Kaupunginhallitus, kokous 31.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 233 Valtuustoaloite ESE-verkon verkkoalueen rajojen laajentamisesta

MliDno-2021-2121

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Valtuutettu Satu Taavitsainen ym. esittivät 17.5.2021 valtuustoaloitteenaan otsikkoasiasta seuraavaa:

"Mikkelissä on tällä hetkellä ikävä tilanne, kun samalla asuinalueella esimerkiksi Visulahdessa ja Tupalassa asukkaiden ja yritysten sähköverkkoyhtiö voi olla eri ja tästä johtuen naapureilla voi olla useiden satojen erot vuosittaisissa sähkönsiirtolaskuissaan ja suuret erot liittymähinnoissaan.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Mikkelin kaupunki tarkastelee ja neuvottelee ESE-verkolle siirtoverkon toimilupa-alueet sen mukaisiksi kuin Mikkelin kaupunki kaavoittaa uusia asuinalueita. Esitämme, että jo rakennettujen asuinalueiden osalta neuvotellaan niin, että nykyisiä siirtoverkkojen toimilupa-alueiden rajoja muutetaan siten, että ESE-verkon aluetta laajennetaan, jolloin asukkaiden eriarvoisuus vähenee esimerkiksi Tupalassa ja Visulahdessa.

Tiedossamme on, että Suur-Savon sähkö ei ole ollut kovin kiinnostunut ESE-verkon toimialueen laajentamisesta ja näin Mikkelin elinvoiman edistämisestä. Edellytämme, että omistajaohjauksen kautta tähän asenteeseen vaikutetaan.

Mikkelin kaupungin tulee kaikessa kaavoituksessaan, tonttien luovutuksissa yksityisille ja yrityksille edistää nimenomaan ESE-verkon alueelle lisärakentamista. ESE:n kohtuuhintainen sähkönsiirto edistää yritysten ja yksityisten ihmisten elinvoimaa ja ostovoimaa.

Mikkelissä 17.5.2021

Satu Taavitsainen, SDP

Hannu Tullinen, Petri Tikkanen, Raine Lehkonen,
Soile Kuitunen, Marita Hokkanen, Jenni Tissari,
Jaana Vartiainen, Ulla Leskinen"

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen konserni- ja elinvoimapalveluiden palvelualueen valmisteltavaksi.

Edelleen kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa syyskuun 2021 loppuun mennessä.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Konserni- ja elinvoimapalveluiden palvelualue/Timo Halonen, Ari Liikanen

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.