Kaupunginvaltuusto, kokous 7.6.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 74 Asemakaavan muutos 2. kaupunginosan (Maunuksela), Maaherrankatu 31 / Sininen talo

MliDno-2020-950

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Päivi Rahikainen, kaavoittaja, paivi.i.rahikainen@mikkeli.fi

Kuvaus

Maankäyttö ja kaupunkirakenne -yksikkö lähettää otsikossa mainitun 15. päivänä helmikuuta 2021 päivätyn asemakaavanmuutosehdotuksen kaupunkiympäristölautakunnan käsiteltäväksi.

Kaavamuutos koskee 2. kaupunginosan (Maunuksela) korttelin 11 osaa (tontit 1115, 115, 123).

Suunnittelualue sijaitsee keskustan ruutukaava-alueen pohjoisosassa Maaherrankadun ja Tenholankadun risteyksessä. Mikkelin torille on matkaa noin 800 metriä. Alueella sijaitsee ns. Sininen talo eli entinen Tenholan päiväkoti, joka toimii nykyisin Taideyhdistys Mikkelangelot ry:n näyttely- ja toimitilana. Kaava-alueen pinta-ala on 1 091 m2. Alue on osin kaupungin omistuksessa.

Kaupunki on myymässä alueella sijaitsevaa rakennuskokonaisuutta ns. Sinistä taloa ja pihapiirissä sijaitsevaa talousrakennusta. Tarkoituksena on muuttaa alueen käyttötarkoitusta osassa korttelia 11 siten, että alueen kehittäminen mahdollistetaan jatkossa joustavasti. Asemakaavamuutosta tehdään alueelle, jossa sijaitsee rakennushistoriallisesti arvokas rakennus, ns. Sininen talo. Lisäksi kaavamuutoksella tutkittiin alueen yhteiskäyttökorttelin tarkoituksenmukaisuutta ja peilattiin sen jatkokehittämistä mm. alueella toteutuneeseen rakentamistilanteeseen.

Alueella on voimassa 22.8.2013 lainvoiman saanut asemakaavan muutos.  Tontti on asemakaavassa osoitettu yleisten rakennusten korttelialueeksi (Y) rakennusoikeudella 456 k-m2 ja kerrosluvulla I u 1/2. Päärakennus on suojeltu. Alueella sijaitsee yhteiskäyttöinen alue AH/s, jonka ympäristö tulee säilyttää.

Asemakaavan muutos

Kaava-alueen käyttötarkoitus muutetaan keskustatoimintojen korttelialueeksi (C), joka on yleisesti käytössä ydinkeskustan alueella. Yhteiskäyttöinen alue muutetaan osin asuinkerrostalojen korttelialueeksi (AK) ja keskustatoimintojen korttelialueeksi (C). Kaavamuutosalueelle ei osoiteta uutta rakennusoikeutta.

Alueella sijaitsevan ns. Sinisen talon suojelumerkintä säilyy. Suojeltavaksi esitetään piha-alueella sijaitsevaa talousrakennusta. Rakennuksia ei saa purkaa.

Pysäköinti sijoitetaan tontille. Pysäköintinormina noudatetaan yleiskaavan mukaista ohjeistusta pihapysäköinnistä.

Kaava-alueen rakennusoikeuden määrä ei lisääntyy. Rakennusoikeus suunnittelualueella on 456 k-m², tehokkuutena 0,5.

Kaavamuutos on tullut vireille 29.4.2020 ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) sekä kaavahahmotelma on ollut nähtävillä 29.4–2.6.2020, siitä saatiin neljä lausuntoa ja yksi mielipide. Lausunnon antaneilla Etelä-Savon pelastuslaitos, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja Etelä-Savon pelastuslaitoksella ei ole huomautettavaa OAS:n johdosta. Tarkemmat vastineet ovat luettavissa asemakaavan selostuksen liitteessä 5.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkiympäristölautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se alustavasti hyväksyy 2. kaupunginosan (Maunuksela) korttelin 11 osaa (tontit 115,1115 ja 123) koskevan asemakaavan muutosehdotuksen, asettaa sen julkisesti nähtäville sekä pyytää siitä viranomaislausunnot seuraavilta tahoilta: Mikkelin Vesilaitos, Etelä-Savon pelastuslaitos, asukasyhdistykset, Etelä-Savon Energia Oy, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Museovirasto, Savonlinnan maakuntamuseo, teleoperaattorit, Mikkelin seudun ympäristöpalvelut, Infra-aluepalvelut sekä rakennusvalvonta- ja jätehuoltopalvelut.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Päivi Rahikainen, kaavoittaja, paivi.i.rahikainen@mikkeli.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy alustavasti 2. kaupunginosan (Maunuksela) korttelin 11 osaa (tontit 115,1115 ja 123) koskevan asemakaavan muutosehdotuksen, asettaa sen julkisesti nähtäville sekä pyytää siitä viranomaislausunnot seuraavilta tahoilta: Mikkelin Vesilaitos, Etelä-Savon pelastuslaitos, asukasyhdistykset, Etelä-Savon Energia Oy, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Museovirasto, Savonlinnan maakuntamuseo, teleoperaattorit, Mikkelin seudun ympäristöpalvelut, Infra-aluepalvelut sekä rakennusvalvonta- ja jätehuoltopalvelut.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Päivi Rahikainen, kaavoittaja, paivi.i.rahikainen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunkisuunnittelu lähettää otsikossa mainitun 15.2.2021 päivätyn ja 24.5.2021 muutetun asemakaavan muutosehdotuksen kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.

