Kaupunginvaltuusto, kokous 8.11.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 168 Valtuustoaloite: Sosiaaliset ja ympäristökriteerit käyttöön kaupungin hankinnoissa

MliDno-2021-2500

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Valtuutettu Soile Kuitunen ym. esittivät 7.6.2021 valtuustoaloitteenaan otsikkoasiasta seuraavaa:

"Julkisia hankintoja tehdään Suomessa vuosittain noin 35 miljardin edestä. Sanna Marinin hallituksen yhtenä tavoitteena on, että julkisiin hankintoihin asetetaan ehto sosiaalisesta työllistämisestä.

Sosiaalisia näkökulmia on toistaiseksi hyödynnetty varsin vähän, vaikka laki julkisista hankinnoista on mahdollistanut niiden huomioimisen hankinnoissa jo vuodesta 2007 alkaen.

Sosiaalisten kriteerien käytöllä hankinnoissa voidaan edistää monia yhteiskunnallisesti ja inhimillisesti tärkeitä tavoitteita. Palvelutuottajilta voidaan edellyttää hankintoja kilpailuttaessa esimerkiksi pitkäaikaistyöttömien ja muutoin vaikeasti työllistyvien työllistämistä. Näin luodaan työllistymismahdollisuuksia nuorille, osatyökykyisille, pitkäaikaistyöttömille, vammaisille ja ikääntyneille työntekijöille. Hankinnat voivat tukea osatyökykyisten ammatillisen osaamisen kehittymistä ja edistää työympäristön esteettömyyden huomioimista.

Ympäristökriteerit ovat tärkeä osa kestäviä julkisia hankintoja. Niitä voidaan käyttää painottaen esimerkiksi palvelutuottajien sähkönkulutusta, energiatehokkuutta ja kiertotalouden periaatteita. Yrityksille sosiaalisten ja ympäristökriteerien käyttö tarjoaa pohjaa yhteiskuntavastuulliseen toimintatapaan ja edistää niiden arvopohjaisuutta.

Sosiaalisia ja ympäristökriteereitä voidaan hyödyntää kaikissa hankintaprosessin vaiheissa: hankinnan kohteen määrittelyssä, toimittajan soveltuvuuden arvioinnissa, tarjousten vertailuissa tai hankintasopimuksessa.

Tukea hankintakriteerien määrittelyyn on saatavilla tukea mm. kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomaisesta osaamiskeskuksesta KEINO:sta ja Kuntaliitosta, jossa on käynnissä hankinnoilla työllistämisen vauhditusohjelma.

Edellä esitetyn perusteella me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että

  • Mikkelin kaupunki käynnistää systemaattisen kehitystyön sosiaalisten ja ympäristökriteerien käyttöönottamiseksi kaupungin hankinnoissa huomioiden mm. Kuntaliiton koordinoiman hankinnoilla työllistymisen vauhditusohjelman ja KEINO:n piirissä tehdyn kehitystyön sekä muiden kuntien kokemukset ko. kriteerien käytöstä hankintaprosesseissa,
  • kehitystyön tuloksena kaupungille laaditaan sosiaalisten ja ympäristökriteerien käyttöönoton ohjeistus, joka on osa kaupungin hankintaohjetta,
  • kriteerien käyttöä seurataan systemaattisesti ja käyttöönotosta ja kehittämisestä saadut kokemukset raportoidaan kaupunginhallitukselle. Kriteerejä kehitetään saatujen kokemusten perusteella edelleen.


Mikkelissä 7.6.2021

Soile Kuitunen, SDP

Tapani Korhonen, Marita Hokkanen, Satu Taavitsainen,
Raine Lehkonen, Jenni Tissari, Jatta Juhola,
Paavo Barck, Hannu Tullinen, Petri Pekonen,
Ulla Leskinen"

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen konserni- ja elinvoimapalveluiden palvelualueen valmisteltavaksi.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään lokakuussa 2021.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Marja-Terttu Koivula, hankintapäällikkö, marja-terttu.koivula@mikkeli.fi

Kuvaus

Aloite koskee sosiaalisten ja ympäristökriteereiden käyttöä kaupungin hankinnoissa. Aloitteen mukaan sosiaalisia näkökulmia on toistaiseksi hyödynnetty varsin vähän, vaikka niiden käytöllä hankinnoissa voitaisiin edistää monia yhteiskunnallisesti ja inhimillisesti tärkeitä tavoitteita. Tällaisia ovat mm. työllistymismahdollisuuksien luominen erityisryhmille.  Aloitteen mukaan ympäristökriteereiden käytöllä voidaan vaikuttaa positiivisesti kiertotalouden periaatteiden noudattamiseen tai energiatehokkuuteen.

