Kaupunginhallitus, kokous 31.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 235 Valtuustoaloite: Mikkelin taajama – alueen lampien kunnostus ja raportointi

MliDno-2021-2120

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Valtuutettu Jarno Strengell ym. esittivät 17.5.2021 valtuustoaloitteenaan otsikkoasiasta seuraavaa:

"Me allekirjoittaneet esitämme, että Mikkelin kaupungin taajama - alueella oleville lammille tehdään kuntokartoitus sekä selvitetään huonokuntoisten lampien kunnostamisen mahdollisuus, mitä toimenpiteitä kunnostaminen vaatisi ja mitä se maksaisi.

Olisi hyvä selvittää miten ja millä kustannuksella esimerkiksi lähdeperäinen kirkas lampi olisi mahdollista saada lähes alkuperäistä vastaavaan kuntoon.

Myös lammen ympärille kasvaneiden tiheiden virkistyskäyttöä haittaavien kasvustojen karsimis- ja kunnostuskustannukset tulisi selvittää.

Edellä mainittu yhteen tiedostoon koottu tieto on tärkeä poliitikoille ja virkamiehille, joilta Mikkelin asukkaat asiaa tiedustelevat. Lisäksi tieto on tärkeä kuntalaisille, jotka kyseisten lampien lähettyvillä asustelevat eli miten heidän kaupunginosansa kehittyy ja mahdollisesti paranee.

Osa asukkaista haluaisi esimerkiksi lisätä kotilammellaan tapahtuvaa oleskelua, uintia ja kalastusta, mutta huonokuntoinen lampi saattaa heikentää harrastustoiminnan määrää.

Osa lammista on mennyt huonoon kuntoon 1900- luvun teollisuuden raaka-aineiden jätelampina, veden tulo- ja poisvirtaukseen tulleiden muutoksien johdosta sekä pinnoitetuilta alueilta syntyvien hulevesikuormitusten johdosta.

Pienilläkin kustannuksilla pystytään samaan hyviä tuloksia aikaan. Esimerkiksi 2019 Myrkkylammen veden laatua parannettiin ilman kemikaaleja, heittämällä lampeen 1000 mutapalloa, jotka sisälsivät keinosavea, maitohappobakteereja, hiivoja ja erilaisia sieniä. Toiminnalla pystyttiin sitomaan muun muassa fosforia ja ravinteita lammen pohjalle painuvaan sedimenttiin sekä parantamaan veden kirkkautta. Kustannus oli noin 3000 euroa.

Esimerkkilampia joiden tila- ja kunnostuskustannukset olisi hyvä selvittää: Laihalampi, Pankalampi, Urpolanlampi, Laajalampi, Moisionlampi, Särkilampi, Karjalampi, Kaihunlahti, Myrkkylampi, Likolampi, Hanhilampi, Kovalanlampi, Suojalampi, Kinnarinlampi ja Tuppuralanlampi.

Edellä mainittu selvitystieto ei muutamassa vuodessa oleellisesti vanhene, joten tietoa voi käyttää hyödyksi myöhemmin myös muissa vastaavissa kysymyksissä, selvityksissä, toimenpiteissä ja talousarviosuunnitelmissa.

Järviwikistä löytyy osasta Mikkelin lammista tietoa, mutta ei sitä tietoa mitä lammen kunnon parantamiseksi pitäisi tehdä ja mitkä olisivat kunnostamiskustannukset.

Järviwikiin olisi hyvä lisätä Mikkelin taajama – alueen kaikki lammet joilla on virallinen nimi sekä lammen hoitoon ja kunnostukseen liittyvät hankesuunnitelmat, joilla veden laatua ja ympäristöä on parannettu tai parannetaan.

Jarno Strengell
Kaupunginvaltuutettu
Mikkeli

Hannu Tullinen, Marita Hokkanen, Kerttu Hakala"

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen asumisen ja toimintaympäristön palvelualueen valmisteltavaksi.

Edelleen kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa syyskuun 2021 loppuun mennessä.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Asumisen ja toimintaympäristön palvelualue/Jouni Riihelä, Topiantti Äikäs

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.