta. Työ on oppilaan oppimisen ohjaamista, lapsen tai nuoren toimintakyvyn tukemista ja toiminnan suunnittelua työparityöskentelynä opettajien kanssa.

Koulunkäynnin ohjaajia on palkattava riittävästi. Olemme saaneet tietoomme, että Mikkelin kouluilta puuttuu 40 koulunkäynnin ohjaajaa tarpeeseen verrattuna lukuvuonna 2021-2022. Lapset ja nuoret eivät voi muuttua säästöiksi, eikä heiltä leikkaamalla voi paikata kaupungin talouden alijäämää. Koulutuksesta leikkaaminen on täysin väärä toimenpide. Esitämme, että Mikkelin kaupunki palkkaa lukuvuodeksi 2021-2022 vähintään 40 koulunkäynnin ohjaajaa enemmän kuin mitä kevään 2021 suunnitelmien mukaan on sivistystoimessa aiottu.

Perusopetuslaki edellyttää, että Mikkelin kaupunki tarjoaa oppilaille tukea. Koulunkäynnin ohjaaja esimerkiksi tukee oppilaita, jotka eivät pysty käymään koulua ilman aikuisen apua tai joille koulunkäynti tuottaa kohtuuttomia vaikeuksia. Jokaisella lapsella on oikeus oppia ja saada riittävästi tukea. Inhimillisessä ja ystävällisessä Mikkelissä ei lapsilta leikata.

Mikkelissä 17.5.2021

Satu Taavitsainen, SDP

Hannu Tullinen, Petri Tikkanen, Raine Lehkonen,
Soile Kuitunen, Marita Hokkanen, Jenni Tissari,
Jatta Juhola, Jaana Vartiainen, Ulla Leskinen"

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueen valmisteltavaksi.

Edelleen kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa syyskuun 2021 loppuun mennessä.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Seija Manninen, opetusjohtaja, Seija.Manninen@sivistys.mikkeli.fi

Kuvaus

Koulunkäyntiavustajien nimike on Mikkelissä muutettu koulunkäynnin ohjaajaksi 1.8.2021 alkaen. Nimikemuutoksen valmistelu käynnistettiin helmikuussa 2021.

Koulunkäynnin ohjaaja toimii oppilaan oppimisen ja kasvun tukena. Koulunkäynnin ohjaajien tarve kartoitetaan Mikkelissä vuosittain yhteistyössä koulujen ja oppilashuoltohenkilöstön kanssa. Tuen tarvetta määriteltäessä otetaan huomioon myös mm. oppilaan opetusryhmän koko ja tilanne, oppilaan saama erityisopettajan tuki sekä mahdolliset asiantuntijalausunnot. Syksyllä 2021 perusopetuksessa toimii 102 vakinaista koulunkäynnin ohjaajaa. Tämän lisäksi oppilaiden tukena toimii 67 määräaikaista koulunkäynnin ohjaajaa (viime vuonna koulunkäyntiavustajia oli 31.8.2020 yhteensä 152, joista vakituisia 99 ja määräaikaisia 53). Määräaikaisuuden perusteena on esim. määräaikainen tuen tarve, hankerahoitus tai se, että he toimivat jonkin muun kunnan Mikkeliin sijoittaman lapsen tukena, jolloin sijoituksen pituutta ei tiedetä ja palkkakulut maksaa sijoittava kunta.  Edellä mainituista syistä koulunkäynnin ohjaajien määrä ja rahoitus vaihtelee jonkin verran vuosittain. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että Mikkelin perusopetuksessa toimii 154 vakinaista ja 16 määräaikaista luokanopettajaa, joten koulunkäynnin ohjaajien kokonaismäärä on Mikkelissä lähes sama kuin peruskoulun luokanopettajien määrä.

Koulunkäynnin ohjaajien työaikaa määriteltäessä huomioidaan avustettavien oppilaiden koulupäivän pituus sekä esim. se, toimiiko koulunkäynnin ohjaaja lapsen henkilökohtaisena tukena myös iltapäivätoiminnassa. Henkilöstösuunnittelun yhteydessä on mahdollista esittää osaa määräaikaisista koulunkäynnin ohjaajan tehtävistä vakinaistettavaksi. Kokonaismäärän lisäämiseen ei saatu talousarvioraami anna mahdollisuutta ilman, että muusta toiminnasta tingitään.

Päätösehdotus

Esittelijä

Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Kasvatus- ja opetuslautakunta antaa tehtyyn valtuustoaloitteeseen yllä olevan selvityksen kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Seija Manninen, opetusjohtaja, Seija.Manninen@sivistys.mikkeli.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi kasvatus- ja opetuslautakunnan vastauksen valtuutettu Satu Taavitsaisen ym. valtuustoaloitteeseen ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus:
Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi kasvatus- ja opetuslautakunnan vastauksen valtuutettu Satu Taavitsaisen ym. valtuustoaloitteeseen ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

Päätös

Merkittiin ja hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.