Aloitteessa esitetään, että kaupunki käynnistää systemaattisen kehitystyön sosiaalisten ja ympäristökriteerien käyttöönottamiseksi kaupungin hankinnoissa ja että kehitystyön tuloksena kaupungille laaditaan sosiaalisten ja ympäristökriteerien käyttöönoton ohjeistus osaksi hankintaohjetta. Lisäksi esitetään, että kriteerien käyttöä seurataan systemaattisesti ja kokemuksista raportoidaan kaupunginhallitukselle.

Kaupunginhallituksen 10.5.2021 § 192 vahvistamaan päivitettyyn hankintasääntöön 2021 sekä kaupungin sisäiseen, hankintatiimin ylläpitämään hankintaohjeeseen on lisätty vaaitmukset hankintojen potentiaalin tunnistamiseksi kestävän kehityksen ja kiertotalouden edistämisessä ml. työllistämisvaikutusten/-velvoitteen arviointi ja aktiivinen käyttäminen. Hankintaohjeeseen on sisällytetty myös hankinnan vastuuhenkilön ja valmisteluryhmän vastuita ja velvollisuuksia sekä tunnusmerkistö strategisten hankintojen tunnistamiseksi. 

Kaupungin hankintojen kehittäminen tunnistamaan sosiaalisten ja ympäristökriteerien näkökulmat on jo viime vuosina ollut aktiivista ja järjestelmällistä. Mm. erityispiirteiden tunnistamisen työkalut on otettu käyttöön jo vuonna 2015. Arviointilomakkeiden päivitys on parhaillaan käynnissä ja tarkoitus on lokakuun aikana saattaa ne sähköiseen muotoon, mikä lisää niiden käyttömukavuutta- ja aktiivisuutta ja toiminnan seurantaa. Seurantatietoja tullaan hyödyntämään jatkokehittämisessä ja raportoinnissa.

Sosiaalisten kriteerien hankinnoilla työllistämisen osalta Mikkelin kaupunki on jo nyt aktiivisuudessa Suomen kärkikuntien joukossa. Mikkeli on viiden ensimmäisen suomalaisen kunnan joukossa, jotka ovat ottaneet työllistämisehdon hankinnoissaan käyttöön (2014). Kuntaliiton tuoreen tutkimuksen (Hankinnoilla työllistäminen kunnissa, 2021) 32 % vastanneista kunnista on käyttänyt työllistämisvelvoitetta hankinnoissa. Kyselyyn vastanneista kunnista (71 kpl) kuitenkin vain viisi kuntaa on työllistänyt enemmän kuin 20 henkilöä. Mikkelissä tämä luku on 24 henkilöä vuoteen 2020 mennessä. Huomattavaa on, että kyselyyn vastasi 75 % yli 50 000 asukkaan kunnista (14/19 kpl). Työllistämisehdon käyttöä harkitaan jatkossakin aina tapauskohtaisesti hankinnan erityispiirteiden tunnistamisen myötä. Sitä käytetään monivuotisissa työintensiivisissä hankinnoissa aina yhteistyössä Mikkelin kaupungin työllisyyspalveluiden asiantuntijoiden kanssa.

Sosiaalisiin kriteereiden alueelle työehdot liittyen kaupungin Hankintapalvelut on laatinut yhteistyössä MikseiMikkelin kanssa vaatimuksen työehtojen huomioimisesta kaupungin tarjouspyynnöissä (Suomen lakien ja työehtomääräysten noudattaminen). Vaatimus on osa kaupungin hankintatoiminnalle laadituista yhteisistä kriteereistä (kriteeripankki). Vaatimus on muokattavissa hankintakohtaisesti ja kuuluu perusmuodossaan:

"Tämän kilpailutuksen perusteella laadittavaan hankintasopimukseen liittyvissä työsuhteissa on noudatettava vähintään niitä työsuhteen vähimmäisehtoja, joita Suomen lain ja työehtosopimusmääräysten mukaan on noudatettava samanlaatuisessa työssä. Palvelutuottajan ja sen mahdollisesti käyttämien alihankkijoiden on siis noudatettava työsuhteissaan samoja lakeja ja työehtonormeja olivat työntekijät sitten suomalaisia tai ulkomaisia. Tämän kilpailutuksen perusteella solmittavan hankintasopimuksen piirissä on noudatettava XXX työehtosopimusta tai vastaavaa tasoa sekä palkkauksessa että muissa työnantajavelvoitteissa. Tarjoajan on esitettävä tarjouksessaan mitä työehtosopimusta tai työehtosopimuksia yrityksessä tai sen alihankkijoiden toiminnassa noudatetaan ja mitä se tarkoittaa palkkatason ja muiden velvoitteiden osalta jos se ei noudatettavasta työehtosopimuksesta suoraan käy selville.”

