Kaupunginvaltuusto, kokous 7.6.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 86 Valtuustoaloite: Mikkelin kaupungin markkinointia 5- tiellä

MliDno-2020-485

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Valtuutettu Jarno Strengell ym. esittivät 17.2.2020 valtuustoaloitteenaan otsikkoasiasta seuraavaa:

"Mikkelin ohitse 5- tiellä kulkee vuorokaudessa noin 8 000 ajoneuvoa. Mikkelin tulee parantaa mikkelimarkkinointia 5- tien varrella.

Me allekirjoittaneet esitämme, että 5- tien varteen asetetaan Mikkelin kaupungin torin- ja kaupunkikeskustan mainos, viiden kilometrin päähän torista.
Kylttejä tulee kaksi, toinen Lahden suunnasta tultaessa ja toinen Kuopion suunnasta tultaessa.
Kyltit tulee asettaa viimeistään 2021.

Kyltin jälkeen on noin 3 minuuttia aikaa miettiä, olisiko aikaa pysähtyä Mikkelin keskustassa.

Kyltin koko noin 3 x 4 metriä, joka on normaali tienvarsimainoksen koko.

Kylttiin tulee seuraava teksti:

MIKKELIN TORI 5 KM / Palkittu / Suomen kauneimmaksi toriksi / Suomen parhaaksi kaupunkikeskustaksi / Liittymästä torille 600m (Kuopion suunnalta) 1000m (Lahden suunnalta / Tervetuloa

Raakavedos kylttimallista, joka muokattavissa.

MIKKELIN TORI 5 KM

PALKITTU
Suomen kauneimmaksi toriksi
Suomen parhaaksi kaupunkikeskustaksi
Liittymästä torille 600m

TERVETUOA


Allekirjoittaneet:

Jarno Strengell
Raine Lehkonen, Marita Hokkanen, Satu Taavitsainen,
Hannu Tullinen, Paavo Barck, Tapani Korhonen,
Jenni Tissari, Soile Kuitunen, Petri Tikkanen,
Pertti Ruotsalainen, Nina Jussi-Pekka, Arto Seppälä,
Jussi Marttinen, Jere Liikanen, Jatta Juhola"

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen konserni- ja elinvoimapalveluiden palvelualueen valmisteltavaksi.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään kesäkuussa 2020.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Hänninen, viestintäpäällikkö, heidi.hanninen@mikkeli.fi
Topiantti Äikäs, maankäyttöjohtaja, topiantti.aikas@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin kaupungilla on tällä hetkellä yksittäisiä kylttejä valtateiden varrella.  5-tien linjausmuutosten vuoksi kaupungilta kuitenkin puuttuu kylttipaikka, kun saavutaan keskustaa kohti pohjoisesta päin 5-tietä pitkin.

Tienvarsimainoksien viestit tulevat olla lyhyitä ja helposti omaksuttavia. Toimiva keskusta torialueineen ansaitsee nostoja myös tienvarsimarkkinoinnissa.

Kaupunki on kartoittanut omistamiaan maa-alueita 5-tien varrelta sekä etelästä että pohjoisesta tullessa. Tällä hetkellä ei ole tiedossa kaupungin omistamaa maa-aluetta, joka sopisi hyvin keskusta-aiheisille kylteille. Tästä syystä kaupunki tulee käymään maanvuokraneuvotteluja alueen maanomistajien kanssa, jonka jälkeen kyltille tulee anoa lupa ELY-keskukselta.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi hallintopalveleuiden vastauksen valtuutettu Jarno Strengellin ym. valtuustoaloitteeseen ja toteaa sen loppuunkäsitellyksi.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus:
Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi hallintopalveleuiden vastauksen valtuutettu Jarno Strengellin ym. valtuustoaloitteeseen ja toteaa sen loppuunkäsitellyksi.

Päätös

Merkittiin ja hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.