Asemakaavan muutosehdotus on ollut nähtävillä 17.3. – 16.4.2021. Ehdotuksesta saatiin 4 lausuntoa ja 1 mielipide. Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Savonlinnan maakuntamuseo/Etelä-Savon alueellinen vastuumuseo, toivat esille lausunnoissaan suojeltavien rakennusten osalta kaavamääräysten ja merkintöjen tarkentamisen. 

ELY-keskus kiinnitti huomiota kaavatyön edetessä esiin nousseeseen kysymykseen ulkorakennuksen kääntämisen mahdollisuudesta.

Kulttuuripalvelut toivat lausunnossaan esille Sinisen talon nykyisen käytön. Rakennus on ollut Taideyhdistys Mikkelangelot ry:n käytössä heidän harrastustoiminta- ja näyttelytilanaan, joten huolta aiheuttaa yhdistyksen toimintaedellytysten jatkuminen. Tässä yhteydessä olisi suotavaa selvittää, onko kaupungin vuokrauspalveluissa mahdollisesti jotain kohtuuhintaista tilaa vuokrattavissa, mikäli Taide­yhdistys Mikkelangelot ry joutuu lähtemään Sinisestä talosta ja he tarvitsevat jatkossa omia toimintatiloja.

Nuortenideat.fi palvelun kautta tuli ehdotus / idea, että rakennuksen ympärille perustettaisi kiinteistö osakeyhtiö, jossa olisi osakkaina taiteilijoita, graafikoita ja ehkä myös muusikoita, myös järjestöt voisivat olla mukana sekä osakkaina että toiminnanpyörittäjinä.

Pelastuslaitoksella ei ollut huomautettavaa.

Vastineet palautteeseen on esitetty kaavaselostuksen liitteessä 6.

Palautteen pohjalta kaavakarttaa ja kaavaselostusta on täydennetty.

Lausuntojen perusteella C-korttelialueella sijaitsevien suojeltavien rakennusten kaavamerkintöjä ja määräyksiä tarkennettiin. Talousrakennukselle osoitettiin suurempi talousrakennuksen rakennusala, tällä mahdollistetaan pienialaisen piha-alueen järkevämpi käyttö, esim. mikäli talousrakennus halutaan kääntää. Rakennusoikeutta muutos ei kasvata.

Kaupunkisuunnittelun näkemyksen mukaan kaavaehdotukseen tehdyt muutokset ja korjaukset ovat täsmentäviä. Niitä osallisia, joita kaavamuutos koskee, on kuultu erikseen. Kaavamuutosta ei tarvitse asettaa uudelleen nähtäville (MRA 32 §).”

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy 2. kaupunginosan (Maunukselan) korttelin 11 osaa, tontit 115, 123 ja 1115 koskevan asemakaavan muutoksen / Maaherrankatu 31 / Sininen talo.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus:
Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy 2. kaupunginosan (Maunukselan) korttelin 11 osaa, tontit 115, 123 ja 1115 koskevan asemakaavan muutoksen / Maaherrankatu 31 / Sininen talo.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Etelä-Savon Ely-keskus

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Sen lisäksi, mitä kuntalain (410/2015) 137 §:ssä säädetään valitusoikeudesta, on kaavan hyväksymistä koskevaan päätökseen valitusoikeus maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 191 §:n nojalla myös:

  • alueellisella ympäristökeskuksella ja muulla viranomaisella sen toimialaan kuuluvissa asioissa,
  • maakunnan liitolla ja kunnalla, joiden alueella kaavassa osoitetulla maankäytöllä on vaikutuksia, sekä
  • rekisteröidyllä paikallisella tai alueellisella yhteisöllä toimialaansa kuuluvissa asioissa toimialueellaan.


Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Kunnan jäsenen, kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan, asianosaisten ja muiden tahojen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet
Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.


Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio
Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64
Sähköpostiosoite: ita-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero: 029 56 42501
Puhelinnumero: 029 56 42500
Hallinto-oikeuden asiakaspalvelu on avoinna arkisin 8.00–16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa
https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimuksen perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.


Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksen tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.


Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Oikeudenkäyntimaksu
Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu, mikä on määrätty mainitun lain 2 §:ssä. Saman lain 5 §:ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.