Muiden sosiaalisen kestävyyden kriteerien huomioimisessa hankinnoissa käynnistetään valmistelutyö vastuullisuuden vähimmäisvaatimusten (Code of conduct) määrittelemiseksi ja liittämiseksi kaikkiin Mikkelin kaupungin solmimiin hankintasopimuksiin

Myös ympäristönäkökulmien huomiointi hankinnoissa perustuu aina toimialan ja hankinnan erityispiirteiden tunnistamiseen. Tunnistamista ohjaavat sekä Mikkelin kaupunkistrategian linjaukset että kansalliset yleisluontoiset tavoitteiteet ympäristönäkökulmien ja kestävän kehityksen huomioimiseksi hankinnoissa. 

 Mikkelin kaupunki on mukana Mikkeli Kehitysyhtiö Miksei Oy:n kautta Horizon2020 ohjelman CityLoops- hankkeessa. Hankkeessa kehitetään rakennus- ja purkujätteiden ja orgaanisen jätteen lajittelua, kierrätystä ja uudelleen käyttöä sekä laaditaan tätä tavoitetta tukemaan raportteja/malleja onnistuneista hankinnoista sekä hankintaohjeita Mikkelin kaupungin, konsernin ja koko kansainvälisen konsortion hyödynnettäväksi. Tähän mennessä on valmistunut jo raportit vähähiilisten kuljetus- ja logistiikkapalveluiden esimerkkihankinnoista, joilla hiilidioksidipäästöjä on onnistuneesti vähennetty Mikkelissä (Mikkelin kaupungin Joukkoliikenteen ja palveluliikenteen kilpailutus sekä Metsäsairila Oy:n jätteenkuljetuksen kilpailutus). Vähähiilisten kuljetus-, logistiikka- ja liikennepalvelujen tulevia hankintoja varten on laadittu myös hankintaohje. Parhaillaan työn alla on orgaanisen jätteen määrän vähentämiseen, lajitteluun ja kierrättämiseen tähtäävän yleishankintaohjeen laatiminen Mikkelin kaupungille. Kaikki kertyneet erilliset hankintoihin liittyvät ohjeistukset liitetään kaupungin hankintaohjeeseen. 

Osana vastuullista hankintatoimintaa Mikkeli hyödyntää myös Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen osaamiskeskus KEINOn palveluja ja kehittämistyön tuloksia. MikseiMikkelin hankinta-asiantuntija toimii osana osaamiskeskusta Etelä-Savossa. KEINO-kehittää hankintakriteerejä, - vaatimuksia ja -malleja kestävän kehityksen edistämiseksi hankintatoiminnan kautta. Lisäksi Mikkelin kaupunki ja MikseiMikkeli osallistuvat HankintaSuomi-strategian jalkauttamiseksi perustettujen työryhmien toimintaan. Työryhmät tukevat taloudellisen, ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden merkityksen lisäämisessä hankintatoiminnan vaikuttimena ja vaikutusten kohteena. KEINOn ja HankintaSuomen työryhmien kautta saatava tieto ja esimerkit huomioidaan toimialakohtaisissa tai tavoitekohtaisissa Mikkelin kaupungin hankintaohjeissa, jotka kaikki on keskitetty ja hallinnoidaan virallisen voimassa olevan hankintaohjeen yhteydessä. Kehittämistyön kohteena on lähitulevaisuudessa mm. hankintojen kestävän kehityksen vaikuttavuuden mittaamiseen soveltuvia työkaluja/ohjelmistoja.

Sosiaalisten ja ympäristökriteereiden käytön seuranta perustuu ajantasaiseen ja kattavaan ohjeistukseen, minkä mukaista toimintaa tehostetaan niin kaupungin hankintapalveluiden, erillisten hankintojen vastuuhenkilöiden ja valmisteluryhmien sekä hankintatiimin toimesta. Merkittävässä roolissa tulevat olemaan sähköiset vaikuttavuuden arviointilomakkeet, joita hyödynnetään seurannassa ja raportoinnissa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi konserni- ja elinvoimapalveluiden hankintapalveluiden palvelualueen vastauksen valtuutettu Soile Kuitusen ym. valtuustoaloitteeseen ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi. 

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus:
Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi konserni- ja elinvoimapalveluiden hankintapalveluiden palvelualueen vastauksen valtuutettu Soile Kuitusen ym. valtuustoaloitteeseen ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi. 

Päätös

Merkittiin ja hyväksyttiin.

Tiedoksi

Talouspalvelut, hankintapalvelut

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.