Kaupunginvaltuusto, kokous 7.6.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 82 Konserniohjeen päivittäminen

MliDno-2017-1962

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tiia Tamlander, vs. talousjohtaja, tiia.tamlander@mikkeli.fi
Janne Skott, vs. taloussuunnittelupäällikkö, janne.skott@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin kaupungin hallintosääntöön valmistellaan päivityksiä mm. konserni- ja elinvoimajaoston tehtäviin liittyen. Samassa yhteydessä tulee arvioida myös konserniohjeen päivitystarpeet. Hallintosäännön 28 §:n 18 kohdan mukaan konserni- ja elinvoimajaosto vastaa konserniohjeen kehittämisestä ja valmistelusta. Kuntalain 14 §:n 4 kohdan mukaan valtuusto päättää konserniohjeesta.

Konserni- ja elinvoimajaosto päätti 11.5.2021 45 § esittää kaupunginhallitukselle tässä kuvauksessa sekä liitteenä olevassa luonnoksessa esitettyjä päivityksiä Mikkelin kaupungin konserniohjeeseen. Liitteenä olevassa ohjeluonnoksessa päivitykset esitetään siten, että poistuvat tekstit on yliviivattu, ja korvaavat tekstit korostettu punaisella värillä.

Konserniohjeen päivittämisessä huomioidaan FCG:n laatima omistajaohjauksen tuloksellisuuden arviointiraportti 2017-2020, joka käsiteltiin konserni- ja elinvoimajaostossa 17.11.2020 § 60 sekä kaupunginhallituksessa 11.1.2021 § 16. Edellä mainittujen päätösten mukaisesti arviointiraportissa esitetyt kehittämistoimenpiteet tulee viedä käytäntöön, ja näin ollen ne on huomioitava myös konserniohjeessa.

Konserniohjeeseen esitetään seuraavia muutoksia:

1. FCG:n laatiman omistajaohjauksen tuloksellisuuden arviointiraportin sisältämien kehitysehdotusten mukaisesti korostetaan tytäryhtiöiden velvoitetta sallia konsernivastuuhenkilöiden osallistuminen hallitusten kokouksiin läsnäolo- ja puheoikeudella:

  • Nykyinen kirjaus ohjeen kohdassa 4.1: “Konsernivastuuhenkilöllä on oikeus, tytäryhtiön hallituksen niin päättäessä, osallistua tytäryhtiön hallituksen kokoukseen.” 
  • Esitetään korvattavaksi kirjauksella: Konsernivastuuhenkilöllä on oikeus osallistua tytäryhtiön hallituksen kokouksiin läsnäolo- ja puheoikeudella. Osallistumisoikeus vahvistetaan vuosittain yhtiökokouksessa hallituksen nimeämispäätöksen yhteydessä. Kokouskutsut ja esityslistat jaellaan konsernivastuuhenkilölle samassa yhteydessä kuin yhtiön hallitukselle. 

 

2. FCG:n raportin suosituksiin perustuen lisätään konserniohjeeseen seuraavat virkkeet:  

  • Kohtaan 3.11: “Konserniyhtiöiden hallitusten puheenjohtajat vastaavat toimitusjohtajien kanssa vuosittain käytävistä kehityskeskusteluista.“ 
  • Kohtaan 4.1 “Konserniyhteisöjen hallitusten jäsenille suositellaan HHJ-koulutuksen tai muun sisällöltään vastaavan koulutuksen suorittamista. Hallitusten jäsenten koulutuskustannuksista vastaavat konserniyhteisöt.” 
  • Kohtaan 4.1:”Konserniyhteisöjen hallitukset toteuttavat hallitustyöskentelyn kehittämisen tueksi kerran vuodessa hallitusten toimivuuden itsearvioinnin ja raportoivat tulokset konsernivastuuhenkilölle.”  

 

3. Poistetaan kohdassa 4.6 luetelluista ennakkokanta-asioista tuloksen käsittely ennen yhteisön hallituksen tilinpäätöskäsittelyä. Osingonmaksuvelvoitteita omaavien merkittävien tytäryhtiöiden osalta tulostavoite asetetaan jo talousarviovaiheessa. Olennaisista taloudellisista poikkeamista tai päätöksistä tulee yhtiöiden muutoinkin informoida emokaupunkia ja/tai asian luonteesta riippuen hakea niihin ennakkokantaa, jolloin ne tulevat omistajan taholta käsitellyiksi jo ennen tilinpäätösvaihetta. 

4.  Teknisenä korjauksena täsmennetään ohjeen kirjausta 3.5 koskien konsernitilinpäätöksen taloustietojen toimittamisajankohtaa. Nykyisen ohjeen mukaan taloustiedot on toimitettava helmikuun loppuun mennessä. Kohta päivitetään muotoon “taloustiedot toimitetaan erikseen annettavan ohjeistuksen mukaan tilikautta seuraavan helmikuun aikana”. 

Lisäksi konserniohjeen muutoksia koskevassa päätöksenteossa kirjataan jatkossa päätöksiin myös konserniyhteisöjä koskeva velvoite käsitellä ja merkitä tiedoksi päivitetty konserniohje yhtiöiden hallituksissa sekä yhtiökokouksissa. Hallitus- ja yhtiökokouskäsittelyä on suositeltu myös FCG:n omistajaohjauksen tuloksellisuuden arviointi -raportissa. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että Mikkelin kaupungin konserniohje päivitetään kuvaustekstin sekä liitteenä olevan luonnoksen mukaisesti.

Edelleen kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että jatkossa konserniyhteisöt velvoitetaan nimenomaisella päätöskirjauksella käsittelemään konserniohje ja siihen tehtävät päivitykset konserniyhtiöiden yhtiökokouksissa ja hallituksissa.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus:
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että Mikkelin kaupungin konserniohje päivitetään kuvaustekstin sekä liitteenä olevan luonnoksen mukaisesti.

Edelleen kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että jatkossa konserniyhteisöt velvoitetaan nimenomaisella päätöskirjauksella käsittelemään konserniohje ja siihen tehtävät päivitykset konserniyhtiöiden yhtiökokouksissa ja hallituksissa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Talouspalvelut/Janne Skott, konsernivastuuhenkilöt, konserniyhtiöt

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.


Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio
Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64
Sähköpostiosoite: ita-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero: 029 56 42501
Puhelinnumero: 029 56 42500
Hallinto-oikeuden asiakaspalvelu on avoinna arkisin 8.00–16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa
https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimuksen perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.


Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksen tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.


Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Oikeudenkäyntimaksu
Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu, mikä on määrätty mainitun lain 2 §:ssä. Saman lain 5 §:ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.